sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2016

Sukkapuikko vs. sukkapuikko

Lankamaailman möötistä ostetut Knit Pron Zing -sukkapuikot pääsivät testiin. Zing-puikot ovat kevyttä nikkelitöntä alumiinia. Puikko on yhdestä "kappaleesta" eli tuo keskellä oleva väri on maalia. 

Ensituntuma oli, että en tykkää. Puikot olivat todella nihkeät. Aivan kuin niissä olisi ollut vahaa tai jotain. Silmukat eivät luistaneet ja kädet tarttuivat kiinni puikkoihin. Ja ei, täällä päin Suomea ei ole ollut hellettä. (Pientä katkeruutta havaittavissa?) Olisin voinut vaikka vannoa, että nenään tuoksui kumi. Ihmettelin kovasti, kuinka joku saattaisi millään asteella pitää moisista puikoista. Mutta kun vaan jaksoi paahtaa niin se vahamaisuus katosi johonkin ja puikoista tuli suht luistavat. Nyt vaan mietityttää, että mihin se "vaha" meni? Pätkyttelin puikoilla kuitenkin pakkopullasukat loppuun. 

Lopputulemaksi voisi sanoa, että ihan kelpo puikot. Se, että erikokoiset puikot ovat erivärisiä on iso plussa ja jos kokomerkintä ihan oikeasti pysyy paikoillaan niin siitä vielä isompi plussa. Puikot ehkä kilisevät jonniin verran ja vilpoisemmalla kelillä ne ovat kylmät. (Ei hellettä täällä edelleenkään.) Kärjet olivat terävät, huonolla tavalla. Sellaiset terävän karkeat mutta tylpät. Hyvin määritelty, eh. Kevyet ne toki ovat. Arvosana voisi olla vaikka 8,5 kun otetaan huomioon se alkunahkeus. 


Taistelukaverina on samaisen valmistajan Karbonz-puikot, jotka ovat kärkeä lukuunottamatta hiilikuitua. Kärki on messinkiä, jossa on seassa nikkeliä. Nämä puikot olen ostanut jo vuosia sitten ja ovat siitä lähtien olleet sukkapuikkosuosikkini. Paha vastus siis kaikille kilpailijoille. Näitten myötä esim. puiset puikot ovat saaneet olla aika rauhassa. Ykköstä hiilikuituisissa on erityisesti keveys, lämpimyys ja suht pieni kilinä. Hiilikuitupuikkoja en ole saanut kovasta käytöstä huolimatta taipumaan. Yhden puikon kärjelle on tapahtunut jotain, se on vähän karkea, muuten kärjet ovat minusta sopivan terävät. Miinusta kokomerkinnän haihtumisesta ja hinnasta. Hiilikuituiset ovat esim. Zingiin verrattuna liki kaksi kertaa kalliimmat. Toisaalta nämä puikot taivavat kestää tästä ikuisuuteen, joten voi niistä sen pyydetyn hinnan ihan iloisesti maksaakin. Karbonzit saavat arvosanakseen 9,5. 

Seuraava puikkouutuus, joka kummallisuudellaan kiinnostaa kovasti ovat Prym ergonomics -puikot. Kun niitä pisaranmallisia kärkiä kattoo niin ei voi kuin vain ajatella...ne lukkiutuvat puikot ovat hieno keksintö. Tosin eipä ole tullut suorilla pitkillä puikoilla neulottua sitten...ööö...kauan aikaa sitten? Prymin puikot ovat käsittääkseni tulossa marraskuussa. Sitä odotellen siis. Katsotaan onko niistä Karbonzin voitajaksi.

Pakkopullasukat ovat nämä kuvan siniset. Lankana on Arnea ja Carlosia. Keltaorassit ovat samojen poikien ja ne on aloitettu joskus viime vuonna ja nyt vätkytin ne loppuun. Pakkopullasukkien (ovat siis tilauksesta tehty) myötä katosi neule-elämänilmo. Olen tainut joskus mainita sanan inspiraatio. Se ei yleensä ole mukana töissä, jotka pitäisi pyynnöstä saada johonkin päivämäärään mennessä valmiiksi. Sellaisia yleensä väännetään hampaat irvessä, eikä silmukoihin ole kovin montaa kaunista ajatusta tuhlattu. Sukkien myötä kaikki neulominen muuttui jotenkin tympeäksi. Jos vaikka juhannuksena tulinkin postanneeksi Instaan kuvan: rentoa juhannusvirkkausta, niin sekin muuttui ihan tyhmäksi. Tyhmäksi muuttumiseen saattaa toki vaikuttaa se, että olin laskenut silmukoita huonosti ja piti purkaa ja ähertää ja kaikkea muutakin tyhmää. Itikoitakin taisi olla liikaa. Eikä sitä hellettäkään ole nähty. 


sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2016

Ravista, vauva, neulo ja liu'uta

Ensimmäistä kertaa tuli neulottua neule, joka vasta päättelykierroksella sai muotonsa. 


