Meillä on jumalainen rauha: lapset ovat mummolassa yökylässä. Olimme illalla siipan kanssa syömässä ja juomassa dna:n piikkiin. Paikalla olivat myös Jenni Vartiainen, kaunis ääni naisella sekä Stalingrad Cowgirls, jotka ovat niin ihastuttavia että! Kun Jean S alkoi soittaa poistuimme paikalta. Musta on noloa kun keski-ikäiset (joihin kohta itsekin kuulun) jumppaavat ns. huumorimusan tahtiin.

Palataan niihin rukkituotoksiin. Vihreäruskean jälkeen kävin siniruskean kimppuun. Hieman tuli yliarvoitua omia kykyjä. Yritin hieman liian ohutta ja homma ei toiminut ei sitten ei ollenkaan. Piti antaa periksi ja mennä omien taitojen mukaan.


Vyyhtinä lanka näyttää taas aivan kamalalta, mutta neulottuna se on ihan kelvollista. Tästä taitaa tulla Etanapipa, näyttää ainakin ihan siltä? Strategiset ovat 80 metriä/n. 100g.

Kolmas topsi kuitenkin toden sanoo. Säästin sen kauneimman värisen viimeiseksi ja lähdin nöyrällä mielellä liikenteeseen. Ja kas kummaa, tästä tuli parasta.


Nyt uskalsin hannata vähän rukkia vastaan ja esilankaan syntyi sopiva kierre, joka taasen myötävaikutti langan tasaisuuteen. Aiemmissa merinoissa en ole oikein uskaltanut pistää hanttiin, joten tasaista kierrettä ei ole syntynyt kun olen pelännyt langan katkeavan. Mun rukki pyörii aikasmoisella vauhdilla. Yhdellä polkaisulla kehrä pyörähtää 15 kertaa eli lankaa menee ja vauhdilla rullalle. Siinä pittää vähän hannata vastaan että kierre kerkiää syntymään ennenkuin villa on jo rullalla. Liian kovaa ei saa hannata koska silloin rukki pysähtyy. Taito onkin löytää se oikea vastus.



Olen ihan tohkeissani aikaansaannoksestani. Mittaa vyyhdillä on n. 90m/100g. Tietty nyt kun vyyhti näyttää kivalta niin iskee epäilys että se tietenkin näyttää kamalta neulottuna. Hieman kyllä pelotti neuloa mallitilkku, ja olo oli huojentunut kun tuotos on ihan hyvää.

Tässä vielä kaikki kolme mallitilkkua yhteiskuvassa.


Näistä huomaa kuinka kehitystä on tainut jo pikkasen tulla. Vielä ei kuitenkaan parane kovin hirveästi tuuleettaa tai henkseleitä paukuttaa. Seuraava satsi kun voi olla taas ihan mitä tahansa. Tuota ruskean sävyistä merinoa täytynee hankkia lisää ja jos sille löytäisi kaveriksi sopivaa yksiväristä niin, niin... en oikein uskalla itsekään ajatella ajatusta loppuun, on sen verran suuruudenhulluja ajatuksia. Nämät merinotopsit on muuten hankittu Petäjävedeltä, Merinovilla.com:sta. Sivuilla puhutaan huovuttamisesta mutta topsit sopivat myös kehräämiseen.

Nyt kun taloudesta ei löydy mitään kehrättävää voisi vaikka piirtää kaavat ja jos oikein innostuu niin vaiks ommella! Vapaata kun on tiedossa iltapäivän puolelle.

Olen aivan hurahtanut kehräämiseen. Rukki on pyörinyt ilta toisensa jälkeen ja itseasiassa oikea jalka on aika kipeä polkemisesta. Mitään neulomisia tai muuta en ole kerinnyt harrastamaan. Medaljongin eka hiha on edelleen vähän päälle hiharesorin ja Minivaarakin lennokkaasta lähdöstään huolimatta on siinä vaiheessa mihin viime viikonloppuna jäi.


Merinoa on ollut suht helppo kehrätä. Ensimmäinen satsi opetti sen että sen voi nyhtää aika ohkaseksi ja silti se pysyy kasassa. Mutta siitä saa todella helposti möykkyistä. Pienetkin epätasaisuudet näkyvät ja kauas. Mutta on se vaan niin älyttömän pehmoista ja kaikkea!

