lauantaina, maaliskuuta 08, 2008

Hän on vihdoin valmis. Rouva on tyytyväinen.


Puhvi
Malli: Vladimir Teriokhin, Puff Sleeve Cardigan, Vogue knitting winter 07/08
Lanka: Garnstudio Silke-Tweed, 400 g, kaksinkertaisena
Puikot: 4,5 mm
Napit: Nappi-Kikasta.
Muuta: Mallia on pidennetty ja loppupeleissä tein hihoistakin erilaiset. Kauluskin jäi laittamatta.


Voi että minä olen iloinen että se on valmis ja että siitä tuli kiva. Tuossa nimenomaisessa järjestyksessä. Sen verran saikkaamista siinä oli.

En ole satavarma, mutta minusta siinä ohjeessa on virhe. Mun mielestä takakappaleissa ja etukappaileissa pitää olla saman verran silmukoita plus puolet nappilistan silmukoista per etukappale. Eikös? Tähän malliin oli laitettu muistaakseni yksi tai kaksi silmukkaa lisää napituslistan ollessa 8 silmukkaa. Eli kun kappaleet laittoi kohdilleen olivat etukappaleet neljä senttiä takakappaleeta kapeammat. Ja sehän ei passaa. Pahaksi onnekseni huomasin tämän vasta toista etukappaletta neuloessani.


Sitten se hihapolitiikka. Hihoja tuli tosiaan neulottua viisi, kolme on purettu joten jäljelle jäi kaksi, kun niitä käsiäkin on kaksi, vaikka joskus muutama ylimääräinenkin olisi tarpeen.


Ensimmäisen purkamisen syy oli että lanka uhkasi loppua kesken. Tarkempaa tutkiskelua, ja tajusin etteivät jalkapallon kokoiset puhvihihat ehkä olisikaan kovin hienot olleet. Uutta hihaa pienemmillä laskoksilla kehiin. Aluksi näytti hyvältä. Tosin laskoksista tuli järettömän paksut ja ne olivat vaikeita ommella kädentielle. Kun koitin paitaa päälle totesin ettei se näytä hyvältä. Sauma oli niin paksu ja raskas että se veti olkasaumaa ties minne. Purkuun taas. Seuraavasta versiosta jätin mokomat laskokset pois ja tein hihansuuhun vaan ison kasan lisäyksiä ja pyöriön reunaan vastaavasti kavennuksia. Nyt neulos on yksinkertaisena eikä sauma ole tönkkö tai painava.

Muutenhan Puhvia oli mukava tehdä. Kaksinkertaisena Silke-Tweed on joutuisaa neulottavaa, vaikkas se onkin aikas joustamatonta. Pinta on ihanan rouheaa ja eloisaa.


Nappi-Kikasta löysin just soppelit napit. Tumman harmaat, joissa on pilkahdus violettia. Ja jos juhlatuulelle heittäytyy niin vyötärölle voi solmia satiininauhan!


Tartteekohan edes sanoa: tykkään Puhvista aivan valtavasti!

17 kommenttia:

  1. Ihana. Ja tuo silkkinauha on kyllä piste iin päälle!

    VastaaPoista
  2. Puhvi on Hieno!
    Rouva on täysin syystä tyytyväinen.

    Tekniikkaan puuttuakseni, usein naisten neuleisiin mitoitetaan etukappaleet hiukan leveämmäksi.
    Se tietysti riippuu valmistajasta ja mallista ja yada-yada mutta pääsääntöisesti paras istuvuus tulee, kun mitoitetaan etukappale kokonaisuudessaan 2,5-3 senttiä leveämmäksi kuin takakappale.
    Naisilla kun on kovin tavanomaista olla kaksi palloa etukappaleiden sisällä- mikä itsessään verottaa tätä väljyysvaraa. Jopa suora hame mitoitetaan kaavoituksessa muutaman sentin leveämmäksi etukappaleeltaan. Kun katsoo kroppaa profiilista, sivusauman kuuluisi aina olla justiinsa keskellä ihmistä. Tämä siis sekä ylä- että alaosissa.

