lauantaina, joulukuuta 30, 2006

Nyt lienee se aika vuodesta kun tarkastellaan mitä onkaan tullut tehtyä. Aina tuntuu siltä ettei oikein ole saanut aikaiseksi mitään, mutta nyt on blogi todisteena siitä, että onhan tuota tehty. Yhtä ja toista.

Viime päivien saldo on tosin ollut surkea kun migreeni on ollut vieraanamme. Mistä sekin nyt keksi tulla kiusaamaan? Tosi villejä sahalaitakuvioita on nähty! Täytynee postaus tehdä vauhdilla kun tuntuu, että hetkenä minä hyvänsä vipatus alkaa uudestaan.

Vuoden viimeisenä käsityönä ompelin pojan junaratakiskoille, sun sellaisille tykötarpeille, säilytyspussukan, radan kappaleet kun olivat hujan hajan olkkaria. Pojan mielestä pussukka oli tyhmä (kiitos taas tästäkin) mutta robottimieskuva on kuulemma hieno.

Tällä hetkellä työn alla on Leijat-huivi, se on edennyt jo yli puolen välin. (Langanpäitäkin on päätelty urakalla, kiitos minä.) Olen vähän miettinyt josko vuorittaisin sen, Tove kun ei ole niitä pehmeimpiä lankoja. Leijojen ohella olen tuhonnut Merinosilkin loppuja. Siipalle esittelin tätä yksi ilta, sanoin että eikös tule kaunis pitsihuivi? Tuli paljon puhuva hiljaisuus, ja kysymys: "Siis mitä tuosta tulee?" Ei mokoma uskonut! Kuvassa siis Shetland Triagle nurjalta puolelta.


Keskeneräisiä vuoden varrelta ei oikeastaan ole jäänyt. Vain nämät turkkilaiset sukat, jotka eivät sitten kuitenkaan napanneet. Ne ovat tosin siirtyneet autuaammille neulomusmaille. Tunnustetaan, etten jaksanut edes purkaa niita, katkoin vain langat ja työnsin koko homman roskikseen.

Toinen keskeneräinen on trikookuteesta virkattu matto. Se jäi kesähelteillä kun ei jaksanut kökkiä sisällä, vaan piti kirmata ulkona, ja syksyllä oli muuta tekemistä. Itse palasia ei tarttisi tehdä kuin 4-5, mutta ne pitäisi yhdistää. Toisaalta koska nyt on tulossa lisää pikkujalkoja tömistelemään, niin iso reikäinen virkattu matto ei ole niitä käytännöllisimpiä. Jospa sitten joku päivä? Kaksi keskeneräistä, joista toista ei oikeastaan edes ole, aika hyvin?


Mutta sitten se vaikein osuus, mikä on ollut paras valmistunut työ? En osaa päättää, joten valitsen kolme. Ensimmäisenä heti vuoden alussa valmistunut huovutettu takki.

Takki miellyttää edelleen silmää. Se on lämmin, vähän toki nyppyyntynyt. Suurin miinus on säilyttämisen kanssa, koska sitä ei voi roikottaa henkarissa. Ja rantapallomahan kanssa se näyttää kamalalta, mutta siitä ongelmasta päästään pian.

Toinen suosikki on Suolavesi-paita. Lanka on mukavaa, malli on mukava, kaikki on mukava. Tämän tyylisiä haluaisin tehdä lisää.

Ja kolmantena Veivi. Tästä olen jotenkin erityisen ylpeä. Tänä vuonna tulikin tehtyä erityisesti huiveja, Ene, Veivi, Swallow Tail, Eleanor, Icarus...aiempina vuosina huiveja on tullut ehkä yksi kahdessa vuodessa. Huivi"villityksen" syytä ei kauaa tartte hakea: muut blogit.


Entäs mitä tapahtuu ensi vuonna? Sen kun tietäisi. Domino-neulejuttuja on harrastettava lisää, se on jotenkin äärimmäisen mielenkiintoista. Samoin joku haasteellinen kirjoneuletyö kutittelisi sormia. Ja kunhan pääsen möhömahastani ja raskauskiloista eroon alan taas ommella itselleni. Tässä vaiheessa jo naurattaa: kuitenkin valvon kaikki yöt kirkuvan kersan kanssa ja päästä vippaa niin pahasti etten tiedä edes omaa nimeäni...esikoinen huuti ensimmäiset 13 kuukautta likipitäen joka yö, joten totaaliväsystä on kokemuksia. Sormet ristiin, että nyt sujuisi edes vähän paremmin.