Kun valmis vyyhti pötkötti pöydällä iski pieni epäilys. Jos kaupan hyllyllä olisi tämmöinen vyyhti, ja nyt puhutaan värityksestä, niin sinne saisi myös jäädä. En ikinä kuuna päivänä ostaisi sitä.




Mutta mitä sitten menettäisin? Hauskasti raidoittuvan, unelman pehmeän langan! En olisi ikinä kuvitellut vyyhteä katsoessani että neulottuna se näyttäisi tältä, näinkin kivalta.


Eli joskus vyyhdellä rumalta näyttävä lanka voikin olla jopa kaunista. Kyllähän tämmöisen kanssa voi elää. Itseasiassa lanka jopa puhuu minulle. Se haluaisi kovasti olla joku kaulurin tai pienen kaulaliinan tapainen. Sellaiseksi se varmaan pääseekin. Vyyhdellä on n. 72 metriä lankaa ja painoa karvan alle 100 grammaa.

Myös ne kaksi muuta topsia on kehrätty, niistä lisää huomenna. Nyt nautin hiljasuudesta koska kumpikin lapsi meni päikkäreille. Koitan vaikka saada Medaljongin hihan edistymään?

Ps. tein itelleni uuden bannerin tuohon ylös. On vähän syksyisempi, ja hmm, aikuisempi? Mähän olen nyt niin seesteinen aikuinen? *hih*

Piti hieman pähkäillä mitä kehrätystä langasta voisi tehdä. Sitä ei ole metrillisesti kovinkaan paljoa, mutta painoa ja paksuutta kyllä löytyy. Pieni kaivelureissu Raveryssä kannatti.


Urchin
Malli: Ysolda Teague
Lanka: omin pikku kätösin kehrätty suomenlampaan villa, luonnonharmaa, painoa n. 150 g
Puikot: 6 mm
Koristelut: virkkaamalla ja kirjomalla
Fiilis: ihan ok


Hassuinta ehkä oli se että mun langalla oli täsmälleen sama tiheys kuin ohjeessa. Ohjeen hatuista tulee vaan aikas pieniä, joten ei olisi ehkä haitannut jos olisin tehnyt L-koon ämmän sijasta. Käsittääkseni noissa koissa on lähinnä eroa kuupan pulleudessa, ympärysmitta ei paljoa kasva. Tosin isommassa koossa ei olisi lanka riittänyt. Tästä lankaa jäi jäljelle 50 sentin pätkä, joten kaikin puolin hyvin mitoitettu työ.

Koskapa hattu on kokonaan ainaoikein neulosta niin langan paksuuden vaihtelu ja välillä äärimmäinen reipas kierre eivät niin hirveästi pomppaa esiin.

Myssy kaipasi jotain pientä koristetta, joten virkkasin siihen pyörylän ja vähän ripottelin linnunsilmäpistokukkasia. Koska myssy on paksu ja lanka niin täynnä villaa kuin lanka vain voi olla niin tämä on myös lämmin. Olisikohan ensi talvi ihan kunnon talvi?


Tänään olen vuoden vanhempi kuin eilen. Luulin että 35-vuotiaana olisin jo seesteisempi ja aikuisempi. Pöh. Mutta hiukset harmaantuvat ja kasvoille tulee aaltoja. Jep, enää ei olla kaksikymppisiä.

Mitäpä on puikoilla? Kuuluisan Vihervaaran jälkeläinen Minivaara. Ohuemmalla langalla sekä kapoisemmilla puikoilla olisi tarkoitus saada aikaiseksi lapsen kokoa. Kassotaan miten käy. Lankana ikivanhaa Novita-jotain, joka purkulankana saa uuden elämän, siksi käsiala on noin röpöistä. Seliseli.


Sanana Minivaara aiheuttaa lievää hihitystä, jotta tekin ymmärrätte miksi kiherrän kerrotaan pieni tarina muutaman vuoden takaa. Olin ostanut saunatuoksua, sellaista mitä laitetaan löylyveteen, ja sitten saunassa tuoksuu terva, koivu, metholi tai joku. Katoin pullon kyljestä paljonko hajua ruutataan. Samassa oli ne perinteiset ei lasten ulottuville tekstit ja samma på engelska: Beware of the children! (sanotaan mörellä äänellä) Noh, lapsiahan tosiaan kannattaa varoa, välillä voivat äityä vallankin hurjiksi. Aika monenhan taloyhtiön pihalla on kyltti: Varokaa lapsia. Purevatkohan ne? Tyhjentävät autosi renkaat? Olenkin miettinyt jos laittaisin ulko-oveni viereen kyltin jossa omat kultanuppuseni irvistävät uhkaavasti ja tekstin: Täällä vartioimme me! Että siksi Minivaara.