Knit'n'slide
Malli: Stephen West, Knit'n'slide
Lanka: Hegdehog Socks, värissä Teacup, Walk Collection, värissä Cosmic Chaos ja Hedgehog Skinny Singles, värissä Fools gold
Puikot: vahingossa 3 mm, olisi pitänyt olla 3,5 mm
Fiilis: ou jee beibi!


Langat huiviin tarttuivat Tampereen neulekurssin tiimellyksestä. Niitä siinä tuumasin, että mitähän näistä teksi ja samalla pengoin Steppen näytille tuomia huiveja. Sitten vähän jututin maestroa, että jos nämät laittaisin raidoiksi ja tämän reunaan. Että eikös se olisi aika jees? Herra oli samaa mieltä, joten kauaan ei nenä tuhissut kun jo neulottiin suunapäänä. 


Huivi oli siitä kummallinen tapaus, että kaikki siinä kulminoitui päättelykierrokselle. Sitä ennen nuot reunapömpylät olivat vaan kummallisia myttyjä täyteen ahdetulla pyöröpuikolla: reilu 1 200 silmukkaa on aika paljon, jos puikoilla on mittaa vain 80 senttiä. Päättelykierros nirkkoineen sitten kestikin useamman tovin. Taisin neljänä iltana päätellä silmukoita. Kuten pahasti pelkäsin, niin lanka loppui kesken. Oli katsos raitaosuudessa unohtanut muutaman langankierron, joten kompensoin puuttuvat silmukat lisäämällä muutaman kierroksen. Sehän oli tietty virhe, niinhän sen langan saa loppumaan kesken. Onneksi oli Outi, joka oli ostanut samaista lankaa. Häneltä sain puuttuvan 10 metriä ja huivista tuli valmis.

Huivi on tehty pienemmän koon mukaan, mutta kuten näkyy ei tämä mitään nenäliina osastoa ole. Hieman kyllä hermostuttaa nuot reunaläpyskät, sen verran ohuen langan siiman varassa ne roikkuvat. Toivottavasti eivät jää mihinkään kiinni.


Koko sen ajan, mitä neuloin huivia, päässä soi Beatlesin Twist and shout. Lisäksi viime yönä minusta tuli triplatäti. Vauvanpuklun tuoksuiset onnittelut sinne Keski-Suomeen!


lauantaina, kesäkuuta 18, 2016

Lankojen maailmassa

Sain kutsun Lankamaailman Oulun kauppaan blogi-iltamien muodossa. Sinnehän suuntasin, koska olen utelias. Tarjolla oli pientä purtavaa ja lankauutuuksien esittelyä. Eniten ehkä kolahtivat hyllyhin purjehtineet Arwetat, joista löytyi yksi jos toinenkin hieno väri. Ilokseni kaupan tarjoamiin lahjapussukoihin oli mukaan uinut kaksi kerää tätä lankaa. Näiden vieressä hyllyllä oli myös Sterkiä, jota olen muistaakseni joskus ollut vailla kirjoneuleproduktiota varten. Hyvä tietää, että sitä tästä kaupungista saa. Lahjapussukassa oli myös puuvilla- ja virkkauslankaa sekä Villeä, josta voisi sitten syksymällä tehdä pojille lapasia. Lisäksi oli ohuet sukkapuikot ja se sellainen ergonominen virkkuukoukku, jolla en näköjään osaa virkata, olen mitä ilmeisimmin epäergonominen virkkaaja :)

Myös Ruohonjuuri oli lahjoittamut goodiebagin, jonka sisältöä tässä on nyt testattu. Raakakaakaojauhe maistuu aika mannalta vaniljasoijamaito-ananas-smoothien kanssa. Marjajauhe taasen on aika...terveellisen makuista. Maistuu kuitenkin pienenä annoksena esim. kaurapuuron seassa. Kiitos järjestäjille, mukava oli käydä! 

Mukaan ostoksina tarttui Zing-puikot. Näistä on käsittääkseni kohkattu kovasti. Ihan en ole varma, että miksi. No, onhan nämä kevyet ja koppavan väriset sekä puolet halvemmat kuin vaikka hiilikuituiset, joilla yleensä tykkään sukat tikutella. En ole vielä ennättänyt testamaan, jospa se kohkaus testaamisen myötä selviäisi.

