Kyllä minä aion vielä neuloakin, kunhan jokin ensin tönäisee minut pois tältä uralta. Olen jo pikkasen selannut neulelehtiä, mutta se jokin tajunnanlaajentaja ei ole vielä aivoihini syöpynyt.


Pikkuväsky
Kankaat: ohut villakangas ja erinäisiä puuvillatilkkuja. Tukihuopaa ja kiinnisilitettävää tukikangasta, sellaista notkeata.
Koko: n. 28x17x10 cm
Fiilis: mii laiks.

Laukkua ommellessa sattui outo juttu. Kun olin surruutellut kappaleet yhteen ja oioin laukkua muotoonsa, aloin ihmetellä että miksikäs alakulmat sojottavat miten sattuu? Siis aivan miten sattuu. Ei muuta kuin ratkoja kouraan ja palat irti toisistaan. Sitten ompelin ne uudelleen paikoilleen, ja tällä kertaa käyttäytyivät kunnolla. Mutta mitään en tehnyt erilailla. Olisiko sitten ollut tähtien asennosta kiinni ;D


Näin pienen laukun kanssa jo huomasi ettei virheen tarvitse olla kovinkaan kummonen näkyäkseen. Isossa laukussa jos heittää sentin sinne tai tänne niin sitä ei huomaa kukaan, mutta pienessä kylläkin. Vuoria käsin tuskailessani kiinni päälliseen - taisipa muutama ruma sanakin ilmoille kirahtaa - päätin että tämä väsky saa vähän aikaan olla viimeinen. Tai voisihan sen vuorin muuten laittaa yhdellä toisellakin tapaa...


Nyt ollaan valmiita syksyyn! Tukihuovassa on muuten se kiva puoli että se saa laukun näytämään pullealta ilman mitään täytteitä. Laukku on kuvassa siis tyhjä. Eikä se muuten ole vino kuten kuvassa näyttää, mua hakattiin kuvaa ottaessa kokoajan eteisen ovella persauksiin, joten hieman vaikeaa keskittyä noihin stylistihommiin samanaikaisesti.


Ja kun kerran jojoista innostuin niin tekasinpa -70 % maksaneeseen aletakkiini pikku koristeen.

Olen rakastunut. Törmäsin kangassuunnittelija Heather Baileyn blogiin. Olen vaan tuijottanut autuaan onnellisena kuvia niin että näppäimistö on saanut kosteusvauroita. Sekä huokaillut niin että 4-vuotiaamme on kysynyt isältään mikä äidillä on hätänä.

Heatherin kankaat ovat aivan upeita ja hänen studionsa, wau! Lääh, kuol ja snif! Miksei mitään tämmöistä myydä näillä leveyksillä? Itsekö näitä pitää alkaa maahan roudata? Se olisikin suuri unelma: ikioma kangaskauppa, jossa voisi päivät hypistellä ihania kankaita. Tosin voisi olla aika lyhytikäinen kauppa, en kuitenkaan raaskisi myydä palastakaan kenellekkään.

Oman kaupan puuttuessa rampataan Eurokankaassa. Löytyi ainakin vuori virkatulle helmikassille ja kuvioitua, leveätä vakosamettia hameeksi.

Mulla on uusi lelu. Tai onhan tää ollut jo hetken aikaa, mutta ensimmäiset räpellykset eivät oikein olleet sillä seinälläkään, joten on vähän jäänyt laatikon pohjalle. Nyt siten otin uuden yrityksen ja homma alkoi pelittään. Mustasta mohairista tuli ehkä paras, mutta tiedättehän mustan mohairin kuvaamisen. Niin, näyttää aikalailla K-18 kamalta.


Innostuin myös kokeilemaan jojojen tekoa. Joku siis saattaisi luulla, että nämä ovat jojoja mutta kuten kaikki nelivuotiaat tietävät nämä ovat oikeasti Puh-kukkia.


Ja tämä on Puhtikka-ruusu.


Kun oikein räpelletään ja kaikkea niin tulos on tämä:


Köökin pöytä eilen ilalla kello 20.30. Siltä samalta se muuten näytti tänä aamunakin...


Sekalaisen seurakunnan päättää kuva mekosta. Tippi kertoi että hänellä on samanlainen, löytyykö muita?

