tiistaina, joulukuuta 30, 2008

Mitens se menikään "...ja loppuu yö, niin ihminen on sitä mitä hän syö." Että röh, röh vaan! Mutta äitin leivinuunissa 11 tuntia muhinut porsaan perä vaan on niin hyvää. Koska joulu muutenkin on luvattua laiskottelun aikaa on hyvä ettei kinkun pureksemisen tarvitse hukata energiaa vaan possu sulaa suuhun. Nam!

Joulun aikaa on muutenkin hyvä harjoitella etukäteen ettei pyhinä iske sitten hiki jä ähky. Itse aloitin kevyesti poikien pipoilla.

Lankana on itse kehrättyä merinovillaa kesän loppupuolelta, aikaa per pipo noin 1,5 tuntia. Vihreä pipo on siipan, siinä lanka on paksuinta ja möykkyisintä. Puikot täysi kymppi. Sininen on talotemme viisivuotiaan, puikot kasit. Ruskea on sitten taloutemme liki kaksivuotiaan. Siinäkin suihkivat kasin puikot. In action kuvia on vähänlaisesti koskapa pienin piilotti isänsä pipon joulun ajaksi, ja pienten lasten kuvaaminen, jos niitä ei ole sidottu tai liimattu kiinni paikoilleen, on vähän, noh, vaikeaa.
Kun oli kevyesti verrytelty pipoilla saattoi keskittyä vakavaan neulomiseen. Ajomatkalle Oulu-Laukaa, 300 kilsaa, aikaa liki viisi tuntia pysähdyksineen ja kitisevän takapenkkiosaston kera, oli varattu Tervaa ja höyheniä nimellä kuleksiva yksilö.
Lankana itse kehrättyä merinoa, puikot neloset. Huivin kanssa on edistytty pisteeseen: kehrää lisää lankaa ja neulo loppuun. Ihan lupaavan oloinen kaveri.

Olin varannut mukaan myös sukkalangat, ja siinä aaton aaton paikkeilla pistin silmukat puikoille ja annoin palaa.

Regian Kaffe Fassett langasta täytyy sanoa sen verran että raidat ovat just eikä melkein ja värit vallan buenot. Eka vähän karsastin tuota turkoosia ja sinistä, mutta ilman niitä sukat olisivat vähän tylsät. Raitoja piti pikkasen säätää toisen sukan nilkassa, siinä kaikki.

Kuvaaja-assarilla oli miesten pms, joten huokailkaa daideellisden (hei vaan Idols-Kalle) itse räpsittyjen kuvien tahdissa. Jalkoja on muuten hankala kuvata.


Niin eikä sovi unohtaa villatakin tekelettä, joka sekin on edistynyt vallan mainosti. Toiseen hihaan vielä kierros tai kaksi ja sitten pääsee itse asiaan eli kirjoneulekaarrokkeeseen.

Malli on
Sandnes Garnin ohjevihkosesta, Mix Dam tai jotain sinnepäin. Tämä Marsvinille tiedoksi. Lankana on samaisen firman Alpakka lankaa, joka on vallan ihanaista vaikkakaan en meinaa saada siitä tasaista en sitten en millään. Enkä ole ihan satavarma onko tulossa edes oikean kokoista. Jää nähtäväksi.

Mutta siinäpä se neuleosasto. Aattona kävi pukki ja lapset olivat villissään. Minun paketista löytyi vallan ihana Kokeshi-nukke. Tälle saattaa jatkossa kertyä kavereita.

Eikä tässä vielä kaikki. Koska lahjojen hankkiminen on aikas mukavaa ja niitä on kiva saada, satsasin myös itseni lahjomiseen. Varttia vaille jouluna tein tilauksen Petäjävedelle ja sain jo seuraavana päivänä pätkävärjättyä merinoa kehruushommia varten. Jyväskylästä ostin vielä yksivärisiä saman firman tuotteita.

Näitä joko kehrätään tämmöisenään tai sitten sekoitetaan jotenkin fiksusti keskenään että saadaan tweedmäistä pintaa. Kunhan keksin eka sen fiksun tavan sekoittaa. Ovat niin ihanaisen pehmeitä että voisi tuommoisen letin kietaista suoraan kaulan ympärille. Niin ja ruskeaa voi käyttää vaikka hiuslisäkkeenä jos on huono hiuspäivä. Lisäksi odotellaan paria pakettia Etsystä, ja jotain ison rapakon takaa.

