sunnuntaina, maaliskuuta 31, 2019

Uuden äärellä

Olin viikko sitten Oulun Taitokeskuksen Punch needle -kursilla, tuttavallisemmin voitaisiin puhua tuftaamisesta. Minulla oli pieni käsitys jo ennakkoon mitä puuha on, mutta sitä en tiennyt miten hauskaa tuftaaminen olisikaan! Periaatteessa otetaan lankaa ja aletaan maalaamaan langalla. Noin niinkuin yksinkertaistettuna mutkat suoriksi.

Aluksi pohjakangas pingotettiin puiseen kehikkoon. Sitten luonnosteltiin tussilla kuviot, lanka tuftausneuleen ja menoksi. Tuftausneulana meillä oli Oxford-neula. Tuftausneuloja on toki usempaakin mallia ja löytyy vielä sähkökäyttöisiäkin. 

Tekemisen huumassa tuli opittua yksi jos toinenkin asia. Pistot pitää laittaa lomittain ja toista lankaa ei saa halkaista, koska silloin tapahtuu kauheita. Jos tuli virhe, niin lanka vaan vetäistään irti ja tehdään uusiksi. Tyypillisesti työskentelypuoli on ollut se nurjapuoli ja oikea puoli on se itsestä poispäin oleva pinta. Sinne puolelle syntyvät lenkit, jolloin pinta on tiheää tuftattua villamattoa muistuttava, pikkasen kikkaraa. Nykyisin käytetään myös paljon tätä ns. nurjaa puolta. Nurjalle puolelle kuvioista saa vähän tarkempia ja pinta näyttää enemmän kirjotulta. 



Minä tuftasin kurssilla meidän Martan keltaisessa sadevitassa. Löysin Pinterestistä kirjotun kissan kuvan ja otin siitä mallia. Homma oli kyllä aikas helppoa. Sen huomasin, että ison valkoisen pinnan täyttäminen ei ollutkaan niin helppoa kuin olin ajatellut. Pistot näkyvät tosi hyvin ja näin jälkikäteen voisi sanoa, että ne olisi voinut tehdä toisinkin. Lankana tässä työssä on Sandnesgarnin Fritidsgarnia. 


Ensimmäiseksi tuftaustyöksi olen tähän kuitenkin tyytyväinen. Vähän kyllä kissataloudessa mietityttää, etteihän yksikään langanpää lähden tassujen matkassa purkautumaan. Tästä olisi tarkoitus ommella tyyny, kunhan saan taustakankaan ja sisätyynyn.

Ja eihän se sitten siihen jäänyt. Piti heti kotiinpäästyä laittaa Toikalle tilaus tuftauskehikosta ja pohjakankaasta. Ajatuksena oli kirjoa jotain villakirjonnan näköistä ja pitäisihän Bertastakin tehdä oma versionsa. 

Villakirjontaversioon katsastin mallia Karin Holmbergin  Koristele kirjomalla -kirjasta. Siinä on ihana kirjottu tyyny, jota olen jo pitkään katsellut sillä silmällä. Piirsin kuvion pohjakankaalle omin pienin variantein. Tuftaamisessa kun ei voi olla hirmuisen pieniä yksityiskohtia, koska lanka on sen verran paksua. Ohuille kirjontalangoille on omat tuftausneulansa. 


Lankana tässä työssä on Metsä kukkii -paidasta ylijääneitä Vahva Pirkka -lanka jämiä. Käytin lankaa kaksinkertaisena ja välillä kahtaa eri väriä yhtäaikaa, jolloin pintaan tuli uutta vipinää. Esimerkiksi lehdet ja pohja on tällaisia kahden eri värisen langan yhdistelmiä.

Kaikista vaikeimpia tehdä ovat nuot kukkaset. Terälehtiin on vähän pakko laittaa ääriviivoja, jottei terälehdet ole yhtä myökkyä. Oikean ylänurkan kukka piti tehdä kahteen kertaan, enkä ole siihen vieläkään täysin tyytyväinen. 

