sunnuntaina, lokakuuta 26, 2008

Silloin kun siirrytään talvi-aikaan sanotaan aina että saa nukkua tunnin pidempään. Ja pah. Ihan samaan aikaan sitä kersat herää paitsi että kellossa lukee 5:41 ja se tuntuu paljon pahemmalta kuin onkaan.

Pistin rukkini pyörimään pitkästä aikaa, lähinnä pelkäsin että se pieninkin hankittu taito voisi kadota. Eka rulla sujui tuttuun tapaan vallan mainioisti ja toinen pisti hanttiin niin paljon kuin nyt yleensä vaan voi. Siippakin kummasteli että miten se voi vaihdella niin kamalasti. Seuraavien rullien kanssa sama juttu. Pieni sisäinen ingenjöörare alkoi asiaa miettiä ja päätyi jonniinmoiseen loppupäätelmään. Ero taitaa olla alkulangassa eikä niinkään taidoissa. Toisen rullan alkulanka on kimmoisaa ja alkaa kiertyä heti kun rukkia pyöräyttää. Toisen rullan lanka on taasen vähemmän kimmoisaa eikä ryhdy kiertymään vaan säntää suinpäin rullalle. Seurauksena se ettei villa kerkiä kiertymään kunnolla ja siitähän seruaa yhtä jos toista ongelmaa. Täytyy nyt vaihtaa se toisen rullan alkulanka ja katsoa onnistuiko vian määritys. Jos se ei sillä fiksaannu niin sitten vetää sanattomaksi. Kertaamisessa on ollut samainen ongelma. Tai siinä on myös ollut vähän tekniikkaongelmaakin. Nyt kuitenkin tulee mukava kierre myös kerrattuun lankaan.

Väri on vaan ongelmallinen ikuistettava. Tuo on tummaa harmaata. Tällä kertaa tuli suht paksua, mutta tosi ilmavaa lankaa. Tässä on n. 150 g satsi, pituuksia en muistanutkaan laskea, varmaan jotain 200 metrin luokkaa. Kunhan joskus teen mallitilkun niin katsotaan jos tästä tulisi se palmikkoneule. Toisaalta olisi kiva yhdistää kirjoneuletta ja palmikoita. Katotaan nyt.

Sillä muitakin suunnitelmia olisi. Olen kerännyt huopajuttuja varten kirppareilta villapaitoja, jotka olen huovuttanut koneessa. Osa on vielä saanut lisäväriä kattilassa. Nyt olisi koossa jo mukava määrä kivoja värejä, joilla puuhaan ryhtyä. Toisaalta olisi ne joululahjatkin, joita en ole edes aloittanut. Taitaa kohta tulla kiire?

Niin ja Erikoinen on jäänyt vähän jumiin sen jälkeen kun tajusin ettei lanka riitä. Matka Menitaan on vähän turhan pitkä, joten pitää keksiä plan B.

12 kommenttia:

  1. No mutta kuules... Eikös se Menita ollut tässä nurkilla jossain? Mä voisin ottaa asiakseni jossain välissä siellä pyrähtää ja jos tarviit lisää lankaa Erikoiseen, niin eiköhän se hoidu... :)

    Noita huovutus-tsydeemejä oottelen innolla! Mä ostin muutaman rullan tosi superihqun väristä hahtuvaa ja ollut suuret ideat mitä kaikkea kivaa siitä tekisin. Mutta kun se lanka on ihan kau-hee-ta. Se katkeilee ihan jatkuvasti ja käyny jo mielessä että tumppaan koko rullan koneeseen! :D No eih... Eiköhän jossain kohtaa saa taas hermot oikeeseen vireeseen. :)

    VastaaPoista
  2. jenni: mitä uhrautuvaisuutta! laitan sinulle postia

    VastaaPoista
  3. Jep jep, sunnuntaina aamulla oli hauska selostaa aamuvirkuille muksuille että lastenohjelmat eivät ala vielä aikoihin. Niin, prinsessakellosi kyllä näyttää puoli kahdeksaa, mutta nyt on sellainen aamu että kelloja siirretäänkin tunti taaksepäin - näin. (Et muutes usko sitä epäuskon määrää kahden pimanderin kasvoilla. Ei äiti voi tehdä noin - siirtää kelloa taaksepäin että saisi vielä nukkua! )
    Illalla olikin juhlaa kun pimatsut unessa klo 19.15 !

    VastaaPoista
  4. tuijam: kuulostaapa tutulta, niin tutulta. tosin meidän pojat meni ihan normaaliin aikaan nukkkumaan, että josko se niitten rytmi sieltä palautuisi. nyt sitten kun kellot on käännetty niin on pimeää sekä aamulla että illalla. jepjep.

    VastaaPoista
  5. Mitä, mitä? Voiko villapaitoja huovuttaa koneessa? Kuinka kovan lämpötilan se vaatii? 60:kö?