Eli kun reaaliteetit otetaan huomioon, niin turha suunnitellla sen tarkemmin. Toisaalta olen huomannut, että jos en pääse edes vähän värkkäämään jonkin sortin käsitöitä silloin tällöin niin päässä alkaa viirata.

No, tulipas pitkä jollotus. Jos kuka nyt jaksoi kahlata tänne asti niin nyt olisi kiitosten aika. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille, yksin olisi ikävä jorista! Hyvää Uutta vuotta ja ollaan varovasti niitten rakettien kanssa.

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Hyvää Joulun jälkeistä elämää. Vieläkin on aika ähky olo. Poika oli yllättävän reipas Joulupukin tavasessaan, sanoi oikein käsipäivää ja kaikkea. Laulamaan ei sentäs suostunut. Luntahan ei Keski-Suomessa ollut, joten piti vähän käyttää mielikuvitusta, että lapsi sai huvitusta.


Jännittävin momentti sattui vasta kotimatkalle lähtiessä. Pakattiin autoon tavaroita. Paiskasin takaluukun kiinni ja lähdin hakemaan lisää kasseja sisältä kun huomasin, että autohan liikkuu. Se oli lähtenyt valumaan takaperin ja siinähän tuli pikkusen kiirus juosta perään. Pääsin sisälle ja sain vedettyä käkkärin päälle noin puoltaa metriä ennen kuin perä olisi osunut puuhun! No, tämän seurauksena olinkin koko illan aivan älyttömän kipeä. Kotitehtäväksi annoin itselleni käskyn kirjoittaa siniruutuvihkoon sata kertaa: viimeisillään raskaana oleva nainen EI juokse. (Toisaalta olisi ollut aikas ikävää, jos auton takaosa olisi ollut rutussa ja kenties takalasi rikki...)

Joulupukin sadosta mainittakoon oheinen kirja:


todella mielenkiintoinen. Varsinkin eräs pienoishuone, jossa on käsityökauppa lankoineen ja kangaspakkoineen, puhuttelee minua kovasti.

Lopuksi vielä terveistenlähetyssektorille:
Minna, kiva että tykkäsit lapasista ja olivat vielä oikean kokoiset!
Ja serkulleni Italiaan, johon olen kuulemma tartuttanut neulomisen vimman!

torstaina, joulukuuta 21, 2006

Laittelin joulukortteja seinälle. Sitten katse kiinnittyi yhteen korttiin, jossa on vähintäänkin erikoinen kuva:

Pukilla taitaa olla vähän piuha kireällä? Pukki on niin vit..öö..kyllästyneen näköinen ja kaataa lahjoja kuin roskia. No, voihan se Joulupukillakin olla vaikeaa?

Tämä Narttu kuitenkin vetäytyy nyt joululevolle. Huomenna suuntaamme Ooppelin nokan kohti Laukaata. Nenässä jo tuoksuu äitin leivinuunissa paistama Sika. Tosin tuoksumielikuvaa hieman haittaavat jääkaapissa löyhkäävät punahomejuustot....

Joten kaikille tasapuolisesti oikein hyvää ja leppoisaa Joulua. Olkoon kinkku riittävä ja pukki antelias!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.




keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Postaus sisältää suht hävytöntä itsekehua, josta lukijaa kuitenkin etukäteen näin varoitetaan.

Eilen aloittamani haalari kuitenkin paljastui sen verran haasteelliseksi, että pakko sitä on itseään kehaista (ja henkisiä mitaleita antaa) kun homman sai kuitenkin suht siististi hoidettua kotiin. Aikaa meni tuntitolkulla enemmän kuin olin arvioinut, lähinnä purkamisen ja uudelleen ompelemisen takia. Mutta valmista tuli ja valmis haalari on kiva. Kuviin en vain saanut oranssi oikeaa sävyä. Niin ja yksi neppari puuttuu.


