tiistaina, heinäkuuta 29, 2008

Kuten sanottu niin täällä on Singeri pärissyt hihna kuumana.

Ensimmäisenä valmistui ruma paita. Tai noh. Kangaslaarissa lojuessaan se oli kiva, mutta ilmeisesti kangas+malli=ruma paita. Paidassa kun ei ole mitään muotoiluja niin se näytti lähinnä mummon vanhalta navettatakilta. Pieni nauha vyötäröllä yrittää pelastaa tilannetta. Katotaan miten käy. Malli on Stylish dress bookista.


Toisaalta nyt kun kuvia kattelen niin ei se niin rumaruma ole kuin paininjalan alta tulleena tuomitsin.

Mutta housut, niistä tuli jättehyväkivabra. Malli on japanilaisesta Pants de go! kirjasta. Suurimmalla koolla mentiin, ja kun reitevä sekä persevä olen niin vähän lisäsin keskelle varoja niin johan tuli hyvät pöksyt. Paitsi että pellavahousuja ei ole järkevä kuvata kun ne ovat ensin olleet puoli päivää jalassa.

Lahkeensuun läpäreet tuottivat pieniä ongelmia. Ensimmäinen lahje sujui oikein hyvin mutta yritys saada toisen lahkeen lärpäkkeet menemään eri suuntaan tuntui olevan mission impossible. Ei oikein tuo hahmotuskyky ollut huipussaan. Vasta kolmannella kerralla onnistui nuppineulata ne oikeassa järjestyksessä.


Kangas on ohutta pellavaa. Tiijä sitten onko liian ohkaista housuiksi, kestääkö saumat. Aika näyttää.

5 kommenttia:

  1. Aivan älyttömän kivat noi pellavahousut! :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis asu. Housujen lahjelärpäkkeet on ihanat.

    VastaaPoista
  3. helmineiti18.46

    Ihanat nuo lahkeet! Tykkään tällä hetkellä juuri tuon pituisista housuista kovasti. Bongasin muuten sinut tänään torin vierustalla olevalta pyörätieltä (se joka menee kirjastolle päin) pyörän selässä ja lastesi kanssa.:) Opastit juuri toista ajamaan oikeaan suuntaan. Oikein hehkeä näky olit! Hassua tunnistaa joku tällä tavalla. Sinäkin satuit vilkaisemaan minun suuntaani ja luulin myös "paljastuvani", mutta sitten tajusin että eihän se ole mahdollista..:P

    VastaaPoista
  4. mirzu: nämät ovat oikein kivat. Muistaakseni Ottobressä on joskus ollut "lasten puolella" vastaavanlaiset

    kesän lapsi: kiitos, tommoiset lärpäkkeet on aika helppo tehdä, sitten kun hoksaa missä järjestyksessä ne pitää ommella

    helmineiti: bongaa soile kaupungilta kisa :) opastin=huusin naama punaisena minne mennä? poika jaksoikin pyöräillä pitkän matkan patelasta keskustaan ja takasin. pienin nukahti kotimatkalla.

    VastaaPoista
  5. Toinen yritys. Ihanaisia neuleita ja ompeluksia. Juttusi myös vesi silmissä (naurusta) luettavaa.

    VastaaPoista