Sitten ihan vaan itelle muistiin, jos vaikka julkinen nöyryytys ja häpeä auttaisivat muistamista:

kertaa kehrätty lanka vastapäivään! Kele!

Voi voi, nyt olen pulassa. Kaikki villat oli kehrätty, ja rukki huollossa. Ajattelin että nyt voin viikonloppuna vaikka keskittyä neulomiseen ja viinimarjojen keräämiseen. Mutta, mutta. Appi-ukko toi parannellun osan rukkiin, ja posti toi ihanaista merinoa.


Niin ihania värisävyjä ja kaikea. Nyt vaan iskee ääretön ressi. Näistähän pitäisi tietty saada aikaan the Täydellistä. Ei mitään klönttiä eikä köysipaksuutta. Ihanhan tässä tulee suorituspaineita. Pitänee aloittaa marjojen poimimisella ettei hengästytä liikaa.

Patelan kotikehräämö on taas ollut vauhdissa, ja jotain langantapaista on syntynyt. Luonnon mustaa villaa tällä kertaa. Vyyhdin nimesin Haisuliksi. Siinä on sellainen 60m/vajaa 100 grammaa aromikasta lampaan tuoksua. Erinomaisen pehmoista ja himmeästi kiiltävää.


Ei tullut kuitenkaan sitä tasaisinta laatua tällä kertaa. Syinä se etten ole niin erityisen taitava ja että rukki päätti näyttää mulle kukaa määrää. Minä kun erehdyin luulemaan että minä.


Kertaamisen aikana remmin solmu petti, remmi heittäytyi pyörän tai puolan urasta x kertaa, lyhty päätti myös kokeilla benji-hyppyä n kertaa ja kaiken kruunasi liipottimen narun katkeaminen. Koita siinä sitten surruuttaa tasaisella tahdilla lankaa puolalle! Saati pysyä reippaalla mielellä...

Itseasiassa sanoin siipalle ennen urakkaan ryhtymistä että pitäisköhän ottaa kuva siitä liipottimessa olevasta narusta että miten se on solmittu, jos se katkeaa niin osaisi sitten korjata sen oikein. Liekö ollut joku etiäinen tai Murphyn laki vai mikä kun parin tunnin kuluttua se naru tosiaan oli poikki. Kuvaahan ei tullut otettua, ja nyt pitäisi pähkätä että miten se nyt sitten menikään.

Saas nähdä uskallako tänään edes yrittää. Jos vaikka neuloisi välillä?

Jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin.

Kun kaksi rullaa oli kasassa oli aika yhdistää langat eli kerrata. Rukin ääreen siis ja lankoja virittelemään. Vähän aikaa hurruuteltuani mietin että miksi lanka sylttää karsealle saparolle ja rullallakin oleva tavara on aivan rupista. Kunnes tajusin, kerrattaessa rukin pyörää pyöritetään eri suuntaan! Kele. Revin sylttyrän pois rullalta ja pistin pyörän pyörimään oikeaan suuntaan ja johan toimi. Lankaa syntyi. Toisella rullalla tietty oli paljon enemmän tavaraa kuin toisella. Kokeilin sitten purkaa väärään suuntaan sylttäämäni langan ja kertasin sen uudelleen.


Itse olen tuotokseeni aikas tyytyväinen. Lanka on sellaista Fritidsgarnin paksuista, nelisenkymmentä metriä lampaalta tuoksuvaa pehmoista villaa. En ole nöttöstä punninnut, olisiko jotain karvan alle 100 grammaa? Tälle hurruuttelisi samanmoisen kaverin niin eikös tästä määrästä jonkinlaiset lapaset saisi? Minusta kun kuitenkin on tärkeää että kehrätty lanka käytetään johonkin. Toki on täysin sattuman kauppaa että tässä vaiheessa saisin aikaan identtistä lankaa, mutta ainahan sitä voi yrittää. Väri on vallan hurmaava harmaa lukuisine pienine vivahteineen. Villat olen ostanut Villa Laurilasta, todella pehmoista ja helppoa työstettävää. Suosittelen.


