lauantaina, kesäkuuta 30, 2007


Kuvassa poseeraavat vasemmalla Teija ja oikealla Maire.

Teija on iloinen ja nauravainen, rehevä täti, joka rakastaa leipomista. Ihana pullan tuoksu leijuukin useamman kerran viikossa rappukäytävään. Teijalla on liuta lapsenlapsia (omia ja omittuja) ja he käyvätkin ahkerasti Teijan luona koulun jälkeen. Teija harrastaa horoskooppeja ja rakastaa television dekkarisarjoja.

Maire on eläkkeellä oleva maantieteen lehtori. Maire on matkustellut paljon, mutta nyttemmin vaivaava lonkka estää pidemmät reissut. Maire harrastaa käsitöitä ja päällään hänellä onkin Novitan ohjeilla tehty pontso. (Ei poncho, vaan pontso). Maire ilahduttaa lähipiiriään itse neulotuilla sukilla ja lapasilla joka joulu. Harmi vaan, että kokovalinta menee monesti mönkään. Mutta sitä eivät lahjansaajat raaski Mairelle kertoa.

Seuraavalla kerralla tapaamme Signen ja Marjatan.

torstaina, kesäkuuta 28, 2007

Kun ei jaksa/viitsi/halua tehdä mitään järkevää saati hyödyllistä niin sitten tehdään järjetöntä ja hyödytöntä:


Vasemmalla Teija ja oikealla Maire valmistumassa. Jatkoa seuraa.

maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Oltiin liesussa akselilla Laukaa-Jyväskylä-Keuruu. Laukaassa syötiin, Jyväskylässä shoppailtiin ja Keuruulla syötiin. Tasapainoista elämää siis. Oli mukava nähdä teitä kaikkia! Vähän taisi iskeä koti-ikävä "omien" pariin...

Laukaan kirjastosta löysin Betoni - hauska harrastus -kirjan. Kirjan nimi olisi voinut ihan yhtä hyvin olla Betoni - stressaava harrastus. No, mitäs menin ottamaan mitä autotallin nurkasta löytyi ja kuikkimaan "onkohantääjokuivunut - räks". Betonihan ei, kuten sarjakuvista ja piirretyistä olemme oppineet, kuivu kahdessa sekunnissa. Ehei, pieni laatta kokoa 5x5 cm kestää kuivua käpistelykuivaksi n. kaksi vuorokautta, eikä se silloinkaan ole täysin kuiva. Iso raparperivati, jota halasin, kesti kuivua neljä vuorokautta ennenkuin sen saattoi kääntää ja jatkaa kuivumista. Vatia en uskaltanut vielä edes ottaa mukaani, koska se oli viides jonka tein ja ainoa joka vielä tänä aamuna oli ehjä. Että pitääkääpä näpit siitä erossa, äiti ja isä!


Laatat ovat siis kokoa 5x5 cm, muottina pakastusrasia. Laitoin muotin pohjalle lehtiä yms. ja sitten betonia päälle ja odottelemaan. Pikku lehtivati on vaahteran lehdellä kuvioitu. Betonin kanssa lutraaminen oli tosi mukavaa, joten ehkäpä minut tulevaisuudessa nähdään kantamassa betonisäkkiä kotiin.


Jyväskylässä käydessä piti tsekata paikallinen lankamyymälä Pikkulinna. Piti vetää pari kiihkeää hengenvetoa kun ensimmäisenä silmä poimi pöydältä Rowanin Summertweediä. Tuntuihan se jumalaiselta. Mukaan kuitenkin lähti RY Classic Cashcottonia, jossa on puuvillan lisäksi angoraa, kashmiria ja vähän tekoaineitakin. Näistä pitäisi tulla pienimmälle takki/paita. Tosin pieni ääni takaraivossa sipisee huivihuivihuivi...

lauantaina, kesäkuuta 16, 2007

Virkkaamisesta tulee mieleeni jo edesmennyt mummoni, joka istui aina koukku kädessä. Virkkaus on mielessäni synonyymi hänelle. Toisaalta virkkauksesta tulee mieleen kirjaston hyllystä aina löytyvä kirja nimeltä Villit virkkausideat. Ei ilmeisesti kovin kysytty kirja?

Itselläni on jonkinlainen virkkausvillitys menossa, ilmeisesti se jotenkin kuuluu kesään.

Keksin vihdoinkin mitä teen Nitorilla värjäämistäni raitaveikoista. Niistähän tulee mitä mainioin kaulaliina! Tosin ensin tästäkin piti tulla kassi, mutta ei sitten tullutkaan. Virkkauksen lisäksi siis sairastetaan laukkumaniaa. Pintakuvio on mielestäni hauska, se näyttää ihan kangaspuilla kudotulta ja raidatkin menevät mukavan epämääräisesti. Laukkuaikomuksen takia kaulaliina on pikkasen liian leveä ja siten uhkaa jäädä pikkasen liian lyhyeksi. Onneksi se joustaa pituussuunnassa, joten vähän venytystä kehiin niin eiköhän se siitä. Jotain pikku koristeluja pitäisi laittaa, mutta en vielä tiedä mitä. Kirjonta olisi kiva, mutta se sitten näkyy nurjalla puolella ikävästi. Nappejakin mietin, mutta napit eivät ole pitkähiuksisen kavereita. On ikävää repiä hiuksia napin ympäriltä. No, aika näyttää mitä koristeita tulee.