Malli on Ottobre-lehdestä 5/2006. Haalarin koko 56 cm. Päällinen on ohutta teddyneulosta ja vuori velouria, välissä on ohut vanu. Vanun takia työvaiheita tuli rutkasti lisää ja samoin paininjalan joustavuus oli välillä finaalissa. Ohjeet olivat ihan hyvät, kuten lehdessä yleensäkin, mutta malli oli minunlaiselle keskinkertaiselle ompelijalle jos nyt ei vaikea niin hankala. Jäi vähän epäselväksi esim. miten lahkeensuut olisi saanut helpommin ommeltua, samoin hupun kiinnitys tuotti ylimääräisiä harmaita hiuksia siinä määrin, että välillä piti harrastaa sijaistoimintaa kuten pyykin ripustusta, ettei vallan käämit palaisi. Valmista kuitenkin tuli ja rouva on tyytyväinen.


Ompelemisesta vielä noin yleensä. Pitkään luulin ihan oikeasti etten osaa ommella. Valitsemani mallit eivät onnistuneet tai istuneet kuten olisi pitänyt. Lisäksi kone teki mitä sattuu tikkejä, katkoi vuorotellen lankaa tai neulaa, ja lisäksi säännöllisin väliajoin söi kangasta.

Sitten hylkäsin mokoman erään "suomalaisen" käsityölehden, kun vihdoin tajusin ettei niitä malleja ole tehty mun kropalle ja ohjeetkin ovat vähintäänkin ylimalkaiset. Lisäksi investoin uuteen ompelukoneeseen, joka kylläkin on ihan perusmallia. Sitten homma alkoikin luonnistua. Kun oli hyvät ohjeet, jossa vaikeimmat kohdat on selvitetty kuvien kera ja oli ompelukone, joka ihan oikeasti toimi hyvin niin kas, kas! Tuotoksia ei tarvinnutkaan enää heittää voimasanojen säestyksellä roskiin, vaan niitä kehtasi ihan käyttää. Yhdestäkin hihahalkiosta tuli niin hieno, että lähellä oli etten mennyt naapurin ovikelloa pimputtamaan ja sanomaan: "Kato miten hieno!"

Ompelussa - kuten kaikessa muussakin - harjoitus tekee mestarin (jota siis en vielä ole). Ompelun harjoittelu on sinänsä ärsyttävää, sillä jos jotain menee pahasti pieleen, niin sitä ei ehkä voikaan korjata kuten neulehommeleissa.

Nyt taidan nauttia vielä hetken hiljaisuudesta ja lähden sitten hakemaan erään suhteellisen vilkkaan miehenalun kotia.

tiistaina, joulukuuta 19, 2006

Muumilaakson tarinoissa jaksossa taiteilijoita Muumilaaksossa eräs daideilijoista lausahti: "Älykkyyteni suorastaan pelottaa minua." Kuvaa hyvin fiilistä kun hokasin mitä teen kovan onnen täkille.

Joten kerrataanpa:

1. Otetaan Fritids-jämät ja lisätään sekaan villalankaa, jonka oletetaan huovuttuvan.
2. Neulotaan neliöitä, niin pitkään kun lankaa riittää.
3. Heitetään tuotos pesukoneeseen.
4. Otetaan tuotos pois pesukoneesta.
5. Luetellaan kovalla äärellä mahdollisimman nopeaan kaikki kirosanat mitä osataan. Toistetaan tarvittaessa. Jos mielenlaatuun sopii, voi vaikka tirauttaa itkut.
6. Jätetään kötöstys pesuhuoneen lattialle ja murjotetaan.
7. Saadaan älynväläys ja leikataan pois huovuttomattomat kohdat.
8. Etsitään kaapeista ja komeroista se yksi toinenkin pilalle mennyt huovutus"työ" ja leikellään siitä sopivat paikkakappaleet.
9. Ommellaan paikat kiinni ompelulangalla.
10. Koristellaan ompeleiden päältä ja vähän muualtakin.
11. Todetaan, ettei syntynyt mitään elämää suurempaa, mutta käyttökelpoinen täkki kylläkin.

Näin tekevät siis HC-harrastajat. Nynnyt voivat kohdassa 1. valita pelkkiä oikeasti huopuvia lankoja, ja sitten tehdä kohdat 2. - 4. sekä 10.

Täkillä on kokoa n. 60x60 cm.