    Sit toinen ihmettelyn aihe. Tein pari pv sit Novitan hahtuvista koetilkun asettelemalla hahtuvia vain lakanoiden väliin+40 pesu. Mut en hoksannutkaan, että niitä vois koittaa neuloa? Onko jollaki omassa blogissa tms kuvia sellaisista töistä? Oon koittanu keksiä et mitä tekisin niistä hahtuvista, jotka piti ostaa kovalla tohinalla ihanien värien takia. =)

    p.s. Soile, peukut sulle hyvästä blogista. Aloin seuraamaan tätä iltalehden blogi-jutun luettuani ja olen jäänyt koukkuun =) oot niin ehtivä ja ahkera tekeen. =) kateeksi käy.

    VastaaPoista
  6. Sama meillä, tosin aikuisetkin menevät sekaisin ja aikaerosokista kärsitään päiväkausia. Kunpa tuo systeemi lopetettaisiin.

    VastaaPoista
  7. kitty kat: jo vain villapaitoja voi huovuttaa koneessa, mutta vain jos villa on huopuvaista, eli ei saa lukea missään super wash. Tutki etukäteen hoito-ohjelappu, jos siinä sanotaan että vain käsinpesu niin varmasti huopuu. niin ja tietty pittää olla villaa, ainakin 80 % ...henkkamaukan villapaidat ovat huopuneet parhaiten. 60 asteessa koko ohjelma läpi ja sulla on hyvää huopaa! ja paljon nöyhtää koneessa :)

    hahtuvaa voi toki neuloa, riippuu tietty vähän hahtuvan paksuudesta mitä siitä kannattaa tehdä. olen itsekin neulonut hahtuvasta, esim konttineule shaalin sekä villatakin itselleni. löytyvät blogistani kun etsit hakusanalla lady eleanor tai lady e ja turve-takki. hahtuvasta tehdään paljon myös lapinlapasia tai lovikka nimellä ne taitavat kulkea. niistä tulee tosi lämpöiset. niin ja hahtuva se vasta huopuukin! kiitos peukuista!

    matroskin: stoppi kellojen kääntelylle, täysin turhaa puuhaa!

    VastaaPoista
  8. Kiitti kovasti neuvoista. Taidankin heti ens viikonloppuna kokeilla saisko hahtuvasta tehtyä vaikka talvimyssyn, ois ainakin lämmin ku huopuis. =)

    Toki ikävä puoli vois olla se, jos työ kutistuis eikä mahtuiskaan päähän... mut ainakaan se malli-tilkku jonka pesin lakanoiden välissä ei kutistunut juurikaan.

    VastaaPoista
  9. kitty kat: hahtuvissa eri värit huopuvat eri tavalla. luonnon värit yleensä napakammin kuin värjätyt. hahtuvan pyöräyttäisin ehkä 40 asteessa ja välillä kurkkisin perään mitä koneessa tapahtuu. hahtuvasta kun saa kivikovaa jos se huopuu liikaa

    VastaaPoista
  10. juu, se alkulanka vaikuttaa ihan hirmuisesti siihen miten kehruu alkaa sujumaan. Sylvin rullissa on kaikissa vanhaa veikkaa, jonka pään olen hapsuttanut semmoiseksi melkein hahtuvan näköiseksi villasutuksi, että villa tarttuu siihen paremmin. Louet'ssa on samanmoinen, mutta alkulangan "suttu"osuus on paljon pitempi kun bobbin-lead-rukit repii sitä lankaa paljon enempi kun Scotch tension-rukit. Ja ne alkulangat on mulla ohuempia kun se lanka mitä teen, en tiedä vaikuttaako se asiaan.

    Muuten, kertausrullissa mulla on eri langanpätkä, semmoinen kova ja puuvillainen. En oota että se kerrattu lanka kiertyisi sen alkulangan ympärille, teen reilusti solmun. Varsinkin paksummissa löyhäkierteisissä langoissa se alkupätkä on muuten helposti ylikierteinen (ja Louet'ssa se ei pysy paikallaan vaan luiruaa alkulangalta pois), ja pysyypähän varmemmin kiinni kun on solmu :D

    VastaaPoista
  11. tuulia: mä olen käyttänyt alkulankana kerratessa ylijääneitä esilankoja ja yleensä ne ovat toimineet hyvin. tietty kun sellaisella paukuttaa menemään sen sata kertaa niin jossain vaiheessa se on niin tiivistä ettei se jaksa kiertyä minnekään. kerratessa taas kaupan langat ovat toimineet parhaiten. Mulla on vähän eri tapa tehdä kuin sulla, sinä teet silleesti oikeesti. Mä teen alkulankaan sellaisen lenkin villan ympärille ja sitten mennään. tuon tavan opin jostain juutuupin videon pätkästä.

    tulipa muten testattua täsmälleen samanlaisilla alkulangoilla ja se toisen rullan syndrooma oli ja pysyi. rukki ei antaudu helpolla...

    VastaaPoista
  12. tuulia vielä.: bobbin-lead-rukit, Scotch tension-rukit, nyt mennään jo ohuessa yläpilvessä... :)

    VastaaPoista