Sitten tietysti kävi klassisesti niin, että pohjaväri loppui viime metreillä ja niitä nyt pitää hankkia lisää. Hakusessa on myös tuo keskelle tuleva kuvio. En ole ihan varma haluanko tehdä siihen noita kukkasia. Joku elukkakin voisi olla hyvä? 

sunnuntaina, maaliskuuta 10, 2019

Mojo

Pitkästä aikaa iski oikein kunnon neulemojo! Instan kautta törmäsin Junko Okamoton suunnittelemaan Bouquet Sweater -paitaan. Se iski vähintäänkin kuin sata volttia ja erinäisiä voltteja tulikin heiteltyä kun etsin paitaan sopivaista lankaa. Ensin yritin kuuliaisesti oman varastoni langoilla, muttei siitä mitään tullut. Olen yrittänyt olla järkevästi lankahankintojeni kanssa vuoden alusta. Periaateena on ollut, että joka kuukausi täytyy 500 g lankaa hävitä eikä uutta lankaa saa ostaa jollei se mene heti puikoille.

Tämä tapaus luokitellaan jälkimmäiseksi, koska lanka tosiaan meni heti puikoille kun sen kanssa kotia pääsin. 

Bouquet Sweater
Malli: Junko Okamoto
Lanka: Rowan Felted Tweed, keltainen ja pinkki. Keltaista n. 4 kerää ja pinkki pikkasen toista kerää, yhteensä 252 g
Puikot: 3 ja 3,5 mm
Fiilis: ai että!



Paidan kuviot näyttävät hauskasti osittain kirjotuilta. Efekti saadaan aikaiseksi sillä, että langanjuoksuja kuljetellaan välillä työn edessä. Ei siis mitään uutta tai ihmeellistä mutta silti hirmuisen inspiroivaa ja kivaa neulottavaa. Tietty vähän hirvittää pisimmät langanjuoksut että jäävätkö käytössä kiinni johonkin. Felted tweedin kyllä pitäisi vähän "tarrautua" käytössä, joten jospa ne kuosissaan pysyisivät.

Paita neulotaan ylhäältä alaspäin. Kauluksen kanssa oli vähän huolta, koska sovitusvaiheessa se tuppasi töröttämään. Ja sen kertoo ettei paita levene tarpeeksi suhteessa hartioihin. Reippaasti kastelun voimaan uskoen mennä pösötin ja kyllä: kastelu ja neuleen oikominen muotoonsa teki tehtävänsä ja kaula-aukko istuu nätisti. 


Pikkasen myös pelkäsin lisäyskohtien takia. Paidassa kun tehdään kaarrokkeen lisäyksiä kolmessa kohdin. Etukappaleella lisäykset osuvat kainaloihin ja niiden muoto sopii siihen kohtaan oikein hyvin. Takakappaleella lisäyskohta on keskellä selkäruotoa ja sovitusvaiheessa siinä oli kiva pussi. Mutta koska villa tottelee vettä sain sen avattua ja silloin helmastakin tulee kivan kellomainen.

Tein mallin lyhythihaisena, koska olen tykästynyt lyhythihaisiin neuleisiin, lämmittävät olematta liian kuumia. Paidan kuviot ovat lisäksi tosi kauniita ja hartioita lukuunottamatta, kaikki kuviot ovat erilaisia. 

Pääsee siis muiden keltaisten lyhythihaisten neuleiden joukkoon. Tammikuussa meinaan valmistui edellinen samaan sarjaan kuuluva, jota voimme nimittää vaikkapa

Helminauha
Malli: oma, Tampereen messumatkalla ideoitu
Lanka: Isager Alpaca 1 ja Knitting for Olive mohair silk, yhteensä 150 g, ja Petrichor Yarnin mohair-silkkiä "pampuloihin"
Puikot: 2,5 ja 3,5 mm.
Fiilis: just sellainen kun halusinkin!


