Edellinen postaus olisi oikeastaan pitänyt päättää lauseeseen: eikä tässä vielä kaikki.

Tykästyin kovasti siihen aiemmin esittelemääni keltaiseen mekkoseen. Se onkin ollut kovalla käytöllä. Piti sitten tehdä samalla kaavalla syksyisempi versio. Kaupoissakin kun on jo syysvaatteet esillä, vaikka minusta tuntuu ettei sitä kesää oikein ole vielä ollutkaan.
Tällä kertaa kangasta oli pikkasen vähemmän käytössä, joten mekkonen on muutaman sentin lyhyempi, mutta muuten samalla sabluunalla. Koristenauha oli alunperin kirkkaan valkoista. Värjäsin sen teellä niin passaa paremmin mekkoon. Napit valkatiin yhdessä pikkumiehen kanssa.

Sitten valmistui vielä toiset housut, nämät myös Pants de go! kirjasta, joka on muuten pullollaan kivoja housuja. Näitten kohdalla olisin kiihkeästi kaivannut pikakelaus taakse nappulaa. Kaavoja piti taasen vähän leventää että takapuoli mahtuisi housujen sisäpuolelle. Siinä kaavoja pyöritellessäni mietin että pitäisikö ottaa vähän tuosta vyötärön reunasta pois. Piirsin jopa linjankin mutta jätin sitten leikkaamatta. Näin jälkikäteen ajan tuoman kokemuksen kanssa huudan menneisyyden itselleni että leikkaaaaaa!

Mutta mitäpä sitä silloin tiesi tulevista koettelemuksista. Ompelu itsessään sujui hyvin ja kaikki. Sovittelinkin muutamaan otteeseen, vyötärö vaikutti ehkä pikkasen löysältä, mutta ei silleen hälyyttävästi. Kunnes kaikki oli valmista nappeja ja lahkeensuita lukuunottamatta. Voe elläimen käpälä! Se vyötärö oli tosiaankin väljä. Ainakin n. 8 senttiä liian väljä. Hyvä että päällä pysyivät.

Eihän se muu auttanut kuin ottaa ratkomaveitsi kauniiseen käteen ja itku kurkussa alkaa ratkoa. Riplasin korjausten parissa varmaan saman verran kuin itse ompeluun meni. Kaikenlaisia ongelmia piisasi ja mukaan tuli muutama omaperäinen ratkaisukin. Että siihen nähden olen oikein tyytyväinen lopputulokseen, josta kyllä virheitä löytyy. Mutta ei katsota niitä. Toiseen takataskuun kirjoin pienen linnun, samanlaisen kuin aiemmin ommeltuun paitaankin.

Ja myöhemmin kun olin lauhtunut tein pienen linnun myös housujen sisävyötärölle.

Kangas on paksua ja painavaa pellavan ja viskoosin sekoitetta, todella ihanan tuntuista. Laskeuttu painonsa takia hyvin. Tätä oli kaupassa myös kirkkaan vihreänä sekä oikein makeana punaisena, jota täytynee käydä vielä ostamassa. Niin ja tää kangas oli alunperin tumman sinistä, mutta kun tietää allergiani siniselle, värjäsin kankaan mustaksi.

Nyt voisi antaa Singerin hetken aikaa levähtää, ja pötköttää viimeiset lomapäivät.

Kuten sanottu niin täällä on Singeri pärissyt hihna kuumana.

Ensimmäisenä valmistui ruma paita. Tai noh. Kangaslaarissa lojuessaan se oli kiva, mutta ilmeisesti kangas+malli=ruma paita. Paidassa kun ei ole mitään muotoiluja niin se näytti lähinnä mummon vanhalta navettatakilta. Pieni nauha vyötäröllä yrittää pelastaa tilannetta. Katotaan miten käy. Malli on Stylish dress bookista.


Toisaalta nyt kun kuvia kattelen niin ei se niin rumaruma ole kuin paininjalan alta tulleena tuomitsin.

