sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2007

Kyllä minä aion vielä neuloakin, kunhan jokin ensin tönäisee minut pois tältä uralta. Olen jo pikkasen selannut neulelehtiä, mutta se jokin tajunnanlaajentaja ei ole vielä aivoihini syöpynyt.


Pikkuväsky
Kankaat: ohut villakangas ja erinäisiä puuvillatilkkuja. Tukihuopaa ja kiinnisilitettävää tukikangasta, sellaista notkeata.
Koko: n. 28x17x10 cm
Fiilis: mii laiks.

Laukkua ommellessa sattui outo juttu. Kun olin surruutellut kappaleet yhteen ja oioin laukkua muotoonsa, aloin ihmetellä että miksikäs alakulmat sojottavat miten sattuu? Siis aivan miten sattuu. Ei muuta kuin ratkoja kouraan ja palat irti toisistaan. Sitten ompelin ne uudelleen paikoilleen, ja tällä kertaa käyttäytyivät kunnolla. Mutta mitään en tehnyt erilailla. Olisiko sitten ollut tähtien asennosta kiinni ;D


Näin pienen laukun kanssa jo huomasi ettei virheen tarvitse olla kovinkaan kummonen näkyäkseen. Isossa laukussa jos heittää sentin sinne tai tänne niin sitä ei huomaa kukaan, mutta pienessä kylläkin. Vuoria käsin tuskailessani kiinni päälliseen - taisipa muutama ruma sanakin ilmoille kirahtaa - päätin että tämä väsky saa vähän aikaan olla viimeinen. Tai voisihan sen vuorin muuten laittaa yhdellä toisellakin tapaa...


Nyt ollaan valmiita syksyyn! Tukihuovassa on muuten se kiva puoli että se saa laukun näytämään pullealta ilman mitään täytteitä. Laukku on kuvassa siis tyhjä. Eikä se muuten ole vino kuten kuvassa näyttää, mua hakattiin kuvaa ottaessa kokoajan eteisen ovella persauksiin, joten hieman vaikeaa keskittyä noihin stylistihommiin samanaikaisesti.


Ja kun kerran jojoista innostuin niin tekasinpa -70 % maksaneeseen aletakkiini pikku koristeen.

14 kommenttia:

  1. Jaana10.54

    Aivan kadehdittavan tyylikäs syyslaukkku jojokoristeineen. Mii laiks too!

    VastaaPoista
  2. Kiva laukku. Tahtoo kans osata tehdä noin ihania.

    VastaaPoista
  3. Anne12.29

    tahtoooo=D
    voi ku osais itekin...

    VastaaPoista
  4. Ootpa kyllä tehny hienoja laukkuja. Kunhan sais nämä lomamatkustelut pois alta, niin vois itekki vähän kokeilla josko osais.

    VastaaPoista
  5. Ihana kassi!!Mä haluun kans tommosen:)... Vaikka mulla on jo kaappi niin täys laukkuja että luulis riittävän:)

    VastaaPoista
  6. Jälleen ihana veska, ja sopii hienosti noihin kenkiin! Oi, sais jo syksy tulla.

    VastaaPoista
  7. Oi, niin nätti ja tyylikäs! Olen ihan ihastunut laukkuihisi:)

    VastaaPoista
  8. maijamirjami8.35

    Tää on ihq! Iskee suoraan mun makuhermoon.

    VastaaPoista
  9. Tyylitietoisen lyylin syysvarusteita, ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  10. Kiits kaikille. Kunhan vielä kehittelen ja hion sen vuorisysteemin niin avot! Uuden veskan palat kokeilua varten on jo leikattu :)

    VastaaPoista
  11. Siun blogissa iskee kyllä laukkukuume päälle. Todella hienoja veskoja olet tehnyt!

    VastaaPoista
  12. Aivan upeita laukkuja. Mistä olet ostanut tukihuovan ja -kovikkeen? Eurokankaasta ja löytöpalasta ei löytynyt. Mun piti kans tehä laukku kun täällä noita katselin mutta ei siitä ole kehdannut kuvaa ottaa... Jospa seuraava olisi edes vähän siedettävämpi.

    VastaaPoista
  13. Tuo villakangaslaukku on tosi tyylikäs.

    VastaaPoista
  14. Joska: Eurokankaasta olen ne ostanut. Oli ainakin viime viikolla, kysy kiinnisilitettävää tukihuopaa se on siellä alatasalla täkkikankaiden seassa ja kovikekangas sellainen paksu löytyy ylätasolta toisten tukikankaiden seasta.

    VastaaPoista