Laukkutehtaalta hyvää huomenta! Ylpeänä esittelemme uuden tulokkaamme:


Sininen mansikkapaikka-laukku
Koko: n. 35xx24x10 senttiä.
Kankaat ja muut: Cath Kidston, Ikea, kiinnisilitettävää tukihuopaa, kovikekangasta ja kiinniliimattavaa tukikangasta. Yksi katkennut neula.
Ylpeysaste: korkea!

Mallin esiaste on tietty Weekenderi, sitä sitten pienentämään ja sieltä täältä nipsimään. Ei kait tätä täysin omaksi malliksi voi sanoa mutta vähän sinnepäin. Oma älynväläys oli nuot lärpykkeet vetskarin päissä, helpottavat vetskarin avaamista ja sulkemista. Kahvoistakin tuli just oikean pituiset ja levyiset.


Ompelu sujui yllättävän kivuttomasti. En laittanut etu- ja takapaneeliin kuin pelkkää tukihuopaa. Laukku on kuitenkin sen verran pieni että pysyy näinkin jaloillaan. Sitä paksua kovikekangasta laitoin ainostaan pohjaan sellaisen irtolärpäkkeen, joten se tukee laukkua pohjasta ja antaa muotoa. Tereenyöriksi otin vähän pehmeämpää nyöriä. Sitä oli helpompi ommella läheltä, ilman että neula hakkasi pistolevyn reunaa, joka muuten piti hioa kahden edellisen laukun jäljiltä. Ongelmana vain oli paikantaa tereen reunaa huopakerrosten alta. Niin ja tereeksi olisin halunnut tietty vaaleanpunaista mansikkakangasta, mutta sitä oli niin pienet suikaleet jäljellä ettei onnistunut.


Olin vielä niin urhoollinen että kiinnitin vuorin käsin kaikkialta kiinni päällisen sisäsaumoihin, vaikka hankalaa se olikin etenkin pohjan kulmissa. Isossa kassissa tuo sama homma ei sujunut lainkaan ja siinä tein omia sovelluksia.


Suuri kyssäri on nyt se, että kuinka monta tämmöistä laukkua voin ommella? Sanonta ettei käsilaukkuja voi olla liikaa ei ehkä kuitenkaan täysin pidä kutiaan, kyllä niitä VOI olla liikaa.

Minnuun iski aivan armoton laukuntekovimma kun aikani surffailin erinäisillä sivuilla. Maanisella vimmalla kaivoin kankaita laatikoista esiin ja pyörittelin niitä lattialla ja sitten Singeri pärisemään.

Ensimmäisenä syntyi tämmöinen olkalaukku kokoluokkaa 35x27 senttiä. Kankaina on intianpuuvillaa ja ties mitä tilkkujämiä. Päällikankaaseen kiinnitin tukihuopaa ja vuoreen tukikangasta, joten laukku pysyy omin avuin pystyssä. Edessä ja takana on tasku. Koristekukkanen on virkattu aiemmin ja kiinnitetty hakaneulalla. Etupuolen taskun kukkanen on hauskasti samannäköinen virkatun kanssa. Vuoriin ompelin nepparin niin pysyy pussin suu kiinni.


Sangoista tuli pikkasen liian leveät ja pitkät, mutta kerran kaupungilla testattuna toimii ihan hyvin. Mutta pikkasen jäi kaihertamaan. Tuntuu että "se jokin" jäi puuttumaan. Silloinhan ei auta kuin alkaa ommellta uutta...

Hieman jo neulepuikkojakin kutittaisi. Olisi aikomuksena tilata muutama alan kirja tulevia syysiltoja työllistämään. Tilausta pitää vaan pikkasen siirtää eteenpäin, iki-ihana vakuutusyhtiömme kun muisti meitä liki 400 euron laskulla. Ei hyvä.

Prisman alekorissa oli Jenga-lankaa. Nappasin mukaani kaksi kerää ajatuksella tulisiko vaikka huivi. Homma sitten karkasi täysin käpälästä.


Vadelma-peitto
(112x160 cm, tosin venyy ja paukkuu joka suuntaan)
Lanka: Novita Jenga, 1 100 g.
Koukku: 8 mm
Muuta: virkatut tupsut päissä
Fiilis: no, nyt mä haluan uuden sohvan!

Kauhea tekemisen vimma päällä. Mistä se aina tulee? Kaikki mikä haittaa tekemistä ärsyttää suunnattomasti. Niinkuin kotityöt, lapset...