Mutta housut, niistä tuli jättehyväkivabra. Malli on japanilaisesta Pants de go! kirjasta. Suurimmalla koolla mentiin, ja kun reitevä sekä persevä olen niin vähän lisäsin keskelle varoja niin johan tuli hyvät pöksyt. Paitsi että pellavahousuja ei ole järkevä kuvata kun ne ovat ensin olleet puoli päivää jalassa.

Lahkeensuun läpäreet tuottivat pieniä ongelmia. Ensimmäinen lahje sujui oikein hyvin mutta yritys saada toisen lahkeen lärpäkkeet menemään eri suuntaan tuntui olevan mission impossible. Ei oikein tuo hahmotuskyky ollut huipussaan. Vasta kolmannella kerralla onnistui nuppineulata ne oikeassa järjestyksessä.


Kangas on ohutta pellavaa. Tiijä sitten onko liian ohkaista housuiksi, kestääkö saumat. Aika näyttää.

Ihanaa että täälläkin on vihdoinkin lämmintä! Ei mitään hellettä mutta lämmintä. Lämpöistä odotellessa piti kuitenkin tekaista villasukat. Hieman piti pähkäillä sopivan mallineuleen kanssa mutta kun se löytyi ei mikään pidätellyt eikä estänyt.

Ruoste-sukat

Mallikuvio: pienin muutoksin japanilaisesta mallikirjasta
Lanka: Zitron hand-dyed joku, vyöte meni hukkaan, vajaa vyyhti
Puikot: 2,5 mm
Fiilis: mun uudet lempisukat!


Vähän tuo kirjavuus mietitytti, mutta loppujen lopuksi lanka käyttäytyi oikein hyvin. Ei mitään älyttömiä migreenikuvioita. Mallineulekin erottuu ihan hyvin. Ensin värkkäsin sellaisen monimutkaisemman kuvion kanssa kunnes luovutin. Ei ole mitään järkeä neuloa kuviota joka ei erotu.


Kantapää on se joku, jonka nimeä en tiedä, sellainen v-mallinen ja kärkeen tein keittiöläisen pistot.

Lanka on oikein mukavan oloista ja ainakin tässä on sellaiset toisiinsa sopivaiset värit. Harmi kun ei taida olla oululaisten lankakauppojen valikoimissa.


Tosin ole pitkään aikaan lankakaupassa köynytkään, ompelu on vienyt täysin mennessään. Rukkiakaan ei ole pahemmin rääkätty, tosin eilen toin Hailuodosta pussillisen villaa mistä olisi tarkoitus viritellä. Sitten kun kerkiää.

Kiitos teille rukin remmiasiaa kommentoineille!


Piti sitten testata sitä solmujuttua. Minä itse olen kuuluisa nyrkinkokoisista solmuista, jotka eivät pidä. Onneksi taloudesta löytyy yksi, joka on harrastanut purjehdusta. Se sitten tekaisi siansorkan tai jonku, ja kas, nyt on pieni ja pitävä solmu.


Sittenhän ei voinut muuta kuin aloittaa. Jyväskylästä Kolmikulman askartelukaupasta, Pia tai mikä sen nimi nyt olikaan, olin ostanut pienet topisit merinovillaa, ja sillä mentiin. Liekö tarkoitettu kehräykseen, mutta kovin oli pehmeää ja pitkä höytylät siitä sai irrotettua.


Polkeminen sujuu ihan hyvin siihen saakka kunnes käpälillä pitää puuhata enemmän. Eli kovin suurta rumpalilahjakkuutta maailma ei minussa menettänyt. Sitten kun poljento sujuu ja lankaa syntyy jotenkuten, remmi tietty heittäytyy pyörän päältä ja voi sitä siansaparon määrää. Paljon on siis opettelemista edessä, mutta on se vaan niin mielenkiintoista!

Erinäisen värkkäyksen ja kiroilun tulos on tässä. Ruma kuin piru, mutta itte tehty!