Illalla harjoittelin kovasti aloittamista. Juutuupista (siellähän on jotain hyödyllistäkin!) löytyi näppärä niksi yhdistää alkulanka ja villahöttönen. Pari kertaa kokeiltuani homma toimi loistavasti eikä enää tartte tuusata ja tuusata. Samoilla lämpimillä kävin vielä luonnonmustan villan kimppuun ja huristelin rullan täyteen. Yhden rullan kehräämiseen menee sellainen 10-15 minsaa, soiron repimiseen sitten nelinkertainen aika....mutta silti tykkään tästä tavasta tehdä.

Rukin ääni on jotenkin rentouttava, tasainen töminä mattoa vasten ja surina. Sanoinkin siipalle että sellainen turvallinen, rauhoittava ääni.

Niin ja kiitos A:lle kuvista.

Ja moneen kertaan on pitänyt kirjottamani että päätin osallistua Mielityn yllyttämänä uusien vaatteiden ostolakkoon. Siitä tuo kuvake tuossa sivussa. Ja uudet vaatteet tarkoittavat oman väljän tulkintani mukaan sitä mitä myydään kaupassa. Eli kirpparit, kangaskaupat ja lankakaupat ovat sallittuja loppuvuoden ajan. Sitä että koskeeko hankinta"kielto" uusia saappaita talveksi en ole vielä päättänyt. Lakkoon lasken vain itseni, lapsille on pakko hankkia talveksi toppahaalarit ja muut vermeet.

Sitä ei voisi usko miten monenmoisia tunteita kehrääminen voi herättää. Suuresta riemusta epätoivon alhoon.

Lauantai aamuna aloin puuhiin. Aapramin kanssa oli pieniä vaikeuksia, kunnes tajusin ettei se pidä siitä että paljaalla lattialla luukutetaan. Kun nostin rukin olkkarin paksulle villamatolle niin johan pyörähti. Nämät on ilmeisesti näitä vanhojen rukkien pikku metkuja?


Eka erä oli paksua, mutta suht tasaista. Tällä rukilla ei itseasiassa pysty tekemään paksua lankaa, koska hampaat ovat kovin pienet. Paksu lanka jää joko torveen kiinni tai sitten hampaisiin. Mutta 17 metriä kerrattua lankaa sain aikaiseksi. Pikainen kastelu ja painon kanssa kuivumaan. Perskutarallaa, siitä pystyi jopa neulomaan! Kutosen puikoilla mutta kuitenkin.

Tästä innostuneena uuden rullan kimppuun. Mä en tee silleen "oikealla" tavalla eli nyhdä kehruun aikana villaa tuposta vaan revin topsista suikaleita jotka nyhdän ohueksi soiroksi jolle sitten rukki antaa kierteen. Tietty pitäisi opetella se oikea tapa, mutta tässä vaiheessa mennään tällä helpommalla tavalla.


Ensin siis höttöstä korin pohjalle ja hommiin. Yllätys oli suuri kun homma alkoi luistaa ihan tuosta vaan. Kierrettä syntyi just etusormen ja peukalon kohilla. Valmista tasaista lankaa virtasi rullalle, ja minä hihkuin. Edes remmin solmun pettäminen ja remmin muutaman kerran repsahdus pöyrän päältä eivät haitanneet. Lankaa syntyi ihan itsestään. Kun viimeinenkin sentti katosi rullalle piti ihan tuulettaa. Voi sitä riemun määrää!


Mutta se seuraava rulla. Voi kamaluus. Intoa tursuten istuin rukin ääreen ja aloin hommiin. Mutta siitä ei tullut mitään. Ei siis yhtään mitään. Tuusasin tunti tolkulla mutta ei onnistunut. Kierrettä ei syntynyt ja soiro tietty meni kokoajan poikki. Ähersin ja ähersin ja välillä piti tuhertaa itkua sekä saada raivotautikohtauksia. Ei auttanut sekään. Turhautuneisuus oli katossa, silmät harittivat ja kädet vapisivat.

Illalla päätin vielä kerran yrittää. Sekin vaikutti epätoivoiselta rypistykseltä kunnes, yhtäkkiä kierrettä vaan alkoi tulla. Tosta vaan. Ihan itsekseen. Aivan ihmeellistä. Juuri kun suunnittelin tekeväni polttopuita koko kapistuksesta.

Tätä voisi siis analysoida sen verran että suurin ongelma on se alun kierteen aikaan saaminen. Sen kun saa syntymään niin sitten vaan luukutetaan menemään.