Vietimme eilen kiireettömän kesäpäivän Hailuodon Marjaniemessä.

Kalastajamökkejä.

Horsmia ja majakka.

Yks seikkailija.

Pienet varpaat ja vähän isommatkin.

Luotolaista kasvivärjättyä villaa.

Levämonsteri.

Allekirjoittanut ja pieni.

Nyt sitten kirvistellään vesisateessa.

Otin kirjastosta, taas kerran, lainaan Kaffe Fassetin tilkkukirjoja. No kun ne ovat niin lumoavia. Lapsena muuten oli kivaa kun kirjoissa vielä oli ne pahviset kortit, joista näki mikä numero oli mitäkin lainannut. Siitä näki aina jos oli itse jo kerran lainannut. Mun numero taisi olla 9876 tai jotain sinnepäin. Ja sitten aina sai sen vuosileiman pahviseen lainauskorttiin.

Kirjojen myötä iski kauhea hinku tehdä pitkästä aikaa jotain tilkkuhommaa. Olen tehnyt isoja sängynpeittoja "urani" aikana varmaan viisi-kuusi kappaletta ja kaappien kätköistä löytyy kaksi keskeneräistä. Mistähän saisi virtaa saattaa ne loppuun?

Netti ei yhtää hillitse tätä tuskaa. On yhtä jos toista kivaa, mutta jos katsoo pankkitiliä ja kalenteria niin voi unohtaa. Plääh.

Toisaalta omista varastoista löytyy yhä ja toista ettei kaupassa tarttisi käydä kuin vetskarit tjs. hakemassa. Luonnoksetkin olisivat valmiit, mutta jotenkin ei nyt vaan saa aloitettua. Rimakauhu?

Virkkaussessiot vaan jatkuvat. Reiluun kuukauteen en ole neulonut yhtään silmukkaa.

Kuvassa virkatut lapaset ja oikein peukalokiilalla, kröhöm! Taitavat olla ensimmäiset kiilalliset lapaseni, en ole koskaan jaksanut värkätä kiiloja.


Lankana on Nitorilla värjättyä Neliraitaa ja Jättiraitaa, yksi rivi aina kummallakin ja sitten vaihto. Lapasista tuli ihmeen samanlaiset. Tykkään itse kovasti pinnasta minkä kiinteä silmukka tekee ja värit menevät kivasti limittäin ja lomittain. Ajattelin ensin tehdä jotain koristeita, mutta ehkä ne ovat paremmat näin.

Vaikeuksia oli lähinnä saman silmukkamäärän säilyttämisessä ja kerroksen vaihtumiskohtakin pyrki aina karkailemaan milloin oikealle milloin vasemmalle. Mä en jotenkin hahmota mikä on ensimmäinen silmukka ja mikä viimeinen.

Sitten Hortonomiuutisia. Jos joku on ihanaihanaihana niin tämä:


Pioni "Bowl of Beauty". Kukkien halkaisija on liki 20 senttiä ja ne tuoksuvat karpalolle. Ostin kasvin viime vuonna Jyväskylän Plantagenista, ja ajattelin, että hyvä jos talvesta selviää. Sen takia riemu olikin vielä suurempi. Vanhat pionit murjottavat, toisessa ei ole kukan kukkaa ja toinen sinnitteli yhden kukan.

Taidan olla pikkasen liian innostunut (ja väsynyt) että jaksaisin nyt kirjoittaa mitään sen kummempia työvaiheselostuksia, joten itse asiaan:

Ihana, ihana, ihana!
No, muutama ryppy jäi vielä, mutta ei anneta sen haitata!






Malli: Amy Butler, Weekender travel bag
Kankaat: Cath Kidston ja Ikean käytöstä poistettu pussilakana
Tukikankaat: kiinnisilitettävä tukihuopa, kiinnisilitettävä tukikangas (paksuusluokka paperi) ja kiinni ommeltava kovikekangas (paksuusluokka kartonki)
Muuta: Vain pari vääntynyttä neulaa ja hyvin vähän kirosanoja
Fiilis: niin innoissaan, että pissii kohta housuihinsa!
Nyt ehkä pääsisin Vuittonin sedän harjoittelijan kahvinkeittäjäksi :)

Kävin uuden laukun kimppuun. Tällä kertaa salaisena aseena tukihuopa.

