tiistaina, marraskuuta 11, 2008

Mittään vapaapäivää jaksanut ootella vaan ryhdyin hommaan. Sadasta grammasta tuntui piisaavan ja piisaavan lankaa. BFL:ää oli mukava kehrätä. Se muotoutui kuin itsestään langaksi. Villa on pehmoista mutta jämäkkää eikä hajoa kovin helpolla verrattuna suomen lampaan villaan. Ehkä kertaamattomana kauniimpaa kuin näin kerrattuna. Katsotaanpa sitten millaista tää on neulottuna. Vyyhdillä on vajaa 100 grammaa ja n. 130 metriä lankaa, arviolta nelosen puikoille sopivaista. Samaista villaa on vielä 100 gramman köntti odottamassa kehruuta. Kuva on sitten epäterävä kun kamera ei näin pimeässä taivu...

Siitä mun rullasyndroomasta vielä sen verran että kaiken pahan alku ja juuri taitaa olla nimenomaan rulla. Käytössä olevat rullat ovat kaikki appiukon sorvaamia ja siten jokainen on pikkaisen erilainen. Alkuperäinen alkoi hajoilla joten se on päässyt eläkkeelle. Yksi uusista rullista ei vaan pelitä kunnolla, sillä kehrääminen on aina yhtä tuskaa. Tämän havainnon tuloksena olen merkannut rulliin mikä toimii ja mikä ei. Kuvassa oleva rulla on hyvä. Huonon taidan laittaa kertausrullaksi. Kertaaminen ei ole niin hektistä.

7 kommenttia:

  1. Kaunista lankaa tuli.<3

    VastaaPoista
  2. seijasisko: kyllä tämä ihan lupaavalta näyttää. en ole vielä uskaltanut neuloa. Saa nähdä miten kirjavaa tulee.

    vanessa: thank you!

    VastaaPoista
  3. tosi kaunista lankaa!

    VastaaPoista
  4. Upea väri tosiaan!

    VastaaPoista
  5. Ihanan väristä lankaa, ja niin pehmeän näköistä.

    VastaaPoista
  6. Voi että miten kauniin väristä lankaa tuo on. Oiken alkaa sormia syyhyttämään vaikka olenkin ihan aloittelija....

    VastaaPoista