Pussukoista vielä, niitä tuli ommeltua viime kesänä "muutama". Toimivat hyvin säilytyksessä ja jos lisää soppelin pituisen kahvat, tulee hyvä kassi. Näiden sisällä on kaikkea ompelukamaa: sakset, ompelukoneenneuloja, paperikaavat ja näyttääpä sieltä löytyvän kauan kateissa ollut huomenlahja koruni...

Mutta nyt pitää mennä, minua odotetaan!


maanantaina, joulukuuta 18, 2006

Tuho-osastolta päivää. Miksi sitä pitää olla joskus niin laiska, tyhmä ja saamaton? Mulla oli epämääräinen kasa Vapaa-ajan lankaa. Ajatus oli tehdä niistä lapasia ja huovuttaa ne. Sitten iskikin kuningasajatus, että teenpä näistä täkin vauvalle, lämmittää sitten talven tuiskuissa. Silmukat vaan puikolle ja menoksi. Sekaan laitoin toisen merkkistä lankaa, jonka oletin oleva huovutuskelpoista. VÄÄRIN! Paskat se mitään huopunut. Ja nyt on vähintäänkin erikoisen näköinen täkki. Fritids on huopunut nätisti ja kaikkea, mutta se toinen. Potkaisisin itseäni persauksiin jos vain pystyisin. Pöljä! Seuraavalla kerralla kyllä testaat ennenkuin sekoittelet lankoja keskenään. Kuvaa en tähän kötöksestäni laita, hävettää sen verran paljon. Mutta suunnitelma täkin pelastamiseksi itää, ja jos se menee persielleen niin mitä välii? Mikä täkki?

Askartelupaskarteluosastolla on kuitenkin ollut edes vähän onnistuneempi päivä. Ompelin joululahjoille tämmösiä pussukoita, sisällä erinäisiä jouluherkkuja.


Jos nyt menisi vaan kiltisti istumaan sohvalle kädet helmassa, niin jäisi tämä päivä jotenkuten plussan puolelle. Toisaalta on suuri hinku mennä kylppäriin saksien kanssa ja tehdä sille "#€%## täkille jotain....

torstaina, joulukuuta 14, 2006

Ulkona on ohut kerros lunta. Tulisipa lisää ja paljon!

Edellisessä postauksessa vauvan setti oli sen verran pienenä, etten itsekään saa selvää siitä, joten tässä takki vielä uudemman kerran.


Ja tiijä nyt tuota onko se enää niiin suuri "salaisuus", pikku-veljeä täällä odotellaan. Paljastettakoon se täten koko maailmalle. Salaa toista poikaa toivoinkin, ja olin vähintäänkin iloinen kun lääkäri kertoi kumpi sieltä todennäköisesti on tulossa. Mutta eihän siitä vielä voi ihan satavarma olla...

Töissä oli tänään toiseksi viimeinen päivä. Koskapa sijainen näyttää hanskaavan homman, eikä minulla ole sen kummempaa tekemistä viihdytin itseäni ottamalla neulomuksen mukaan, ja hyvinhän se edistyi päivän mittaan. Mitä nyt välillä askartelinpaskartelin joululahjapaketteja. Hyvin leppoisaa tämmöinen työ!


Huivin olen ristinyt Leijoiksi. Tätä on kiva tehdä, tosin en ole ihan varma kuinka pitkään huiviin värjätyt langat riittävät. Jos nyt vaiks puolitoista metriseen edes?

Jottei totuus kuitenkaan unohtuisi:


tiistaina, joulukuuta 12, 2006

Vauvan setti on sitten valmis.


Malli: Novitasta vuodelta 1998
Lanka: Lanett
Puikot: 2,5 mm
Fiilis: niistä ohjeiden virheistä olen narissut jo niin paljon, että antaa jo olla. Valmiisiin komponentteihin olen tyytyväinen. Toivottavasti tuleva käyttäjäkin, joka on saanut olon viime päivinä vähintäänkin hankalaksi. Miksi esimerkiksi hikkaaminen pitää aina aloittaa kun minä yritän nukkua?
Kunniamaininta: itselleni, ompelin settiin yhteensä yli neljäkymmentä kukkasta.
Kuvausrekvisiitta: esikoiselle ompelemani pieni tilkkutäkki

Töissä on jäljellä enää kolme päivää. Sijainenkin on jo tullut, joten keskityn lähinnä nenän kaivamiseen. Voisi tietty ottaa kutimet mukaan?