    VastaaPoista
  3. I-NA-HA!!!!! Siis aivan ihana. Ei ihme että tykkäät ja kovasti! Minusta kanssa tuo silkkinauha vielä kruunaa kokonaisuuden ja jotenkin sopii puhvihihoihin! Mahtava!

    VastaaPoista
  4. Taina: silkkinauha oli ihan pakko hankkia. Vielä pitäsi oikeastaan tehdä sivuihin pienet vyölenkit.

    Weirdrockstar: noin minäkin tuon mitoitusasian näkisin, joko yhtä isot kappaleet tai etukappale isompi. Riippuu tietty rintavarustuksen koosta. Harvemmin siellä lapaluitten kohdilla mitään möykkyjä on.

    Satua: silkkinauhat ja puhvit ehkä kuuluvat yhteen? :)

    VastaaPoista
  5. Oi kun hieno. Jotenkin sellainen 30/40-lukulainen. Ja kunnioitettavaa hihanväännöstä. mulla olis jäänyt ehkä kahden ja puolen jälkeen siihen...

    VastaaPoista
  6. Kaunis! Napit sopivat tyyliin täydellisesti ja neulepinta näyttää ihanalta.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi14.06

    Onneksi olkoon! Hieno lopputulos kaiken harmin jälkeen.
    t. lukija

    VastaaPoista
  8. On se kaunis, kyllä kannatti raataa! Ja tuo silkkinauha.. Oih!

    VastaaPoista
  9. kirsiär: en oikein tiedä itsekään mistä sain kaiken vimman vääntää niin kauheasti.

    annip: silke-weedissä on niin kiva näkö ja tuntu että tavallinen sileä oikeakin nättää hyvälle ja kaikki pintaneuleet loistavalle.


    Lukija: kiitos kiitos, melki alkaa jo unohtua kaikki saikkaaminen

    jatta: silkkinauhallahan saa vaikka minkä aina vaan ehommaksi! :)

    VastaaPoista
  10. Ihana ja tyttömäinen. :) Ja tuo lanka näyttää aika herkulta. Tekis mieli itekki sitä kokeilla, mutta jos ensin muut projektit sais alta pois.

    VastaaPoista
  11. Tosi nätti Puhvi!

    Nyt, kun sä olet sen koeneulonut, osaa muut välttää karikot, eikös ;)

    VastaaPoista
  12. Olipa puhvitaistelu! Purkaaminen on sitten ärsyttävää, mutta lopputulos on kyllä nätti kuin karamelli. Silketweed on aivan ihana lanka myös käytössä - mun lempineule taitaa olla Forecast, joka on kans kaksinkertaisesta silketweedista.

    VastaaPoista
  13. Amelie: tilasin langan Garnstuodion kautta. Oli aikas eduksasta eikä postikulutkaan päätä huimanneet

    janka: nyt jos tuon neuloisi uudestaan se olisi varmaan viikossa tehty.

    Totoro: taistelevat puhvit! purkaminen on välillä aikas syvältä, muta sitten kun siitä on todella jotain hyötyä niin a vot!

    VastaaPoista
  14. tosi hieno! mä hamstrasin kolmea eri väriä silke-tweedia, kun olivat tarjouksessa, enkä tiedä mitä niistä tekis, vielä...

    VastaaPoista
  15. Puhvi on tosi nätti ja keväinen! Onnea uudelle neuleelle.

    VastaaPoista
  16. Ihana! Olet kuin Ansa Ikonen modernina virkanaisena jossain vanhassa Suomi-filmissä!

    VastaaPoista
  17. Kio: kyllä se siitä vielä joksikin kivaksi muotoutuvat

    tytti: kun vielä tulisi se kevät. silleen oikeesti

    matroskin: moderni virkanainen *hihiii* pitäisiköhän vielä blondata hiukset?

    VastaaPoista