Tämän mallin kehittelin junassa kotimatkalla. Seuraavana aamuna tein mallitilkunkin, mutta sitten neule jäi, koska oli muutakin mielessä. Sitten kun sain mielen siivottua muista niin lankaa vaan puikolle ja menoksi. Mohair-silkin ja alpakan tuntu on aikas kiva ja sinänsä hauskaa, että kahden eri lankamerkin värit olivat just samat. Kahdella säikeellä on kyllä aika ikävä neuloa ja valmiista neuleesta on bongattu pari kohtaa, jossa alpakka on jäänyt nenäänsä kaivelemaan. 

Näitten lisäksi sain vielä kolmannenkin paidan valmiiksi, mutta kerrotaan siitä sitten toisella kerralla, koska on niin paljon muutakin kerrottavaa. 

Meille kun on tullut uusi perheenjäsen: Martta!


Martta on nelivuotias lyhytkarvainen brittityttö. Omassa kodissaan se joutui muitten kissojen kiusaamaksi ja muutti sitten meille. Edellisessä elämässään Martta kulki nimellä Bertta, ja sattuneesta syystä sai sitten uuden nimen. Bertta suhtautui uuteen tulokkaaseen murisemalla ja sihisemällä pari päivää. Muitten kissojen seuraan tottunut Martta juoksi innokkaasti Berttaa vastaan ja sekös oli Bertasta vähintäänkin arveluttavaa. Tulokasta kytättiin joka kulmasta niin intensiivisesti, ettei muistettu edes syödä. Martta kyllä muistaa syödä ja paljon! Ja siksi Bertalle pitää välillä antaa salaa ruokaa, koska ruokakupilla Martta ei todellakaan väistä. Bertta miettii ja nuuhkii ja samalla Martta vetää koko kupin tyhjäksi. 

Muutaman päivän päästä sihinä ja suhina lakkasi ja alettiin varovaisesti nenätellä. Välillä kyllä näkyi yläfemmaa mutta tosi hyvin on mennyt. Ainoa mikä välit saa kuumentumaan on se, että Martta juoksee Bertan nähden. Silloin Bertan katse valpastuu ja juostaan peräkanaa.

Martta on muutoin tosi rauhallinen ja ihmisiin luottava kissa. Ja kun se nukkuu niin se on täysin taju kankaalla. 

Lopuksi vielä Jyväskylän neulefestareista: torstain briochekurssille on vielä kolme paikkaa vapaana, kaikki muut minun pajojen paikat menivät samantien loppuun. Itse olen myös menossa kirjoneulekurssille sunnuntaina. Pitäisi tässä pikkuhiljaa suunnitella pajojen sisällöt valmiiksi. Kirjoneulekurssille tulevat kun saavat ennakkotehtäviäkin. Tosin se neulemojo asustaa edelleenkin tässä talossa, pitkään aioittu Ixchel on pyyssyt vihdoinkin puikoille, joten ihan tänään en taida vielä tehtäviä tehdä.


sunnuntaina, helmikuuta 24, 2019

Nyt korvat hörölle ja silmät tötterölle!

Nyt on kuulkaas niin, että ihan kohta on heinäkuu ja Jyväskylän Neulefestarit! Liput festareiden kursseille tulevat myyntiin Titityyn verkkokaupassa 1.3. klo 11. Ja mitä viime vuosista on opittu, niin paikalla kannattaa olla kärppänä, koska nopeat todellakin syövät hitaat. Kurssitarjontaan voit tutustua Neulefestareiden sivulla.

Minulla on tänä vuonna festareilla kolme kurssia: kaksi briochen peruskurssia ja uutena kirjoneulekurssi.

Brioche-kurssit ovat torstaina 4.7. klo 14-17 ja lauantaina 6.7. klo 10-13. Brioche-kurssilla opetellaan kaksivärinen aloitus, briochen perussilmukat sekä miten brioche-neuleeseen tehdään kuvioita. Viime kesänä brioche-kurssi myytiin loppuun reilussa kymmenessä minuutissa, joten jos haluat oppia neulomaan briochea niin suosittelen olemaan heti kello 11 hollilla. 


