maanantaina, tammikuuta 26, 2009

Multa pyydettiin videota kehräämisestä. Tartuin sitten toimeen.

Ensiksi tosin haluan muistuttaa että mun tapani tehdä lankaa ei ole se "oikea". Ja kyllä, minulla on alemmuuskompleksi sen takia. Toisaalta tykkään tästä tavasta tehdä ja siten saan aikaiseksi lankaa josta tykkään. Joten voiko se olla sitten niiiiin väärin? Ketään en kannusta tekemään tällä tavoin, koska näin tekemällä saa tuhrattua järettömän määrän tunteja. Olkaa hyvät ja opetelkaa se oikea tapa! Koska olen tämmönen pässinpää, perse edellä puuhun läpi harmaan kiven, jatkan valitsemallani linjalla.

Siis asiaan. Aluksi tarvitaan villaa. Tällä kertaa Corridale-lampaan villaa. Tummaa ruskeaa johon on töpötelty väriä. Ihanan villaista olematta karkeaa.

Pötkylästä sitten vetelen ohuen ohutta soiroa vadin täyteen. Tähän menee usempi ilta, mutta siinä se sivussa tapahtuu.


Kun kaikki villa on nyhdetty, aletaan hommiin. Älkää sitten kiinnittäkö yhtään mitään huomiota taustalla vallitsevaan lego-helvettiin. Kiitos. Kuunnelkaa vaikka rullan iloista hyrinää...olikin vähän äänekkäämpi yksilö.

video

Reippaan viiden tunnin sessioitten jälkeen on valmiina kaksi täyttä rullaa odottelemassa kertausta. Siitä ja valmiista langasta lisää ensi kerralla.


14 kommenttia:

  1. hii, kiva nähdä miten muut kehrää! Ja mitä väliä sillä on miten tekee, jos saa mieluista lankaa :D En miekään tiedä teenkö oikein vai väärin, mutta toistaiseksi ihan langan näköistä on tullu ja se piisaa :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis videosta! Mielenkiintoista näin ihan ummikollekin katsoa, miten sinä teet hienot lankasi.

    VastaaPoista
  3. Ei minun mielestäni ole mitään oikeaa tai väärää tapaa, kunhan lopputulos miellyttää! Itse en jaksa tehdä noin ihanan ohkasia soiroja, vaan vetelen osan sitten kehrätessä siinä samalla - tosin kuvatessa ei varmaan käsiä riittänyt siihen ;)

    VastaaPoista
  4. tuulia: eiköhän kaikki tee vähän omalla tyylillään? ja pääasiahan kait kuitenkin on se että tykkää niin tekemisestä kuin lopputuloksestakin

    mari: kiva kuulla että videonpätkästä oli jotain hupia. ja samallahan voi taivastella tuota kamalaa sotkua. paitsi että siihen ei saanut kiinnittää mitään huomiota...

    villasukka: mää vaan surruuttelen noin sitä soiroa. oikeaa kättä käytän lähinnä pyörän vauhtiin pyöräyttämiseen ja selvittelyyn jos ja kun soiro menee sykkyrälle.

    VastaaPoista
  5. Oi miten kotoisaa! Mäki taidan haluta rukin :)

    VastaaPoista
  6. Kunnioitan enemman oman tien kulkijoita kuin pelkastaan valmiiden mallien perassa ahertavia, koska heilla (siis kaltaisillasi) on sita, mita luovuudeksi kutsutaan. Sinahan olet vasenkatinen, joten oikea katesi hoitelee apuhommia. (Missas ne kaksi pienta legopoikaa oikein luuraavat?) Lisaa luovia ratkaisuja, ne ovat yhta arvokkaita kuin ns. oikeat (kukahan ne maarittaa?)

    Lissu

    VastaaPoista
  7. Hei, kiva löytää kohtalotoveri! Näin minäkin teen kaikki pakummat langat :) ohkaset venyttelen "perinteisesti" vauhdissa kaksin käsin.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi23.40

    Voi kun hienoa! Kiitos, että jaat taitoasi. Minulla on rukki, mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla, kun en tiedä yhtään, miten toimia. Ihan mahtavaa nähdä videolta! Ehkä uskaltaudun kokeilemaan, vaikka etsimään sen "oikeian" tavan tehdä!

    Anna H

    VastaaPoista
  9. lotta: rukin ääni on mukavan leppoisa. ennenvanhaan lapset nukahtivat rukin surinaan.

    lissu: isompi legoilla rakentelija vilahtelee taustalla, pienempi oli höyhensaarilla :) mun oikea käsi on kyllä totaalisen hyödytön tässä lajissa...

    annip: mä olen välillä yrittänyt sitä ohentyelua siinä vaudissa, mutta mun kädet eivät vaan toimi

    annah: you tubesta löytyy paljon kehräysaiheisia vidoita, niitä minäkin tuijottelein. hanki aluksi vaikka hahtuvaa, sitä on helppo posotella. kehräämisen kun oppii vain tekemällä

    VastaaPoista
  10. Wau. Tulipa polttava halu mennä mökin varastoon tarkastamaan seinällä roikkuvien toissavuosisadalta olevien rukkien kunto. Että kelpaisko jompikumpi vielä tositoimiin.

    Mä tosin pelkäisin kyllä nukahtavani työn ääreen, niin rauhoittava toi ääni on. :)

    VastaaPoista
  11. Olipa kiva katsella ja kuunnella, rupes ihan haukottamaan. Oispa kiva kokeilla kehräämistä.

    VastaaPoista
  12. Voi kiitos! Sä teit oikeesti sen videon, hienoa!
    Meillä lapsetkin tuli katsomaan videota, kuinka lankaa tehdään, mutta sitten rupesivatkin ihastelemaan "OOH,miten paljon legoja!"
    Kehrääminen NÄYTTÄÄ helpolta, kun sen osaa, mutta oikeasti tiedän, että se on aika vaikeaa;o)

    VastaaPoista
  13. Noniin. Nyt tarvitsen rukin.

    VastaaPoista
  14. vilma: ja unettavan äänen lisäksi kun katsoo pyörivää rullaa niin...

    annikainen: no hyvä että pikkupätkästä oli iloa

    iinu: tein kun pyysit :) mutta niitä legoja ei saanut katsoa

    wrs: :D

    VastaaPoista