Varsinaiset lankaostokset olivat varsin maltilliset, koska totta puhuakseni, en juuri nyt tarvitse yhtään lankaa. Ainoa mitä etsin oli Steppen kurssille heinäkuussa tarvittavat efektilangat. Kyllä. Niitä herran pajaan tarvittaisiin, jotta päästän revittelemään väreillä ja tekstuureilla. Minä vaan en osaa ostaa efektilankaa. En sitten en millään. Kun vyötteessä lukee 80 % polyesteriä ja loput akryyliä ja pinnassa on pompulaa, pimpulaa ja kimalletta niin ei. Ei, ei ja ei. Ei pysty. Ei vaikka halvalla saisi. Liian hapokasta. Yritin pitää kädessä yhtä jos toista, mutta en kyennyt kassalle asti kantaamaan. Lopuksi päädyin sitten sarisilkkiin ja metallilla viritettyyn viskoosilankaan. 

Jos näihin vähän mohairia ja jotain niin josko se Steppelle kelpaisi?

sunnuntaina, kesäkuuta 12, 2016

Neuletähtiä ja keskeneräisyyksiä

Viikko sitten lauantaina suuntasimme Harmaan arjen Outin kanssa Tampereelle. Sinne kun oli raekuurojen lisäksi luvassa neulemaailman tähtiä Nancy Marchantin ja Stephen Westin muodossa. Mennä tuksutimme yöjunassa, joka ei allekirjoittaneen mielestä erityisen hyvä nukkumapaikka ole, ja olimme sunnuntaina klo 5.30 Tampereella. Siellä oli vasta edellisen yön bileet loppumassa, sen verran väsynyttä porukkaa oli aseman ympärillä notkumassa. Kävimme ryöstämässä Tornin aamupalapöydän tyhjäksi, tai minä se taisin se porsas olla, joka söi kaikkea/kaiken. Mutta eipähän jäänyt nälkä vaivaamaan.  

Hotellilta kipitimme Kerän ovea raapimaan ja sisälle sitten tutkaamaan kaikkia ihania lankoja. Titityyn Tiina oli tullut paikalle oman lankakuormansa kanssa, ja niissähän ihmettelemistä piisasi. 

Vähän myöhemmin sisälle purjehtivat myös Nancy Steppe-setä vanavedessään. Niitä sitten tuijotettiin suu auki ja silmät muljollaan. Kun sitten juttuun pääsi niin tuli todettua, että aivan ihania ihmisiä molemmat.

Nancy opetti meille miten briochessa tehdään mm. lettejä. Niitä ei ollutkaan tullut aiemmin kokeiltua. Sitten hipellettiin Nancyn mukamaan tuomia neuleita. Steppe oli lähtenyt sillä välin käymään Ikeassa, joten tutkasimme myös herran mukanaan tuoman neulekasan. Mitäpä ei ollut meitä kieltämässä. 

Outi jäi vielä Steppen pajaan Penguono-neuleesta. Koin, että se on mulle vähän turhan hapokasta, joten suuntasin kaupungille. Sielläpä oli kaupat sulkemassa oviaan ja oli vielä peijakkaan kylmäkin, joten palasin hyvissä ajoin Kerään takaisin. Istuttiin Nancyn kanssa takahuoneessa, syötiin Muumi-keksejä ja juteltiin virkkaamisesta. 

Steppelekin Muumit maistuivat, ja samalla tuli juteltua väreistä Knit'n'slide-huiviin. Minua ne huivin reunassa menevät pallukat jotenkin viehättivät kovasti. 

Junassa paluumatkalla sain virkattua kuvan sinisen kukkasen. Sekin toisin piti ottaa pariin kertaan uudemman kerran ja muutenkin fiksailla, koska univelka alkoi painaa. Malli on villinnyt ihmisiä noin vuosi sitten Instassa ja #rusticlacesquare löytyy yhtä jos toista kuvaa. Ruutuvirkkausohje löytyy esim. Ravelrystä.

Kaikin puolin siis mahtava reissu, vaikka univelkaa onkin sitten saanut koko viikon paikkoa. Heinäkuussa sitten uudemman kerran Jyväskylässä samaisen herran seurassa!


Reissusta tuli mukaan myös BC Garnin Linoa, jonka laitoin kotona puikoille. Tarkoituksena olisi saada aikaiseksi Helga Isagerin Punarinta. Linoa on vähän rasittava neuloa, koska se on aluksi aika kovaa. Neulottuna se kyllä pehmenee, mutta kerältä tullessaan sen kyllä tuntee sormissaan. Samoin keltaista "karvaa" on kaikkialla.  Väri on kyllä niin mellevä ja valmis neulos kaikkea muuta kuin kova, joten kyllä tästä hyvä tulee. 