Ensiksi kuvasarja siitä mistä viimeksi selitin eli miten tereenauhat saa yhdistettyä ohuemmalla saumalla.

Tässä kankaanpala pujoteltuna tereen ympärille.

Tässä ommeltuna paikoilleen.


Ja tältä näyttää laukun etukappale tereenauha ommeltuna. Nam, nam!


Vaikeus alkaa sitten tästä. Nuppineulat eivät taivu kovikekankaan läpi ja tästähän riemu kirjaimellisesti repiää: nuppineuloilla saa aika pahaa jälkeä niin ihoon kuin keittiön pöytäänkin. Joku hassuhan tietty saattasi harsia kappaleet yhteen, mun mielestä harsiminen on syvältä. Päällikankaan lisäksi kappaleissa on kiinni silitettävää tukihuopaa sekä kovikekangasta.




Sitten pitäisi vielä mahduttaa koko hökötys suht lähelle paininjalkaa. Tässä vaiheessa olisi hyvä jos käsiä olisi kolme, yksi kannattelisi laukkua, toinen ohjaisi ja samalla paikantaisi tereenauhaa ja kolmas antaisi tarvittaessa vauhtipyörällä vauhtia.

Sitten laukku käännetään väkivaltaisesti ympäri, ja todetaan ettei oikein osunut kohdilleen. Vuorossa uudelleen ompelua lähempää tereenauhan reunaa. Toivottavasti silloin tärppää. Sen jälkeen onkin enää vuorin kasaaminen ja kiinnittäminen päälliseen. Ja sitten...

Laukkuasiaa vielä. Ensiksi kiitos kaikille kauniista sanoista. Päivä päivältä olen tyytyväisempi työhöni ja annan itselleni sekä tukikankaan retaleelle anteeksi. Vuittonin setä tuskin kuitenkaan työpaikka tarjoaisi :)


Yksi asia unohtui edellisestä postauksesta ja se koskeepi terenauhaa, joka menee laukun sivupaneeleissa. Ohjeessa neuvotaan laittamaan teren päät liitoskohdassa ristiin, taivuttamaan saumojen yli ja hurauttamaan siitä päältä. Sitten leikataan ylimääräiset pois. No, kertoohan sen järkikin - ja viimeistään ompelukone - että hankalaksi menee. Mä tein tuon kyseisen kohdan niin että aloitin tereen kiinnittämisen noin neljän sentin päästä alusta ja lopetin saman verran ennen loppua. Sitten leikkasin päät niin että ne osuvat just toisiinsa. Terekankaasta leikkasin teren levyisen ja n. 5cm pitkän kaitaleen, josta silitin saumavarat nurjalle. Tämän kankaan palasen laitoin teren päitten päälle ja ompelin lopun ja alun kiinni. Samalla kankaanpala kiinnittyi. Kuvassa tuo kohta sitten valmiissa. Minusta se on siistimpi näin. "Jos" tuo edellä oleva sepostus ei auennut niin lupaan laittaa seuraavasta kassista tekokuvia. Onko se muuten tere vai teree?


Niin ja kun kerran kysyttiin, niin kyllä, laukussa on vetoketju. Menee tuossa päällikappaleessa. Ohjeessa oli 75 senttinen umpivetskari, mutta sellaisen puutteessa 65 senttiä kelpaa oikein hyvin.


Sitten vaan seuraavan veskan kimppuun! Kun vielä osaisin päättää minkä kankaan valkkaan tereksi. Tuon vaaleanpunaisen ja vai vaaleansininsen? Vai olisiko valkoinen vielä parempi? Mutta tuota vaaleanpunaista mansikkakangasta on päällisen oltava! Vaikka pieni ääni takaraivossa kuiskiikin että se on liian ohutta. Mutta ei kuunnella ääniä nyt, vaan itketään sitten jälkeenpäin "mitäminäsanoin?"


Ai niin, se virkattu kaulaliinakin on valmistunut aikaa sitten. Jäin silloin jahkaamaan koristeita ja eilen illalla ne sitten sain tehtyä.


Lähäri kirjonnasta. Nyt leikkaamaan kankaita.

Ihana että on lämmin! Tosin välillä ehkä pikkasen liian lämmin, niin että elo ja olo muuttuu tahmeaksi eikä jaksa, eikä varsinkaan viitsi, tehdä mitään. Olla pötköttelee vaan.

