maanantaina, elokuuta 27, 2007

Aika!

Kiitos kaikille osallistujille. Teidän ajatuksianne on ollut mukava lukea.

Käsityökauppa Unelma olisi seuraavanlainen:

Ensinnäkin se olisi iso, mutta intiimi. Avarat, kodikkaat tilat, ja valikoima olisi valtava. Olisi kaikkia mahdollisia lankoja ja laatuja maan ja taivaan väliltä, vain efektilangat puuttuisivat. Värikirjo kattaisi sateenkaaren kaikki sävyt ja pari vielä päälle. Kaikki tietysti järjesteltynä houkuttelevasti ja hyllyjen väliin voisi jäädä haahuilemaan tuntikausiksi. Lisäksi olisi se penkojaiskori, josta löytyisi hulvattomia löytöjä poskettomilla hinnoilla.

Lankojen lisäksi löytyisi valtava valikoima nappia, nippeliä ja nappelia, puikkoja, koukkuja ja ties sun mitä mistä ei ole koskaan aiemmin mitään kuullutkaan, mutta joita on nyt just heti saatava.

Kaupassa olisi myös valikoima käsityökankaita esim. tilkkutöitä varten, verho- ja asustekankaat olisivat sitten viereisessä kangasmyymälässä. Kaupan kankaat olisivat niitä ihanuuksia, joita nyt ihastelemme vain netin välityksellä.

Jostain nurkkauksesta löytyisi sohva tai pari sekä kirjahylly täynnä käsityökirjoja ja -lehtiä, ja niitä saisi plärätä rauhassa ja saada vaikutteita. Nurkkauksessa olisi myös netti, jossa surffata jos kirjat eivät riittäsi. Soffalle saisi myös kupin tai kaksi teetä tai kahvia pullan kera tietty. Unelmassa olisi myös lapsi- tai miesparkki. (Tosin minun Unelmassani ei ole riskaavia kersoja tai marmattavia aviomiehiä. toim. huom.)

Myyjät olisivat iloisia täysverisiä käsityöharrastajia, jotka antaisivat asiakkaan vaellella hyllyjen välissä täysin rauhassa ja vain pyydettäessä/tarvittaessa antaisivat apuaan kaiken maailman kysymyksiin.

Muutenkin Unelma olisi kaiken käsityöväen kohtauspaikka, jonne kokoontua neulomaan ja vaikka vaan hengailemaan toisten samanhenkisten kanssa. Kerran kuussa olisi paikalla myös jokin neulesuunnittelija työpajansa kanssa tai lankaedustaja esittelemässä uutuuksia.

Käsityökauppa Unelma sijaitsisi naapurissa ja se olisi auki 24 tuntia vuorokaudessa :D

Sellainen se siis olisi. Kyllä meidän sitten kelpaisi.

Se mikä itseäni vastauksissanne jäi mietityttämään oli se miten moni kokee että kaupan täti/setä kyylää ja pakkomyy. Se kummastuttaa varmaankin siksi ettei paikallisessani ole tämmöistä ilmiötä. Siellä voi vaikka käydä vaan katsomassa onko jotain uutuuksia ja juttelemassa niitä näitä. On valitettavaa jos kaupassa tulee fiilis että on pakko ostaa jotain ja jokaista liikettä vahditaan.

Sitten arvomme oikeat numerot.


Itseommeltu laukku kaikkine virheineen ja puutteineen (niistä onkin noussut kauhia ahdistus ja stressi) menee Villapallolle.
Helmenharmaa virkattu kukkanen menee Minnulle.
ja oranssi kukkanen Merrunpuikoille.

Onnea voittajille! Ottanette minuun sähköpostilla yhteyttä niin posti kulkee ja kusti polkee.

Lopuksi vielä kaikille kakkua. Tarvitaan ehkä palokuntaa sammuttamaan kynttilät.

9 kommenttia:

  1. Ei se onnetar taaskaan suosinut, joten ehkä on syytä tarttua omiin Weekender-kankaisiin. Vuorikangas on jo paloiteltu, tänään vuorossa tukikankaat ja päällikangas. Lähestyn taas sähköpostin voimalla, kun neuvoja kaipaan. Kiitos edellisistä!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi9.41

    Onnea onnea!!!

    Marsvin

    VastaaPoista
  3. Kolmasnainen10.32

    Oliskin tuommoinen kauppa, huoh..
    Mistä olet saanut ohjeen, vai onko oma, noiihin upeisiin neulottuihin kukkasiin? Tuommoisia voisi tehdä vaikka joululahjaksi mammoille :)

    VastaaPoista
  4. Perhoneito: onnetar on oikukas. Onnea weekenderiprokkiksen kanssa.

    Marsvin: kiits!

    kolmasnainen: kukkasten ohje on Koukussa virkkaukseen kirjasta.

    VastaaPoista
  5. Merja12.09

    Oli mukava lukea ideoita ja nyt kilpailun tulos. Milloin joku jossakin perustaa moisen kaupan? Ja onkohan missään edes hiukan kriteereitä vastaavaa?

    VastaaPoista
  6. No dääm...vaikka tuo kukkakuosi ei ole ihan minun juttu, niin silti...

    Mutta kunhan saan miekkosen pois jaloista, niin minäkin alotan laukkuprojektin.

    VastaaPoista
  7. Siis onko Oulussa lankakauppa, jossa rauhassa hiplata lankoja ostamatta mitään? :o

    VastaaPoista
  8. Jenny: kyllä täällä on.

    VastaaPoista
  9. kaisa9.28

    En tiedä, mikä tämä sun kauppa on, mutta kyllä mullakin on lempparikauppa samassa kaupungissa. Sinne mennessä ei ole mielessä, että pitäisi ostaa väkisin jotain vaan voi rauhassa katsella. Ainut asia harmittaa on se, että se menee niin aikaisin kiinni, naapurikunnasta ei meinaa ehtiä siihen aikaan.

    VastaaPoista