lauantaina, heinäkuuta 14, 2007

Virkkaussessiot vaan jatkuvat. Reiluun kuukauteen en ole neulonut yhtään silmukkaa.

Kuvassa virkatut lapaset ja oikein peukalokiilalla, kröhöm! Taitavat olla ensimmäiset kiilalliset lapaseni, en ole koskaan jaksanut värkätä kiiloja.


Lankana on Nitorilla värjättyä Neliraitaa ja Jättiraitaa, yksi rivi aina kummallakin ja sitten vaihto. Lapasista tuli ihmeen samanlaiset. Tykkään itse kovasti pinnasta minkä kiinteä silmukka tekee ja värit menevät kivasti limittäin ja lomittain. Ajattelin ensin tehdä jotain koristeita, mutta ehkä ne ovat paremmat näin.

Vaikeuksia oli lähinnä saman silmukkamäärän säilyttämisessä ja kerroksen vaihtumiskohtakin pyrki aina karkailemaan milloin oikealle milloin vasemmalle. Mä en jotenkin hahmota mikä on ensimmäinen silmukka ja mikä viimeinen.

Sitten Hortonomiuutisia. Jos joku on ihanaihanaihana niin tämä:


Pioni "Bowl of Beauty". Kukkien halkaisija on liki 20 senttiä ja ne tuoksuvat karpalolle. Ostin kasvin viime vuonna Jyväskylän Plantagenista, ja ajattelin, että hyvä jos talvesta selviää. Sen takia riemu olikin vielä suurempi. Vanhat pionit murjottavat, toisessa ei ole kukan kukkaa ja toinen sinnitteli yhden kukan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti