lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Pääsin sitten sinne kangaskauppaan, ja niinhän siinä aina käy että villiinnyn täysin. Mutta ku oli niiiin kivoja kankaita palalaarit pullollaan. Seli, seli. Isommalle pojalle farkkukangasta, otselleni trikoota, paitapuserokangasta ja sitten sitä kivaa kangasta jotakin varten. Lankahamsteri en ole, mutta kangas kylläkin. Nytkin on lipastoissa ja laatikoissa niin kamalat määrät kankaita odottamassa miksi muotoutua. Bodenin kuvastossa oli vaikka mitä ideaa varast...eiku hyödynnettäväksi. Tosin nyt hankkimistani kankaista tulee piratismivapaita.

Eilen sain melki valmiiksi kauluspaidan itselleni. Vielä puuttuu napit ja helman käänne. Mutta, mutta...näyttääkö tämä siltä, että olisin käynyt Ellen Jääskeläisellä ostoksilla? Onko tantta? Harmittaa koskapa ompelu onnistui aikaslailla hyvin ja paita istuu hyvin päälle. En kuitenkaan haluaisi näyttää 20 vuotta vanhemmalta kuin olen. Täytynee vielä mutustella.


Pojan farkutkin ovat vaiheessa. Tikkauslanka loppui heti alkumetreillä. Luulin, että mulla olisi ollut täysi rulla, mutta ähäkutti kattimatti. Muutenkin tikkauslankarullat ovat täyttä huijausta. Rullan puola on niin paksu, että rullalla luulisi olevan enemmänkin tavaraa.

Näistä suivaantuneita taidan mennä nyt piirtämään kaavat trikoopaitaani varten, jos vaikka illalla pikkumiehen unien aikaan saisin sen ommeltua. Ellei siinäkin tule jotain takapakkia. Unissa tai ompelussa.

Niin ja Donegalille kuuluu tämmöistä:



5 kommenttia:

  1. Ei ole tantta. Asusteet ja se mitä muuta on päällä tietysti vaikuttaa lopputulokseen ;) Mutta minusta tuo kangas on tosi kiva. Ja ihanan pirteä väri!

    VastaaPoista
  2. Paita näytti tosi tantalta ennen kauluksen ja rannekkeiden kiinnittämistä. Hyvä etten jättänyt hommaa siihen. Kangas on kiva mutta jotenkin paita yhtäkkiä näytti 67 vuotiaan vanhapiikatädin garberoobista lainatulta.

    VastaaPoista
  3. Ei oo tantta, ja just asusteilla ja kaula-aukon syvyydellä voi kummasti estellä moisia mielikuvia :D.

    Mun pitäs perehtyä noihin tikkauslankoihin, oon tikannut tavallisella tähän asti, ja sinnehän ne katoaa kankaan syövereihin...

    VastaaPoista
  4. Ei oo tantta. Tosin minun mielipiteeseen ei kannata luottaa, ku oon katellu jo Ellenin ikkunaa vähän sillä silmällä. Anoppikokelas aiko jopa viedä minut sinne joku kerta. Pelottavaa.

    VastaaPoista
  5. Amelie: pelottavaa, todella pelottavaa. Itse olen ajatellut että peli on menetetty jos Ellenillä ja Fularissa alan norkoilla....anteeksi vaan te jotka noissa vaatekaupoissa käytte, mulle ne eivät kolahda.

    Susanna: tikkauslangat ovat farkuissa must jos haluaa tikkauksen oikeasti näkyvän. Tosin sen nurjan puolen tikin kanssa pitää aina säätää ja siltikin se on joskus mitä sattuu.

    VastaaPoista