Kirjoneule kaveriksi -kurssi on myös lauantaina 6.7. klo 14-17. Kurssilla annan vinkkejä miten onnistut kirjoneuleen kanssa. Miten valitset sopivat langat, värit tai miten sen kirjoneulepinnan saisi tasaiseksi jo neuloessa sekä miten kirjoneuleen neulomisesta saisi mahdollisimman kivaa. Kurssille tulijat saavat ennen kurssia tehtävän ennakkotehtävän. Kurssilla myös neulotaan mallitilkkuja, joiden avulla pääset parantamaan omaa kirjoneulekäsialaasi. 


Paikkoja torstain broche-kurssille ja lauantaina kirjoneulekurssille on 14, lauantaina bricohe-kurssille paikkoja on 12. 

Tarkemmat kuvaukset kursseistani löydät Festareiden kurssi-sivuilta.

Lisätietoja festareista löydät Jyväskylän Neulefestareiden sivuilta. 

Ja sitten heinäkuuta odottamaan! 

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2019

Time Stands Still

Alkukesästä kävin Helsingissä Snurressa. Olin etukäteen stalkannut Lichen and Lacen lankoja. Lähtivät aika vilkkaasti mukaan kun ne livenä pääsin näkemään. Otin mukaani vaaleanpunaista (Orchid), korallia (Coral), tummaa keltaista (Amber) ja sinisenmustaa (Sooth). Tarkoituksena oli tehdä jotain kirjoneuleen tapaista ainesosaa.

Siinä sitten kesä livisti käsistä hikeä pyyhkiessä. Elokuun alkupuolella sain kehiteltyä kuvion, joka mielestäni passasi väreihin. Hain vähän melankolista tunnelmaa ja siksi kuvioihin valikoitui liljoja, sudenkorentomedaljonkeja ja mehiläisen ja pääkallokiitäjän sekoitelma. 

Ensin ajatuksena oli käyttää kaikkia värejä mutta päädyin sitten vain tummankeltaisen ja sinertävän mustan liittoon. Ja se oli hyvä päätös. 

Time Stands Still
Malli: oma
Puikot: 2,5 ja 3,5 mm
Lanka: Lichen and Lace, Merino Single sävyissä Amber ja Soot. Amber sävyä yksi vyyhti ja Sootia kolme
Fiilis: no kylläpä!



Kirjoneulekuvion suuri koko aiheutti erilaista päänvaivaa. Olisin halunnyt neuloa takin ylhäältä alas, mutta en päässyt itseni kanssa sopimukseen siitä kuin korkea kuvio olisikaan neulottuna. Varsinkin kun kuvioon tuli vielä neulomisen aikanakin pari muutosta. Siksi aloitinkin alareunasta, jotta yläosan voi sitten neuloa sen pituiseksi kuin haluaa. Kuvio on myös leveä, joten piti hieman pohtia sopivaa mallikerran määrää ja varsinkin, miten kuvion katkaisee etukappaleiden keskeltä. Näitten jälkeen se oli neulomista vaan.

Julkaisin kuviosta muutamia yksityiskohtia Instassa ja niiden perusteella huomasin, että mallikuvion koukeroissa piileskeli tuimailmeinen apina. Samoin liljojen alareunassa oli lisää erilaisten kiitäjien siipiä. Näiden pohjalta olen piirtänyt uusia kuviokaavioita. Näytin pojilleni piirtämääni apinakuviota ja mielipide oli: näyttää vihaiselta Homer Simpsonilta. Kuvion kehittely on siis edelleen vaiheessa. 


Olen neulonut takin tasona, jota työtapaa moni pitää ihan pähkähulluna. Kuten olen monesti todennut, kirjoneuleen neulominen nurjalta ei ole minulle mikään ongelma. Itseasiassa tuntuu, että pinnasta tulee tasaisempaa kun joka toinen kerros tehdään nurjalta. Lisäksi en ole erityisen vakuuttunut, että superwash-käsitellyn merino singlen steekaaminen eli aukileikkaaminen olisi mitenkään viisasta. 