En sitten pystynyt pidättelemään itseäni, joten laitoin puikoille myös Knit'n'slide-huivin ja sitä on nyt tikutettu raivoisasti. Neuleessahan ei sinänsä tapahdu mitään ennen reunusta. Reunuksessa sitten kyllä tapahtuu koko rahan edestä. Ja Fools gold on ihana väri. Totean vain. 

Niin, ja Mandala Madness -peitto on myös vaiheessa, siinä samaisessa mihin se viikko sitten jäi. Pitäsi kait sitäkin edistää.




torstaina, kesäkuuta 02, 2016

Turnauskestävyys

Kirjoitin viimeksi inspiraatiosta ja siitä millainen sen osuus on erilaisissa käsityöjutuissa minulle. Ihan pelkällä inspiksellä ei kuitenkaan pärjää. Harva homma, mihin minä tartun, on yksinkertainen tai muutenkaan suit sait valmista. Tarvitaan kärsivällisyyttä, turnauskestävyyttä, sisua, peräksiantamattomuutta. Jokaisessa vähänkin vaativamassa kässäjutussa tulee jossain kohtaa se uupumus. Kierrokset ovat pitkiä ja neulottavaa on kamalasti vaikka kuinka tikuttaisi. Kaaviosta ei saa selvää. Vähän jo tympii ja tuli bongattua yksi toinen kiva malli...siinä vaiheessa sitä kärsivällisyyttä koetellaan. 

Kärsivällisyydestä on yksi esimerkki tämä kietaisuhame. Leikkasin siihen kankaan jo viime kesänä. Samoin painoin kuviot, mutta siihen se sitten jäi. En muista mikä asia tuli meidän väliin.

Nyt keväällä otin hameen uudelleen työn alle. Päätin, että nyt pistellään ihan olan takaa. Yksi kappale viikossa valmiiksi ja se on siinä. Ja kolmisen viikkoa siinä meni, että sain pistelyä kaikkien kuvioiden reunat valmiiksi. Ja kyllä, välillä otti todella koville. Päätetty mikä päätetty. Aina tikuttamaan alkaessani laskin tikkaamattomat kuviot ja päätin että nyt tikutan näin ja näin monta. Sitten ruoan jälkeen nämä ja illalla tellun ääressä nämä. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta sellaisella sotilaallisella kurilla siitä tuli viimeinkin valmista. Moni tylsä neulejuttu on saatu valmiiksi erinäisten elokuvien ja tv-sarjojen voimalla. Siinä tulee helposti neulottua tunti-kaksi kuin huomaamatta.

Hame on trikoota ja se on ommeltu kokonaan käsin. Siis kaikki koristeompeleet ja saumat. Kaikki käsin. Malli on Alabama Chaninin ja löytyy esimerkiksi kirjasta Alabama Studio Sewing patterns. Myös kankaaseen painettu kuvio löytyy kirjasta, tosin siitä pitää ensin askarrella sabluuna. Toki jos hametta ei jaksa itse ommella niin sellaisen voi ostaa Alabamalta suoraan. Myös siellä ne tekevät vaatteet täysin käsin ja tämmöinen hame maksaa reilu 2 000 dollaria. Hinta tuntuu hirmuiselta, mutta jos ajattelee työtunteja ja sitä että tekijä saa ihan oikeaa palkkaa työstään, niin hinta on oikeastaan ihan käypä. Tällä kertaa itse tehden siis säästää huiman summan rahaa. 

Nyt vähän polttelee virkata 1,25 mm koukulla. Se juttu sitten voikin vaatia erityisannoksen sitä kärsivällisyyttä. Virkkuulankoja vähän huonosti tuntevana ihmettelen kuitenkin langan paksuuksia eri valmistajilla. Olen joskus aikaisemmin ostanut Anchorin Pellicano lankaa numero 8. Nyt sitten piti hankkia sille kaveria, otin pari kerää Coatsin Puppettia numero 10, jonka pitäisi olla siis ohuempaa kuin kasi. Mutta eipäs ollut. Kun vertasin etikettien tietoja metrimääristä, niin Puppetin 12 olisi vastannut Pellicanon kasia. Käsitin, että tuo numero on juurikin langan paksuutta kuvaava ja että se olisi joku standardi. Eipä tainut olla. 

maanantaina, toukokuuta 23, 2016

Inspiraatio



Inspiraatio, innostus, vimma, draivi...mitä termiä nyt haluaakin käyttää. Itselleni inspiraatio on se voima mistä kaikki kässäämiseen lähtevä voima tulee. Ilman sitä en saisi neulottua, ommeltua tai virkattua yhen mittään. En pysty olemaan järkineuloja: kas, lapaset ovat puhki, neulonpa uudet. Jahas, talvi on tulossa ja poikien villapaidat ovat jääneet pieniksi. Ei lähde, pese eikä varsinkaan linkoa. 