Helmin koristeltu virkattu pikkulaukku ei jättänyt rauhaan. Lopetin hifistelyn, vaihdoin virkkauslangan Kotiväkeen ja 1,5 mm:n koukun 2,5 mm:een niin johan alkoi sujua.


Selviä sairauden merkkejä ovat kuitenkin ajaukset virkatusta hameesta (Jatta minkä teit!) sekä virkatusta takista. Siis ihan sellaisesta ulkotakista, joka olisi polvitaipeeseen asti pitkä muotoleikkauksineen ja kaikkineen. Onko tähän lääkettä?

perjantaina, kesäkuuta 08, 2007

Kotiäitijutuista vielä sen verran, että sehän on semmosta 24/7/365 työtä vuorotta. Ei lomia, pekkasia tai muita lakisääteisiä. Ruokatunninkin kanssa on vähän niin ja näin. Alaiset ovat välillä suoraan helvetistä (Hyi yök, en syö! ÄÄÄÄÄ!), johdolla on selviä organisointi/priorisointiongelmia (Äiti virkkaisi nyt vähän, leikitään sitten myöhemmin?) ja yhteistyökumppanikin tekee ohareita (Mä lähen nyt ajamaan motskarilla). Ja se palkka. Hohhoijaa.

Parasta kuitenkin on se kun nelivuotias nukkumaan mennessä tarttuu kaulasta ja sanoo: Äiti, mä tykkään susta. Tai kun Herra Hampaaton Hymyillijä kikattaa kutiteltaessa. Elämän pieniä tähtihetkiä.

Suurempaa inspiraatiota odotellessa olen virkannut koristekukkasia. Lämmintä ja aurinkoista viikonloppua kaikille!




tiistaina, kesäkuuta 05, 2007


Kerroinko että nykyisin kaikki tehdään vähintään kahteen kertaan? Käsväskyn aloitus oli pariin otteeseen, vuori ja kahvat kiinnitettiin kahdesti. Koriste tuli kerrasta, tosin vähän on vielä fiilis värkätä sitäkin uudelleen, mutta antaa nyt toistaiseksi olla noin. Ei jaksa enää. Vuori onneksi löytyi omista varastoista, koska kangaskauppaan ei nyt vähään aikaan uskalla mennä.


Lanka: Novita Malibu 300g
Koukku: 4,5 mm
Koko: n. 26x30 cm, kahvat olalla kannettavaa kokoa (Novitan nekin)
Fiilis: ihan ok.


Nyt on jotenkin takki tyhjä, enkä tiedä mille alkaisi. Helmivirkattu väsky jäi ihan alkumetreille kun totesin että mitä kotiäiti juhlaväskyllä tekee. Pelkää siivoamista, kakkavaippojen vaihtoa, imettämistä, uhmaikäisen komentelua/uhkailua/lahjomista ja yleistä väsymystä. Tervemenoa maanisuus, tervetuloa depressio.

lauantaina, kesäkuuta 02, 2007

Rojektia pukkaa. Tarkoitus oli tehdä helmillä koristeltu väsky ja nyt näyttää siltä että tuleekin kaksi väskyä. Pieni sisäinen insinöörinikin heräsi ruususen unestaan kun mietin helmien pujottamista. Niitä nyt kukaan jaksa laskea. Joten pujotin eka 20 kipaletta lankaan ja mittasin kuinka pitkästi niitä on. Sitten vähän laskutoimituksia ja totesin että 600 helmeä on 96 senttiä. Vähänks olin fiksu! Enkä tarvinnut edes taskulaskinta, ooo!

Valkkasin kaupassa sopivaa lankaa ja päädyin täysin epäsopivaan Novitan Malibuun. Pujottelin helmet ompelulankaan ja aloin värkätä. Mutta net pienet helmet mihinkään näkyneet paksun langan pinnalta joten purkuun meni. Mulla onkin nykyisin tapana tehdä kaikki ainakin kahteen kertaan.

Virkkasin sitten Malibusta ihan vaan ilman helmiä ja teen jonkun kivan kukkakoristeen. Malibu on ihan kivaa lankaa, vaikka en tästä kyllä mitään vaatekappaletta tekisi. Jotenkin tuntuu pakkausnarulta, painavalta, kankealta ja karhealta, mutta tämmösiin asusteisiin ihan soppeli.


Mutta ne helmet eivät jättäneet rauhaan ja piti sitten vielä ostaa Novitan virkkauslankaa. Helmet sujahtivat langalle ja sitten virkkamaan. Kuva kävisikin hyvin oppitunnista virkkaustiheys: paksumman langan kaksi kerrosta vastaa ohuemman kuutta kerrosta.

Postipoikakin rimputti ovikelloa paketin kera. Tekstiiliteollisuus lähetti mulle pussillisen Sublimea (500 grammaa, mitäs tästä tekisi?), kun räksytin sinne nyppyyntyneestä ja nuhjaantuneesta vauvanpaidastani. Nyt paita on jossain ulkomailla vienon puklin hajun kera tutkittavana, ja vaikka se olikin aika kamalan näköinen niin mulla on ikävä sitä...niisk.

Jahas, ei kun aamuhommiin ja baanalle. Pojalle pitäisi hankkia sandaalit. Se kuulemma haluaa kimaltavat sandaalit.