Kun kirjoneuleosio oli valmis, takki unohtui jonnekin keskeneräisten valtakuntaan. Joulun aikaan päätin pinnistellä takin valmiiksi. Ja se oli sitten rytinää se. Siinä samalla kun tiirasin Rare Exportia sun muita, ei tullut kauhean tarkkaan tarkkailtua hihan silmukkamääriä saati kavennuksia ja hihoista tuli aika kapoiset. Veri kuitenkin kiertää sormissa saakka, joten eipä hätää. 

Lichen and Lace oli siis uusi tuttavuus. Kivaa merinoa sinkkua ja semisolidit värit syviä ja hienoja. Ainoa mikä vähän ärsytti olisi se, että Soot-sävyssä yksi vyyhti oli reilusti yksivärisempi kuin muut. 

Nyt ei sitten olekaan yhtään paitaprojektia kesken. Sain eilen yhden messujen huumassa synnytetyn idean valmiiksi ja siihen palataan taas kun olen kotona valoisaan aikaan. Tässä nyt pohdin, että ottaisin tekoseen toissa vuonna Tampereen messuilta ostetut Pirtin Kehräämön villasilkit. Niille kun olen vihdoin idean kehitellyt. Toinen vaihtoehto on käydä Ixelin kimppuun. Se tosin vaatisi kaavioiden tulostamista: ohjekirjan kaavioiden lukeminen vaatii suurennuslasia.

sunnuntaina, tammikuuta 06, 2019

Takki ja lankapohdintoja

Joulun tienoolla sain vision pitkästä neuletakista. Ajatus lähti oikeastaan kaupassa hipelletystä takista, joka oli ihanan kuohkea ja kaikkea hyvyyttä. Tuoteseloste- ja hintalappu vaan eivät miellyttäneet. Kaupassa kun aikas harvoin on jotain 100 % luonnonainetta olevaa tuotetta. 

Ajatelma takista jäi kuitenkin itämään ja kun yksi ilta äkkäsin hyllyssäni pötköttelevät Kainuun harmakset ja likipitäen saman värisen mohairin niin se oli sitten menoa se. 

Takki
Malli: oma
Lanka: Rintalan tilan Kainuun harmas n. 500 g, Rowanin Kidsilk Haze, n. 125 g
Puikot: 5 mm
Fiilis: lämmin, mutta missä on taskut?

Tämän neuleen neulominen taas kerran paiskasi kasvoilleni sen,  etten osaa neuloa paksuilla puikoilla. Tulee niin epätasaista ettei tosikaan. Samoin ohuen ohuen mohairin ja paksumman villalangan yhdessä neulominen on kanssa aikamoista. Sieltä täältä löytyy yksinäisiä mohairlenkkejä, jotka eivät ole päässeet mukaan silmukkaan.



Jos näistä kuitenkin pääsee yli ja ympäri on harmaksen ja mohairin yhdistelmä mitä ihanin! Salaa toivon napakoita pakkasia, jolloin takkiin olisi ihana uppotua. Takkan tulet ja kissa syliin kehräämään.

Varastosta löytynyt harmas ei tietenkään riittänyt ja jouduin tilaamaan sitä lisää. Ja silloinhan lopputulema on se, että on kahtaa erisävyistä harmaata. Ratkaisin ongelman neulomalla hihat ja etuliepeet eri harmaalla. Vähänhän ne kyllä erottuvat mutta tämän kanssa voidaan kyllä elää. 

Takki on neulottu ylhäältä alas ilman mitään muotoiluja. Helmassa ja etuliepeissä on helmineuletta ja icord-reuna. Ainoa mitä tässä nyt kaivataan on taskut. Lanka kun jäi vähiin ennenkuin loppui eikä materiaalia taskuja varten ollut. Toisaalta myös hyvä etten tehnyt taskuja ennen kuin takki oli kasteltu ja tasoiteltu kuivumaan. Helma meinaan venähti sen verran paljon, että taskut olisivat olleet aika hassulla  korkeudella. Pitää katella, jos joskus saisin haalittua pikkasen harmasta, niin saisin taskut. 