Kas, kas osaan tehdä efektilankaa...

Rukin pohjasta muuten löytyy joko valmistajan tai omistajan nimi: Aapram Pienimäki, Lehtimäki, Livonkylä.


Pienin on päikkäreillä, taidan minäkin mennä. Sitä ennen pakollinen pionikuva.

Kun minä täällä aina vauhkoan ja kohkaan omista tekemisistäni niin kohkataan ja vauhkotaan välillä muitten tekemisistä. Vaikka suht läheltä tämäkin omaa itseäni liippaa.

Äiti innostui mattojen kutomisesta, ja minä sitten kärkkäänä utelemaan tekaisisiko se tuosta vaan meillekin maton. Eteiseen pitäisi saada sellainen tarpeeksi pitkä ja säpäkän värinen.

Kevään korvilla lähti trikookudetta kilo jos toinenkin bussikyydillä Keski-Suomeen, ja nyt sitten tuli valmis matto auton takakontissa kotia.


Voi että se on hieno! Juuri sellainen kuin halusinkin sen olevan. Värit ovat yksinään aikas säpäkät, punaista ja pinkkiä, mutta tuolleen sekoitettua vallan mainiot. Muita hyviä yhdistelmiä voisivat olla vaaleansininen ja lime sekä beige ja ruskea. Punainen ja oranssi komppaisivat varmasti riemukkaasti toisiaan. Tai sitten jos haluaa enemmän erottuvia niin ruskea ja lime voisivat olla maukkaita.


Niin ja ennenkuin unohdan, huomasin että olen jättänyt sähköpostitunnukseni työpaikalle, joten en pääse lukemaan postiani ennenkuin kahden viikon päästä. Mokomien tunnusten takia en lomalla työpaikalle mene. Nih. Että jos olet postia laittanut niin vastailen niihin sitten elokuussa, tämä tiedoksi sadoille innokkaille kehruutohtoreille.

Kehruusasiat eivät muutenkan niin erityisen vauhdikkaasti etene. Siippa rakenteli yhden puuttuvan osan, jonka toimivuuteen hieman epäillen suhtaudusn. Appi sorvasi katkenneen tapin tilalle uuden, ja nyt pyöränkin pitäisi pysyä paikallaan kovassakin vauhdissa. Murheenkryyni on edelleenkin hihna, tai miksi sitä narua nyt sitten ikinä kutsutaankin. Sain neuvoksi hankkia haukisiimaa, jota kyllä löytyi, mutta miten perskuleessa sen saa ilman solmua ympyräksi? Kutistesukkamuovia, tai mitä se oli, kokeiltiin. Vaikutti lupaavalta mutta pieni vetotesti osoitti ettei toimi. Höh. Jos tiedät niin kerro ihmeessä!

Sininen ei ole minun väri. Minulla ei ole sinisiä vaatteita, jos farkkuja ei oteta lukuun. Eikä meidän kodissakaan erityisemmin sinisiä tavaroita ole, tai ainakin niitä saa etsimällä etsiä.

Ei sinistä ei. Kunnes sitten erään päivänä meille tuli sininen kapistus.


Tätä pitää vielä vähän fiksailla ennen kuin harjoitukset alkavat. Sitten kun siihen päästään, olisi varmaan seuraavanlainen ilmoitus paikallaan:
Eilen oli pienen avaraluonto-hetken aika. Pihalle ilmestyi pikku siili, joka oli äärimmäisen kiinnostunut ihmisistä ja pörräsi jalkojen ympärillä ja kiipesi syliin. Tai ehkäpä pikkuinen vaan oli nälkäinen.