Niin ja Laukaaseen oli avattu uusi lankakauppa. Tai oikeastaan se on kello- ja kultakauppa, jossa myydään lankoja. Langoilla on oma pikku seinänsä. Ei mitään suuren suurta, mutta jos Laukaan kaltaisesta metropolista saa esims. Rowanin Pure Life-villaa, tai Kidsilk Auraa tai sitä puuvillaa jossa on maitoproteiinia seassa ja värit kuin pehmiksestä, niin pittäähän sitä nyt vähän villiintyä. Auraa otin muutaman kerän mukaani. Katsotaan miksi muotoutuu. Lisäksi siellä oli Sirdarin (mm. Ecowool, Sublime merino, Peru..) lankoja sekä joitain TeeTeen lankoja. Kannattaa käydä jos lähistöllä liikkuu. Kauppa on Alkon kupeessa, S-marketin takana.

Sitten pitäisi kait suunnata katsetta ensi vuoteen. Mittään en luppaa, paitsi neuloa. Ja kehrätä. Ehkä vähän ommellakin...

9 kommenttia:

  1. Ooh miten paljon kaikkea! Ja ihanaa!

    Arvaa jammailinko Sikaa jouluna pienissä glögeissä samalla kun koristeltiin kuusta :D

    VastaaPoista
  2. Totta tosiaan: paljon kaikkea kiinnostavaa ja kivaa!

    Samaa mieltä tuosta, että tuo turkoosi sävy kivasti ryhdistää nuo raitasukat.

    Ja samaa mieltä tuostakin, ettei Sandnesin Alpakasta SAA tasaista. Mulla meni hermot sen sen palmikkovillatakkini kanssa ja valmiit kappaleet odottavat tuolla kiltisti purkua. Kirjoneuleessa varmaan kuitenkin kivempi, kuin kaapeleissa...muuten kyllä ihanan pehmoinen lanka!

    Uuden Vuoden Toivotuksia:o)

    VastaaPoista
  3. No et sinä kyllä hirveesti ole laiskotellut kun neuleita on syntynyt kuin sieniä sateella, sanoo hän, joka ei saa päätettyä minkä neuleen aloittaisi seuraavaksi :)

    Iihanat sukat, njam.

    Hyvää vuodenvaidetta ja neuleiden täyttämää ensi vuotta.

    VastaaPoista
  4. Siis apua, miten nopea sä olet! Mä ajattelin, että mä olin suihkinu hulluna, kun sain kolmena iltana kaksi hihaa valmiiksi, mutta en kehtaakaan mitään mainitakaan ;D Eheheee...

    Ihania kaikkia! KF:n värit on kyllä kohillaan!

    VastaaPoista
  5. Jatta: Sika on ihan sopiva rallatus muuten niin imeliksi kääntyvien joulujollotusten seassa.

    iinu: langasta saa tasista kun tekee jokaisen silmukan äärimmäisen huolellisesti ja hartaasti. Mutta kuka nyt jaksaa niin tehdä? Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

    annikainen: ei nyt suoranaista laiskottelua, mutta nollausta? Uuden aloittaminen on joskus vaikeaa, välillä on valinnan vaikeutta ja välillä taas ei mitään ideaa mille alkaisi

    marsvin: istuin autossa liki 10 tuntia joulun aikaan. Siinä kerkiää yhtä jos toista... ja kun oma äiti hoitaa pyykkäämisen ja ruoanlaiton niin mikäs siinä on neuloskellessa. harmi että muut sävyt KF:ssä ei ole niin kivoja kuin tämä, ovat liian sinisiä.

    VastaaPoista
  6. Ihania töitä taas tehnyt olet!
    Hyvää ja käsityörikasta vuotta 2009!

    VastaaPoista
  7. Minustakin pikkupaikkakuntien käsityökauppoja pitää tukea, vaikkei tarvitsisikaan kipeästi mitään. Tekeleesi ovat ihania, varsinkin sukat. Minusta turkoosi on yli-ihana ja väriyhdistelmä sekä trendikäs että luonnonläheinen.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi2.12

    Heh, mulla on sukat samasta langasta. Lyhyemmät, polvisukat, miestenmallisemmat.. -Se entinen Rajakyläläinen

    VastaaPoista
  9. Anonyymi10.27

    Kuinka paljon meni lankaa Fasset-sukkiin?

    VastaaPoista