Haalimisesta päästääkin sitten toiseen aiheeseen, joka aina silloin tällöin mietityttää: sopivan lankastashin, eli varaston määrä. Mikä on sopiva määrä lankaa? Vaikea kysymys. On äärimmäisen mahtavaa kun lauantai-iltana iskevään ideaan voi tuosta vaan tempaista langat oamsta hyllystä eikä tartte roikkua suu vaahdossa nettikauppoja luuraamassa. Ja sitten vielä odottaa jokunen päivä, että postipoika tuo paketin. 

Sitten taas se toisaalta. Laskeskelin tuossa yksi ilta, että multa löytyy ainakin kuuteen suunniteltuun paitaan langat. Varmaan toiset kuusi saisin niitä ei suunnitelluista ja jo tulevaisuutensa unohtaneista. Sitten on vielä kaikki yksittäiset ihanuudet ja jämämeri. Tämä määrä herättää minussa aina välillä ahdistusta ja tällä hetkellä erittäin suuresti ahdistusta. Lankaahan on ihana ostaa ja omalla tavallaan materiaalin hankkiminen kuuluu tähän harrastukseen. Miten kivaa onkin kieriskellä kaikissa ihanissa uusissa herkuissa ja miettiä mitä kaikkea mahtavaa niistä voisikaan tehdä. Kaikki värit, kuidut, kaikki! Ihan vaan silleen spontaanisti. Harmi vaan, että monet spontaanit ovat sitten vuosikausia hyllyssä odottamassa tilaisuuttaan, jota ei luultavammin koskaan tule. Hyllyt täynnä toinen toistaan ihanampia vyyhtejä.

Pari päivää sitten näin Instassa kuvan, jossa oli erään henkilön stash. Jos en väärin muista niin se mahtui kenkälaatikkoon ja painoi 125 g. En oikein tiedä oliko päällimmäinen tunteeni kateus mutta joku sinne päin viittaava tunne. Tuijotin omaa varastoani ja tunsin, ettei se ainakaan sillä hetkellä aiheuttanut minussa minkäänmoista iloa. Aika surullista siis. Kokemuksesta tiedän, että jos laitan itseni langanostolakkoon niin olen parin päivän päästä hypistelemässä lankeriä tai ainakin selaan jotain nettikauppaa. Totaalikieltäytyminen ei ole minun juttu. Jollain konstilla tuota määrää pitäisi saada sellaiseksi, että tuntisin määrän olevan ihan oikeasti neulottavissa. 

Joku kuriin ja ruotuun järjestäytyminen tässä nyt tarvitaan. Reippaasti olen jo tälle vuodelle neulonut kaksi Oslo-pipoa (-180 g lankaa) ja antanut pois kaksi vyyhtiä (-200 g lankaa.) Minnes ne loput ainakin 10 kiloa sitten sujauttaisi? Saattaa olla syksyn Portin kirppasi/lahjoituspöydässä paljon tavaraa jos en ole siihen mennessä kehittänyt jotain visiota.

lauantaina, joulukuuta 29, 2018

Haaleita raitoja

Tampereen kässämessuilla tapahtui jotain sen verran kummaa, että olen neulonut raitoja! Raidallisia vaatteita ei vaatekaapistani löydy kuin tasan tarkkaan yksi yöpaita. Mutta nyt sillä on kaveri. Ja se on messujen antia se.

Messuillahan oli suuren vaikutuksen ainakin minuun tehnyt G-uldin osasto. Hipelsin siellä lankoja, malleja, tekemispaketteja ja kirjoja, myyjät jätin jotenkuten rauhaan. Osastolla oli kiva huivipaketti, jossa ainaoikean sekaan oli ujutettu henkäyksen ohutta lankaa, jolla huiviin saatiin raidat. Pinta oli minusta hirmuisen kaunis, joten aloin samoin tein kehittelemään jotain omaa vastinetta.

