torstaina, maaliskuuta 22, 2007


Vähän aikaa sitten Prismassa muutama nöttönen Olivaa vilkutti korista ja sanoi haluavansa muuttaa meille ja muuttua vauvan paidaksi. Minä sitten hyväsydämisenä otin ne mukaani. Tosin paidaksi asti eivät ole vielä muotoutuneet, pientä mallitilkkua vasta. Lanka on mukavan tuntuista, pehmoista ja neulottuna siinä on kaunis kiilto. Mutta tuo kierre tuntuu katoavan sitä mukaa kuin neuloo ja minä en tykkää yhtään kun pitää jokaikistä silmukkaa tsekata, että tuliko kaikki säikeet mukaan.

Donegalin kakkoshihasta puuttuisi enää noin kymmenen kerrosta. Pikku-ukko vaan on vienyt kaiken ajan päivästä huutamalla. Se kun muka yrittää valvoa koko päivän ja tietäähän mitä siitä seuraa: huutoa niin, että keuhkot näkyy ja ikkunat helisee. Jos jotain positiivista pitää kaivella niin onneksi huutoa on vain päivällä eikä yöllä. Esikoinen harrasti huutoa erityisesti yöllä, ja se oli niin kamalaa ettei määrää eikä rajaa.

Mutta oli miten oli, onnea on hampaaton hymy!

3 kommenttia:

  1. Voi pikku-ukkoa, kun huudatuttaa! Onneksi kuitenkin on niitä hymyhetkiä kin :)

    VastaaPoista
  2. Kävin kaks kertaa hypistelemässä tuota Oliviaa, mutta mikään väri ei oikein puhutellu. Oli kyllä kivan pehmosta, mutta turhaa kai sitä ostaa lankaa, jonka väri aiheuttaa ahistusta.

    VastaaPoista
  3. Olivian ns. värikartta oli vähintäänkin suppea. Tästä olisi kiva tehdä jotain itselle, mutta ei ole väriä joka minua henk. koht. puhuttelisi. Itse on ole minkään sinisen ystävä mutta vauvanpaidassa menee.

    VastaaPoista