Nyt mulla on sitten kaksi rullallista odottamassa kertaamista. Täytyy vaan kerätä ensin vähän uskallusta.

Reipas puolitoista vuotta sitten ostin kässämessuilta kaksi vyyhteä Colinetten Candenzaa ja olin vallan tohkeissani. Vyyhdit näyttivät niin kauniilta, värit niin rikkaat ja syvät sekä pehmoisuus. Siinä vaiheessa kun vyyhdin kerin keräksi alkoi epäilys hiipiä mieleen. Kun sitten ensimmäiset silmukat neuloin, paloi päreet välittömästi. Aivan kamalaa länttiä ja lätäkköä. Lanka saikin sitten nököttää arkun uumenissa näihin päiviin saakka.

Ravelry, tuo ihmeellisyyksien runsaudensarvi, tarjosi ahaa elämyksen mitä kammolangasta oikealla neulepinnalla voisikaan tehdä.

Joten marinoitumisen puolitoistavuotispäiväksi valmistui


Jewel Cowl

Malli: Chicadee Cowl/Kristen Kapur (Ravelry linkki)
Lanka: Colinette Cadenza, Summer Berries, 100 grammaa
Puikot: 3,5 mm
Mallineule: linen stitch (mikähän tälle on suomi-vastine?)
Fiilis: sainpas neulottua sen tyhmän langan joksikin mitä voi käyttää!


Koskapa lanka oli paljon ohkaisempaa kuin ohjeessa, loin silmukoita 159 ja sitten vaan posotettiin niin kauan kuin lankaa piisasi. Tuo neulepinta katkoo tehokkaasti pätkävärkätyn langan länttisyyden ja psykedeelisen ulottuvuuden. Linen stitch on siis sellainen että neulotaan yksi oikein ja seuraava silmukka nostetaan lanka edessä. Seuraavalla kierroksella sitten ensin nosto ja sitten oikein. Helppoa kuin mikä!


Rukkikin on polkaistu käyntiin. Siitä sitten ensi kerralla lisää. *tohkeilee*

Pst! Jos joku jäi ilman omaa Vogue Knitting lehteä (Stokkalle tulleista kaikki olivat varattuja) niin Rajakylän Ärrältä löytyy muutama numero. Sinne kipin kapin hus!

Siippa mankui sitä omaa pipoaan, joten pitihän se rutina vaientaa ja tehdä pipo. Malli se sama turn a square.

Lankana on maavillaa sekä uudelleen värjättyä raitaveikkaa. Ovat aikas kivat yhdessä. Enkä tietenkään saanut ikuistettua värejä oikein. Pöh! Mutta raitaveikan värit ovat sellaiset jalokivenväriset, syvät ja rikkaat. Maavillan ruskea sävy korostaa niitä mainiosti.


Pitkän ompeluvaiheen jälkeen into on piukeana kaikkien neulomisjuttujen perään. Lista on pitkä, ja työt käyvät aikamoista nahistelua kuka pääsee ja missä järjestyksessä puikoille.

Kumma juttu. Yleensä linssilude lapseni tunkee itsensä jokaikiseen valokuvaan. Mutta sitten kun sitä pyytää poseeraamaan uudessa villapaidassaan niin ei. Pitää lahjoa. Saat purkkaa jos tulet kuvattavaksi? Se on tepsinyt. Sittenkin saa toimia nopsaan että saa kuvat otettua, ja niissäkin puolista puuhataan kaikkea muuta kuin poseerataan äitille. Jos ei muuta niin kaivetaan ne kamalimmat irvistykset ja heilutaan niin ettei tarkennus pysy perässä.

Tästäkin huolimatta, pojan uusi paita:

XOX
Malli: oma
Lanka: Vehkolanmäen lammastilalta, Pirtin kehräämöllä varmaan kehräytettyä
Puikot: 3mm
Fiilis: mie oon niin tyytyväinen!

Hyvä että sain pidettyä itteni aisoissa, enkä tehnyt mitään se ihmeellisempiä palmikoita tai muita koska tämä toimii just näin ilmaan mittää vipstaakeja. Paita on aikas miehinen, ja sen takia varmaan näyttääkin pikkupojalla vallan mainiolta. Siippakin sanoi kun saumattua paitaa levittelin että onpa se hieno. Ja se kuulkaa on jotain jos siippa kehuu! Tainnu nähdä sen verran paljon valmistuneita vermeitä ettei paljoa enää heilauta.