Jos taas näen jonkin mallin kuvan, kivan langan tai mieleen vaan posahtaa jokin visio, niin sitten ei pidättele ei mikään. Sitten se voi olla se lapanen tai villapaita tai mikä vaan kunhan ensin on tullut inspiraatio. Tämän vuoksi myös tilauksesta tehdyt neuleet tms. ovat aikalailla mahdottomia ja yleensä hampaat irvessä neulottuja.


Joskus inspiraatiota hellitään mielen vieressä useampikin päivä. Vähän kuulostellaan ja ollaan kun ei oltaiskaan. Sitten sitä ei pysty pidättelemään ja se on menoa sitten. Se on se vimma ja voima joka siivittää vaikka minkälaisiin urotekoihin. Silloin ei mietitä tunteja eikä päiviä eikä välttämättä myöskään sitä, onko tulossa ylipäätään mitään käytettävää. Ei, ei. Heittäydyn vaan tunteen valtaa ja annan mennä. Jälkeenpäin sitten voi pohtia, että tarvitsinko yhden huivin/paidan/peiton/you name it lisää. En välttämättä, mutta halusin ehdottomasti tehdä. Ja sehän on hyvä syy tehdä. 

Kuvissa on tämän hetkinen hullutus, vimma ja virta. Törmäsin ensimmäisiin Mandala Madness kal -kuviin Instassa ja ihmettelemään, että mikäs tää nyt on. Ravelryyn äimistelemään ja jo silloin päätin etten tarvitse virkattua päiväpeitettä enkä varsinkaan tule virkkaamaan sellaista taas tänä vuonna. Enkä missään nimessä ainakaan kahtaa. En, en ja en. 

Jotenkin sitten kuitenkin kävi niin, että löysin itseni tutkaamassa Mandala Mandess ohjeita. Sekä pohtimassa värejä ja mahdollista lankaa. Sitten suljin selaimen ja viheltelin "että eipä tässä mittään". Ihan silleen viattomasti. Seuraavana päivänä kävin salaa itseltäni ostamassa muutaman kerän lankaa, että testaan pikkasen. No niin varmaan. Onneksi siippa tai kukaan muukaan ei ole kysynyt mitä tuosta on tulossa. En taida uskaltaa sanoa sitä edes ääneen. Kuiskataan hiljaa: päiväpeitto


 

maanantaina, toukokuuta 16, 2016

Aikahyppy

Täällä on jotenkin päädytty käsitöitten osalta takaisin viime vuoteen. Viime kesänähän innostuin huithiiteen Alabama Chaninin vaatteista ja sain valmiiksi asti mm. t-paidan. Tunika-bolero-yhdistelmäkin näki päivänvalon ja pitkähihainen paitakin pääsi aluilleen. Viimeksi mainittu on edelleen vaiheessa, koska kirjontalanka loppui kesken, eikä sitä sitten hartaista toiveista ja pyynnöistä huolimatta tunnu saavan. Lisäksi leikkasin ja tein kuvion kietaisuhametta varten. Sekin sitten jäi tekemättä loppuun jonkun toisen innostuksen nostaessa päätään. Liekö se toinen innostus sitten ollut Tirppa-takki

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että yksi päivä kun ei ollut mitään neulottavaa, otin Tirpan syliini ja tein vartalo-osan valmiiksi. Nyt tahkotaan jo ensimmäistä hihaa hyvän matkaa kyynärpään yläpuolella. Kohta saakin miettiä hihapyöriön kavennuksia. 

Samoihin aikoihin tuli plärättyä Pinterestiä ja törmättyä Alamaba Chaniniin. Aikani huokailin, että miten kauniita ne ovatkaan. Muistin sen kietsuhameen ja kaivelin kappaleet esille. Sitten vaan armotonta tikuttamista, kunnes lanka loppui kesken. Sen tilaaminen onnistui ja tänään sain toista etukappaletta varten kirjontalangan. Nyt sitten pistellään ihan olan takaa. 

Kyllä ne vielä joku päivä valmiiksi tulevat!