Jotain on kuitenkin tehty, sormet ruvella, ihan kirjaimellisesti.

Pyhistä lupauksista huolimatta sorruin Amy Butlerin sivuille ja siellähän mopo karkasi käpälästä. Ihania laukkuja, kankaita ja kaikkea! Oli pakko raahata siippa ja siipan visa koneen ääreen kaavojen metsästykseen. Loppujen lopuksi e-baylta lyötyi se edukkain paketti. Aika kovia hintaeroja. Kallein postikulujen kera oli 22 euroa, e-bay kaupasta 10 euroa.


Mun ikuoma Weekender bag! Tai siis oikeammin siipan.

Päällikangas on ostettu vuosia sitten Oulun Futon Shopista, vuorikankaana on farkkua. Tukikankaita piti pohtia ihan urakalla, mutta sitten Eurokankaasta löysin paksua verhoilukovikekangasta (tjs). Sitten vaan Singeri pärisemään.


Laukku oli sinänsä helppo ommella. Amerikkalaiseen tapaan ohjeet oli kerrottu hyvin monisanaisesti rautalangasta vääntäen. Siinä menikin oma aikansa kun piti tankata, että mitä nyt seuraavaksi oikeastaan pitää tehdä.


Hankaluudet alkoivat sitten kun ommeltavia kerroksia alkoi olla paljon ja tukikankaat ja kaikki kasvattivat saumaa. Moottori kävi kuumana ja neuloja paukkui. Itse asiassa ompelijakin hikosi vauhtipyörää naama irveessä vääntäessään. Neuloja meni paketillinen - katkesi, vääntyi, tylsyi - kannattaa käyttää paksuinta 100/16 farkkuneulaa ja vaihtaa tarpeeksi usein. Kaikista hankalinta oli alanurkkien kaarevat saumat, niistä ei kertakaikkiaan meinannut selvitä ei millään!


Vuorin teossa en sitten jaksanut enää pingottaa. Ja siinä kohdassa kun ohjeessa lukee että kiinnitä vuori käsin, tekee mieli itkeä. Ompele nyt farkkua kiinni vetoketjulistaan! Sormet niin kipeinä ettei määrää eikä rajaa.

Täydellinenhän laukku ei ole vaikka siihen suht tyytyväinen olenkin. Suurin synti oli sittenkin se tukikangas ja sen jämäkkyys. En älynnyt, että jäykkä tukikangas menee kuhmuille kun sitä taivuttelee eli kun laukun pari kertaa kääntää ympäri. Onneksi päällikangas on sen verran tukevaa, ettei kuhmut ihan älyttömästi näy. Silti harmittaa. En tiedä saisiko niitä raivokkaasti höyryttämällä siliämään. Mutta kukapa sitä laukkujaan silittelee jokaisen käytön jälkeen?


En kuitenkaan ole täysin lannistunut, ja aion ommella toisen! Pitäähän mullakin olla oma weekenderi. Omaan laukkuuni aikomani kangas on ohuempaa, eikä siten kestä "kuhmuilevaa" kovikekangasta. Mahtaisikohan kukaan tietää parempaa tukikangas systeemiä? Olisiko tukihuopa parempi vaihtoehto?

Eli jos jotain positiivista etsitään niin pidetään tätä veskaa eräänlaisena harjoituskappaleena ja se toinen on sitten se Täydellinen. Tai ainakin melkein.

Männyn juurella Signe ja Marjatta.

Signen suurin rakkaus on posliinipuudelien keräily. Niitä onkin kertynyt kotiin jo ison vitriinikaapillisen verran. Signen ystävät tuovat niitä ulkomaanmatkoiltaan hänelle tuliaisiksi. Signe rakastaa myös silkkikukkia, ja upeasti kukkivat pionit tammikuisella parvekkeella ovat hänestä lumoavia. Joku saattasi pitää Signeä vähän höpsähtäneenä, mutta Signen sydän on täyttä kultaa!

Marjatta on kulttuuri-ihminen. Varsinkin kesäajat ovat kiireisiä kun lähes joka puolelta Suomea löytyy mielenkiintoisia tapahtumia. Toissa kesänä Kuopiossa Marjatta tapasi Uotisen Jorman ja oli aivan myyty. Siinä vasta originelli persoona! Talvisin Marjatta käy runoilloissa ja harrastaa avantouintia.