Yksinkertainen on joskus kaunista. Muistaisinpa sen useammin, kun aina pittää värkätä jottain krumeluuria sinne ja tänne. Tuossa paidan keskellä on ainaoikeaa ja reunoilla sileää oikeaa, jos kuvasta ei ota selvää.


Tuo langan värivaihtelu on kyllä ihan parhautta. Värit liukuu niin pehmeästi ja värjäämätön villa on niin kaunista pienine eri värivivahteineen. Samaista lankaa olisi vielä aikas iso vyyhti jäljellä ja olenkin miettinyt riittäisikö se johonkin minulle tulevaan. Ei ehkä paitaan, mutta jos jonkinlaiseen huiviin. Lanka on tosin jonniin verran karheaa ettei ehkä sovi mihinkään kaulan ympäri laitettavalle. Kassellaan. Kyllä se sitten kertoo.

Olen kuullut kotona räpätystä siitä kun en neulo niille y-kromosomisille mitään. Koskaan. Milloinkaan. Ikinä!

Asiahan piti sitten korjata ja tarttua puikkoihin.

Malliksi Jaredin Turn a square ja langaksi jottain mitä varastosta löytyi, taitaa olla Donegalin jämiä.

Klikuti klikuti ja pipo oli valmis. Kohde oli siipan pää, mutta ei sitten tullut sopivaista.

Ympärysmitta on sopiva mutta syvyyttä olisi saanut olla kolmisen senttiä lisää. Mutta hätiä mitiä, isompi poika omi pipon heti itselleen. Siippa saa luvan odottaa seuraavaa kierrosta. Meillä on siis isopäisiä lapsia, lisäksi ovat vielä pygmejä, ainakin jos neuvolantätiä uskoo. Minä en usko.

Viisivuotiasta on vaikea kuvata kun sen pää pyörii jatkuvasti eikä muutenkaan koko ihminen pysy paikallaan. Ja sitten tulee lissää häiriötekijöitä:

Eilen hipelöin Maakarissa trikookudetta ja se pisti mielikuvituksen vallan uudelle vaihteelle. Mistä perskuleesta sitä repisi enemmän aikaa kaikkeen värkkäämiseen? Käykääpä muuten Maakarissa kassastamassa Satun näyttely. Ohessa esimakua.

Vaikka se rehti lampaanvilla onkin ihanaista niin joskus tarvitaan luksustakin. Ainakin silloin kun loma on loppu ja työt alkaneet.

Kashmiria ja silkkiä (65/35) ehkäpä kauneimmalla palmikkokuviolla mitä olen nähnyt.


Koska olen sen arvoinen.

Olen neuloskellut niistä Vehkomäen tilalta ostetuista villoista pojalle paitaa. Täytyy todeta että on tää rehti villa vaan niin ihanaista. Onhan se toki vähän karkeaa ja tarttuvaista mutta silti. Luonnon villan värit ovat todella kauniit, se on kevyttä ja yksinkertaisesti ihanaa. Vieno lampaantuoksukin on mukana. Kaikin puolin siis vallan mainio tuote!

Pitkään piti miettiä ja vähän suitsiakin itseään että paidasta tulisi tarpeeksi yksinkertainen, jotta ihanaiselle langalle jäisi myös huomiota. Kaiken maailman palmikoita pyörittelin mielessäni kunnes taas muistin että tästä pitää tulla simppeli. Lanka kun on raidottuvaista niin kaikenmaailman palmikot eivät passaa. Pikkasen sitten annoin periksi ja tein xox palmikoita sekä aina oikeaa ja sileää. Tässä vaiheessa näyttää vallan mainiolle. Itseasiassa kun vartalo-osaa soviteltiin niin paidasta tuli mieleen ritareitten rengaspaidat.

Ainoa mikä pikkasen huolestuttaa on se että mulla on näköjään tapana tehdä pikkasen liian pieniä neuleita pojilleni. Ilmeisesti en oikein hahmota niiden oikeaa kokoa tai jotain. Ajattelen niitä varmaan edelleen pikku nöppösinä. Mutta jos tämä ei isommalle mahdu kuin hetken aikaa niin pienempi kasvaa vinhaa vauhtia ja jonain päivänä tämä on sitten hänen. Kunhan nyt ensin saan hihat valmiiksi ja koko paidan kasatuksi.