Haaleita Raitoja
Malli: oma
Lanka: G-uld New Zealandsk Lammeuld (100 % villa, 450 m /100g) sävyissä NZLb3 (melkein luonnon valkoinen harmaa), NZLg2 (vaalea harmaa), NZLg3 (keskiharmaa) 1 vyyhti kutakin väriä ja G-uldin kirjontalankaa (100 % villa, 960 m /100 g) useita eri värejä, Louhittaren Luola Kytöläinen (100 % suomenlampaanvilla, 1100 m /100g) kahtaa eri keltaista.
Puikot: olikohan ne nyt 3 milliset? Miksi näitä on niin vaikea muistaa jälkikäteen? Ja miksi niitä ei voi kirjata muistiin mihinkään?
Fiilis: paita päällä liki joka päivä


Koska en osannut päättää minkä värjäämättömän harmaan haluasin mukaani, päätin ottaa kolme eri väristä harmaata. Kirjontalankapuntit olivat osta viisi, joten valkkasin mukaani kymmenen eri väriä. Tässä vaiheessa ei malli ihan ollut valmiina mielessä, joten valkkaaminen oli vähän vaikeaa. 

Kotimatkalla, silmien lupsahdellessa kiinni, mietin millaisen takin langoista rakentelisin. Silloin jo tiesin, että raitoja tulee olemaan ja se hieman jännitti. Osaisinko pitää raitapaitaa?

Lauantaina aamulla keitin ison motin teetä ja aloin silmät sikkuralla paitaa kehittelemään. Lankaa oli todella kivaa neulottavaa. Se on hieman karkeaa, mutta silti niin ihanaa ja harmaan sävyt olivat mitä kauneimmat. Tietysti, jos olisin ollut yhtään fiksumpi, niin yhdellä pohjavärillä olisi ollut helpompi pelata. Samoin kirjontalankojen sävyjä olisi voinut vielä tarkemmin miettiä. Sellaiset asiat ovat kuitenkin messuhälyssä hieman vaikeita asioita. Osan valkkaamistani kirjontalangoista korvasin Louhittaren Luolan Kytöläisellä. Korvatut langat olivat väriltään minusta liian tummia ja muodostivat liian jyrkkiä raitoja. 

Koska kirjontalanka on niin ohutta verrattuna pohjalankaan, raidoista tuli hyvin haaleita. Tykkään itse eniten olalla olevista vaaleanpunaisesta ja keltaisesta raidasta, jotka melkein katovat, mutta näkyvät kuitenkin. 


Neule on aloitettu hartioilta, jotka on muotoiltu lyhennetyin kerroksin. Sitten on vaan jatkettu alaspäin ja muotoiltu hihan alareuna siinä samalla ja sitten vaan posotettu alas. Kaksi vaaleampaa harmaata loppuivat sen verran sopivasti, että tein tummimmasta harmaasta ala- ja etureunan sekä hihojen suut. Niissä on vinoa joustinta ja sitten icord-reunus.

Eikä se raitojen kanssa elämä nyt niin kauheaa ole ollut. Takki on ollut aika monena päivänä valmistumisensa jälkeen päällä. Se tuntuu hyvältä ja on sopiva sisäneule, lämmittää muttei ole kuuma. Itse tehty on ihanin, kuten Taito-lehden osastolta hankittu pinssikin tietää!

Tämä ei kuitenkaan ole viimeisin tänä vuonna valmistunut neule. Tämän jälkeen olen tehnyt vielä pitkän ja paksun neuletakin sekä tänään sain valmiiksi pitkään nurkissa pyörineen kirjoneuletakin, oikea loppukiri siis! Bertta on ahkerasti seurannut kirjoneuletakin kuivumista. Kunhan saan räkätautini jokinlaiseen kuriin niin otetaan kuvat näistäkin. 

Sitä ennen: oikein mahtavaa Uutta vuotta 2019! Veikkaan, että ensi vuonna jatketaan näillä samoilla askelmerkeillä. Olen sen verran paljon intoutunut tekemään omia malleja, että niitä tullaan jatkossakin näkemään. Omassa mallissa kun ei tarvitse seurata ohjetta :D mikä vapauttava tunne!

torstaina, joulukuuta 13, 2018

Kehräsaunio

Vuosi sitten Tampereen käsityömessuilla sain käteeni Nancy Marchantin Tuck stitch -kirjan. Sitä sitten teekupin ääressä messuhulinassa tutkattiin. Päässä alkoi surista mitä ihmeellisempiä ajatuksia. Että sellaisia lehtiä ja oikein reippaat 70-lukulaiset värit!