Lapsi on alkanut tiedostaa elämän realiteetteja. Reilu kuukausi sitten se tuhahti, että tytöt ovat typerrrriä. (Ei ollut päässyt autoineen leikkiin mukaan). Tänään saunassa se kysyi: "Äiti, missä sinun pippeli on?"

torstaina, joulukuuta 07, 2006

Kumma juttu kun sitä on joskus satavarma, että kun näin teen niin siitä tulee hieno ja hyvä ja kaikkea. Oikein näkee kuvan mielessään. Mutta ei sitten tulekaan. Tyrmistyneenä vaan tuijottaa äpöstystään, että onpa kamala!

Otin dominoneulosjutussa suunnitelman b käyttöön. Tuo mustalta näyttävä väri ei ole täysin musta vaan se sellainen luonnonmusta, meleerattu tjs. Nyt tuntuu, että etenen työn kanssa näin. Tiedän jo nyt, että yhdistämiskohdassa tulee ongelmia, mutta ratkaistaan ne sitten. Langanpäille tosin pitäisi keksiä jotain. Esimerkiksi päätellä ne aina palan valmistuttua. Mutta olenko malttanut, olenko...

Idea keskiosaan löytyi Vivian Høxbrolta.

Vauvan takkikin on viimeistelyä vaille valmis. Arvatkaas oliko siinä ohjeessa virheitä? Mikä onkaan Veikkauksen kerroin?

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

Johan myrkyn lykkäs. Sen dominoneulejutun kanssa. Kävin lankakaupassa toistakymmentä väriä läpi, eikä mikään tuntunut passaavaan. Violettia veikkasin, että se toimisi hyvin, mutta ei. Ainoa joka jotenkin rimmasi oli turkoosi, ja se taas ei ole minun suosikkivärini. Mutta kun mikään muukaan ei tuntunut passaavan, otin sitten pari koekerää mukaan.

Kotona sitten pähkäilemään miten saan silmukat nostettua ja jatkettua huivia. Kirkkaana mielessä, että näinhän se menee ja tarmolla työn kimppuun. Kahden tunnin uurastuksen jälkeen saatoin todeta, ettei se todellakaan mene niin.

Kaikki purkuun ja mietintämyssy päähän. Sitten taas pari tuntia pakertamista ja tulos oli tämä.


Nyt tiedän miten silmukat nostetaan ja työ jatkuu, mutta se kuuluisa mutta. Ei näytäkään sellaiselta kuin odotin. Kiivaampi ihminen saattaisi sanoa jopa muutaman ruman sanan tähän väliin. Minä vaan tungin tuotoksen muovipussiin. Miettiköön siellä hetkisen tekosiaan ja palataan sitten myrskyn laannuttua asiaan uudelleen.

sunnuntaina, joulukuuta 03, 2006

Nyt on päästy siihen vaiheeseen, että huivin päät ovat valmiit. Sitten törmättiinkin heti suunnittelun kukkaseen. Sitä kun lähtee täyttä höyryä eteenpäin, ei aina tiedä mitä edessä häämöttää. Tarkoitus olisi jatkaa noista kärjistä pystyraitaa. Mutta sitten tuleekin pulma, kärjet ovat erivärisiä, joten yhtenäistä raitaa niistä ei saa. Voisin tietty tehdä aina pätkän jollain värillä ja vaihtaa toiseen niin se ei niin haittaisi.


Seuraava mietinnön aihe onkin, mikä olisi keskiosan pohjaväri. Minulle tulee ensimmäisenä mieleen musta, mutta jotenkin kuitenkaan ei. Pomppaako päät sitten liikaa esille? Mitään muuta hyvää väriä ei ole tullut mieleen. Ehdotuksia kyllä kuunnellaan.

Poika meni mummon luo leikkimään ja aamupäivä on vierähtänyt raivaamalla makkariin tilaa pinnasängylle. Vielä pitäisi lähteä varastoon perkaamaan kaikkea ylimääristä roskikseen/pelastusarmeijalle, mutta nyt vähän tuntuu, että enin tekemisen raivo on hellittänyt. Oikeastaan voisi lössähtää olkkarin sohvalle teekupin ja vauvan neuletakin pariin... Illalla pitää saada poika ajoissa nukkumaan niin pääsee vahtaamaan Tarua sormusten herrasta.