Keski-Suomen kierroksella käytiin myös Keuruulla. Kamera vaan unehtui matkasta. Ensin poimittiin mahat ja kopat täyteen mansikoita. Sitten moikattiin mummu ja tädit, jonka jälkeen suunnattiin Vehkomäen lammastilalle. Rapsuteltiin minipossuja Pirkkoa ja Paavoa, sekä tietysti lampaita. Taustalla lemmenkipeä lehmä huuteli naapurin pojille, josko tulisivat taasen visiitille. Yksi emukin löytyi, mutta se näytti siltä ettei sen kanssa tohi kaveerata, varsinkin kun isäntä kertoi sen laittaneen kaverinsa kylmäksi.

Pitihän lammastilalta tietty ostaa villoja. Harmaan raidallista villaa, pikantilla maalaistuoksulla ja rasvalla.


Sekä hahtuvaa, samaisella tuoksulla.


Lammastilan isäntä vinkkasi lähistöltä löytyvällä jylkynkivellä, mitä tietty piti käydä tutkimassa. Äänikin saatiin aikaiseksi, aikamoista jylkettä!

Jylkynkiven viereisen mäen päällä on Herpamannin poikien muistokappeli, jonne suunnattiin myös. Vaikka se pikku nyppylältä vaikuttikin niin sieltä näki useiden kymmenien kilometrien päähän. Kannattaa käydä katsomassa, jos lähistölle sattuu.

Nyt ollaan sitten takaisin kotona. Ensimmäiseksi pitänee käydä villiintyneen nurmikon kimppuun.

Olen vähän tälleen salaa piilossa mennyt ja neulonut takin tapaisen. Aikas monella tämä samainen taitaa olla tekosessa tai tehtynä?

February Lady Sweater

Malli: Pamela Wynne

Lanka: Sublime soya cotton, vajaa 10 kerää vadelman värisenä

Koko: mikähän tää nyt sitten olisi, hybridi?

Fiilis: ei oikein tiijä vielä

Koskapa tiheys oli täysin eri planeetalta oli oikean silmukkamäärän kanssa pientä painimista. Alku piti ottaa muutamaan kertaan uusiksi.

Toiseksi suurimman koon silmukoilla sitten mentiin. Kiltisti tein sen reikärivinkin ja siirryin pitsineuleeseen. Sitten jossain välissä välähti että jos silmukat jakaa sovittamista varten kahdelle 80 senttiselle kierrepuikolle eikä silmukat siltikään meinaa mahtua niin ehkä on turhan iso tulossa? Revin sitten puikot pois ja purettiin. Ympärysmittaa olisi ollut sellaiset 160 senttiä ja SE on ehkä vähän liioiteltua. Jätin sitten reikärivin tekemättä ja sitten alettiin olla oikealla tiellä.

Hihat halusin tehdä täysimittaisina. Yritin ensin tehdä kavennuksia rannetta kohti, mutta kun huomasin että korjailin aina kavennuksiani seuravilla kierroksilla, päädyin puhvittaviin hihansuihin. Kavensin hihan 70 silmukasta 20 pois. Olisi ehkä voinut ottaa vielä enemmänkin pois.

Fiilis on kuitenkin vähän ottia tuota. En nyt ole ihan varma onko tämä kiva vai ei. Takki jotenkin kaipaa jonniinlaista kaulusta tai jotain. Joku siitä nyt niinkus puuttuu, mutta en osaa sanoa että mikä.

Lanka on kyllä ihan kivaa. Pehmoista ja sellaista viileää. Mukavaa neulottavaa eikä silmuunnu niin kovin herkästi. Mutta jos sen saa silmuuntumaan niin se suuttuu ikuisiksi ajoiksi. Koska takilla on painoa kuitenkin liki 500 grammaa niin saattaa sitä venymistäkin tapahtua. 

Samaista lankaa olisi vielä toiset 500 rammaa jäljellä. Pittää miettiä mitä siitä tulisi.

Vaikka ne laskokset hieman edellisellä kierroksella tuskaa tuottivatkin kävin urheasti uuden laskosjutun kimppuun ja tällä kertaa onnistuin. Tulosta piti käydä kävelyttämässä eräässä pirkanmaalaisessa kaupungissa.