Annan ja Eilan kojussa tärppäsi. Käpälään osui Rosy Green Wool Cheeky Merino Joy -lankavyyhdit, joissa oli juuri sellainen väri kuin olin mielessäni ajatellut: syvä keltainen Sunflower ja reipas violetti Blackberry. 

Sitten kotona pläräsin kirjaa vähän lisää ja tutkin erilaisia lehtiä muistuttavia kuoseja. Ihan juuri sellaista mitä hain ei löytynyt, mutta kun vähän muuttelee kuviota niin kyllähän se siitä lähtee. 

Aika pian pelkät lehdet alkoivat kyllästyttää ja ajattelin, että jos lehtien päähän tekisi kukan. Vähän kokeiluita sinne tänne ja yhtäkkiä siinä oli pieni kukka. Sitten posotettiin ihan hulluna.

Samoihin aikoihin Taito-lehdessä julkaistiin ensimmäiset Taito-lehteä varten suunnittelemani mallit. Ensin vuoden lopussa (6/17)  Mesiangervo-lapaset ja tämän vuoden ensimmäisessä lehdessä (1/18) Pikku Krookuksia -huivi. Päätin sitten tarjota myös tätä mallia lehteen, mutta siinä vaiheessa puhuttiin jo keväisemmistä jutuista ja neule jäi hautumaan. 

Kunnes sitten tänä syksynä palattiin asiaan. Aloin vähän jänistämään värien kanssa, koska niin monesti olin kuullut muilta tahoilta, että mallikappaleiden on syytä olla vähän seesteisempiä väritykseltään, jotta se "myy" paremmin. Tämä lause ei tietenkään koska herra Stephen Westiä :)

Sitten miettimään pehmeämpiä ja huurteisempia värejä. Kaikenlaista kokeilua ja ratkaisu löytyi sitten ihan omasta lankahyllystä: Kässäkerho Pompomin merino single sävyissä Kaupungin valot ja Flamingo. Se oli siinä. Sitten vaan neuloa vätkytettiin, piirrettiin kaaviota ja kirjotettiin ohjetta. Enpä muuten silloin tiennyt, kuinka hienosti se tulisi sopimaan yhteen uuden talvitakkini kanssa! 



Nyt ohje on sitten saanut päivänvalon ja komeilee tämän vuoden viimeisessä (6/18) Taito-lehden kannessa. 



Vaikka neule näyttääkin kirjoneuleelta niin se ei ole sitä. Työssä itseasiassa neulotaan raitoja ja nostellaan silmukoita sopivissa kohdin langankiertojen kanssa. Sitten välillä niitä nostettuja silmukoita ja langankiertoja neulotaan yhteen ja näin syntyy kuviota. Kaavio ei näytä lopputulemalta ollenkaan ja sekös on mukavaa kun sitä tarkastaa...

Nostojen sijaan voi toki käyttää esim. Kupla-lapasista tuttua silmukoiden purkamistekniikkaakin. Eli puretaan silmukka raitarivin alkuun ja neulotaan se yhteen niitten purkusilmukoista jääneiden lankojen kanssa yhteen. Mutta tämä nostelu on itseasiassa nopsempi tapa tehdä. 

Tekniikan nimi on enkuksi tuck stitch ja olen vapaasti suomentanut sen niputetuiksi silmukoiksi, joka sekään nyt mikään näppärä käännös ole. Kertoo kuitenkin aika hyvin, mitä neuloessa tehdään: niputetaan silmukoita, jotta saadaan kuvioita. Toinen kiva termi mitä tästä tekniikasta voisi käyttää on valekirjoneule. 

Ohje on kirjoitettu fingering-paksuiselle langalle. Tuubihuiviin ja pipoon riittää kaksi vyyhtiä, kunhan kääntää pipon värityksen toisinpäin. Mallikerta on leveydeltään vain 6 silmukkaa, joten kuviota on helppo säätää jos haluaa käyttää esim. paksumpaa lankaa.