keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Viikonloppuna mietin että joskus voisi harkita kerran tai kaksi ennenkuin päästää suustaan sanat: "Voin mä sen sulle neuloa!"


Oskari Olemattoman kanssa on edetty jo Diamod Madeira -kuvioon, joka on suhteellisen haastava. 14 silmukan mallikerrassa on pahimmillaan vain kaksi oikeaa silmukkaa, loput ovat langankiertoja ja erilaisia yhteenneulomisia. Lisähupina koko kerroksella on 574 silmukkaa ja mallikertaa olisi tehtävä yhteensä 74 kerrosta. Yhden kerroksen tekoon menee n. puoli tuntia. Että siinäpähän neulot. Ja neulot ja neulot... mutta tämähän tehdään. Sinnillä loppuun saakka! Prkle!

Mutta jos tuntuu että hirmuisesta nitkuttamisesta huolimatta ei mitään tapahdu voi välillä syliin ottaa yhden toisen neuleen ja johan tapahtuu. Yksi silmukka on n. sentin suuntaansa.


Tämä lumi/räntä/sössöpyry johtuu muuten vain ja ainostaan siitä että aloitin pyöräilykauden. Saas nähdä pääsenkö huomenna pyörällä minnekään. Kun tuo sössö tuosta jäätyy niin se on hurlum hei ja Soile linja-autoon.

Tuota harmautta ja ankeutta pitänee piristää värillä, sillä jos jollain niin sillä on väliä. Kuvassa tämän hetkiset lempivärini. Petroolia tosin vain pieninä annoksina.

5 kommenttia:

  1. Juu, olen minäkin moisia sammakoita suustanu monenmonta kertaa päästänyt ja sitten katunut. Päällimmäisenä mielessä oli se äidilleni kutomani Rowanin Sarita, joka oli erityisen työläs eikä siitä edes tullut kauhean ihana. Rowanin mitoitukset ovat mielestäni ihan päin pyllyä.

    Olet ostanut Pirkkalankaa! Ihana lanka! Onnea!

    VastaaPoista
  2. Marsvin: Jotkut neulomisjutut vaan näyttävät todellisen karvansa vaiheessa jolloin ei enää voi luovuttaa. Onneksi huivin pitää olla valmis vasta elokuussa.

    Pirkka-lanka on muuten kerinnyt jo hetken marinoitua lanka-arkussa tietämättä miksi ryhtyä. Tuli ostettua lähinnä kivojen värien takia :)

    VastaaPoista
  3. Tuosta nauhalangasta tulee kyllä oikeasti todella nätti pinta, enpä ole ennen moiseen ilmiöön törmännyt. Kustin pyöräilyä eivät ole kelit estäneet eli kirja tuli perille, kiitos.

    VastaaPoista
  4. totoro: Thalia on mun kokemuksella ainoa nauhalanka josta tulee älyllisen näköistä neulottuna (lue=näyttää langalta) Ehkäpä se höttösyys on se Juttu.

    Hyvä että kusti jaksoi perille. Mulla olikin käynnistyslukko pyörässä tänä aamuna, etupyörä oli jäätynyt lokasuojaan kiinni. Mutta siitä se lähti kun aikansa tahkosi.

    VastaaPoista
  5. Heips!

    Ei muuta kun ohjeet valokuvillasi ja kielikuvillasi maustettuna kansien sisälle ja maailmalle!

    Haleja
    Lissulta

    VastaaPoista