Kyseisestä kaupungista etsimällä etsittiin eräs vallan ihastuttava kahvila, josta myös Liivia on kertonut. 

Minä mussutin taivaallista suklaakakkua,

joka vei kielen vallan mennessään. Ilmeisesti myös posket. 

Mekko on siitä japanilaisesta Stylish dress book-kirjasta, se kannessa oleva mekko. Hauska huomata miten kangasvalinta vaikuttaa niin kauhean paljon lopputulokseen, mekkoja ei ikinä uskoisi olevan tehdyn samalla kaavalla. Pienten mittailujen tuloksena päädyin kokoon 11, ja se tuntuu olevan ainakin tässä mallissa sopiva. Rinnan kohdalla on viisi syvää vastalaskosta, joiden päälle ompelin pitsiä. Ovat kyllä vähän kierossa, mutta ei välitetä siitä. Se daideellisuus huom! Äitin nappilaatikosta kaivelin vielä muutaman sopivan napin. Kangas on muistaakseni ostettu Kontin kirppikseltä. Taitaa olla entinen pussilakana. 

Niin ja pitihän sieltä pieneltä reissulta ostaa vähän lankaakin, liekö ollut itse Aili joka myi?

Pakattiin kimpsut ja kampsut ja jätettiin kylmä pohjola taakse. No, ei täällä etelämmässä nyt niin kauhian paljon lämpöisempi kuitenkaan ole. Hyttysiä kyllä löytyy.

Matkaan mukaan otin Singeri kaverini ja eilen hurautin kotona aloittamani housut valmiiksi. Tällä kertaa ompelustyö joka onnistui. Jip jip!
Kangas on paksua pellavaa, jonka värjäsin pesukoneessa Dylonilla, väri burgundi. Tuli sellaista munakoison väristä, oikein bueno. Tosin kuvissa väri ei ole omimmillaan.

Kaava on sama kuin aiemmin ompelemissani pyjamahousuissa, hieman vaan kapoisempana. Vyötäröllä kumpparia ja solmiamisnauhat.

Lahkeensuissa on kolme pientä laskosta. Idea on kaapattu Come home!-lehden vaatemainoksesta. Mallia voisi vielä jatkojalostaa sivutaskuilla.

Mitä tuohon edellisessä postauksessa olevaan paitaan tulee niin se saa jäädä jonnekin nurkkaan häpeämään. Pitsit otan talteen ja laskosideaa käytän sitten jossain muussa, paremmin toimivassa kaavassa. Nih.

Rest In Peace.

Tämä olisi voinut olla kiva ja ihana paita. Mutta ei. Joten rest in peace.

Tälleen pötkölläänhän se näyttää vallan erinomaiselta vaikka ei valmis olekaan. Mutta kun sen laittaa päälle niin voi kauhistus. Kaula-aukko sojottaa noin 45 asteen kulmassa ulospäin.

Olisin niin kovasti halunnut saada tämän paidan. Itseasiassa kuvassa poseeraava on jo kakkoskierroksen tulosta. Tällä kertaa tein laskokset pilkkua nysväten tarkasti enkä silleen daideellisesti kuten eka kerralla. Lisäksi sain Nappi-Kikan ompelukellarista tukun hyviä vinkkejä (iso virtuaalikiitos sinne) mitä kannattaisi muuttaa. Mutta jos kaavoitus on alunperin pitäen persieestä niin ei siitä kovin kummoista saa. Tästä lähtien vältän kuin ruttoa raglansaumaa, joka on täysin viivasuora. Eli jotain tuli opittuakin.

Loppuniitti oli varmaan se kun sävelsin raglansaumaa vähän "paremmaksi". Tuli sitten koukattua sen verran syvältä että kädenaukko on vähintäänkin antava. (Lue puolet rinnasta näkyy kädentien kautta.) Hmpf.

Että sepä siitä. Ei hirveästi harmita. Lähinnä surettaa.

Joten rest in peace.

Vai olisikohan se ennemminkin rest in pieces?