sunnuntaina, heinäkuuta 24, 2016

Tähän mennessä tapahtunutta

Oltu festareilla. Ostettu lankaa. Podettu lankakrapulaa ja lompakon keveyttä. Lisäksi on pesty matot, pakastettu mansikoita ja löhötty mursuna rannalla. Nautittu lämmöstä ja neulottu niin maan peijakkaasti. 

Piccadillyn reuna etenee. Tai etensi jos joku neuloisi sitä. 

Syy etenemättömyyteen on se, että päätin vähän testata Atlas-huivin neulomista. Ja kaikkihan sen tietää mitä tapahtuu kun minä vähän testaan...synonyymi termeille mopo keulii ja lähtee lapasesta.

Sanottakoon, että Atlasta on kiva neuloa, mutta se vaatii aika täydellisen keskittymisen ja rivejä seurataan viivottimen avulla. Mallikerta on 133 silmukkaa leveä ja 32 kerrosta korkea. Tällä hetkellä on neulottuna n. 30 cm, joka tarkoittaa siitä, että kohta saan vaihtaa tuon pohjavärin, jee jee! En erityisemmin ole beigen ystävä. Toki se seuraava väri on tummempi beige...yritän uskotella itselleni että se olisi enemmänkin taupe. 

Nämä kaksi huivimallia tosin johtivat siihen, ettei minulla ole telkkarineuletta. Kummassakin huivissa pitää vahdata kaaviota siihen malliin, että jopa Teletappien juonikäänteiden seuraaminen olisi hankalaa. Piti sitten pistää lisää silmukoita puikoille.

Lanka on Colori Naturale, jotka kaappasin Lentavän Lapasen kojulta. Lanka on bourettesilkkiä ja aikas kivaa. Aattelin että mallin (Goldfinch) pääväri olisi keltainen, mutta kun sitten ohjetta luin, niin eipäs ollutkaan. Pistin kuitenkin keltaisen pääväriksi ja kun Komisario Lewis oli hyvässä vauhdissa, tulin toisiin aatoksiin. Nyt olenkin sitten tämän päivän tähän mennessä käyttänyt lähinnä värien kanssa pähkäilyyn ja neulonut toisen version, jossa tuo musta on pääväri. Taidan tykätä mustapitoisemmasta enemmän. Tai parempi se olisi nyt päättää, muuten on lanka silputtu ja mitään ei ole saatu aikaiseksi. Tosin tässä vähän itseäni ihmettelen, kun tämän piti olla tv-neule...

tiistaina, heinäkuuta 19, 2016

Festaroimassa

Viime viikonloppuna oli ensimmäiset Jyväskylän neulefestivaalit. Ja voi pojat! Mistähän oikein alottaisi?

No vaikka siitä, että kaupungilla tuli vastaan yksi jos toinenkin yllään jokin värikäs huivi ja jonka kanssa saattoi hymyillä merkityksellisesti: olemme samaa neulojien heimoa. Toivolan piha kuhisi lankakojujen väleissä vaeltavia hurmiohenkisiä ihmisiä. Minä siellä joukossa. "Mitäs ihanaa täällä on?" ja "Mitä tästä neuloisi?" unohtamatta "Kamala, miten vaikeaa valita!" Nämä taisivat olla useimmiten kuultavia lauseita. Ja kaikkea ihanuutta siellä olikin! Mukaan tarttui aika paljon lankaa.


Langan ostamisen lomassa tuli kahviteltua ja ihmeteltyä mitä kaikkea tulikaan ostettua sekä käytyä kurssilla. Menin taas kerran tapaamaan Steppe-setää ja herra minut nähtyään tempaisi huivin minun käsistä, kiepautti sen kaulaansa ja sitten otettiin yhteiskuvia. Kurssin aiheena oli ColorPlay, joten teimme aika eksoottisen mallitilkun, joka sinänsä kyllä inspiroi erinäisiin juttuihin. Samalla Steppe esitteli uusia mallejaan, joista se ainakin vielä toistaiseksi julkaisematon, jäi minua kaivelemaan. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin kyllä halunnut osallistua kasvivärjäyskurssille ja valokuvauskurssille. Mutta Titityyhän tietysti järjestää ensi vuonna samaisen hulabaloon (eikös järjestäkin?) niin, kurssitellaan sitten. 


Illalla lastauduimme bussiin ja lähdimme illanviettoon Juurakkalaan, Säynätsaloon. Paikka oli niemennokassa ja todella nätti. Siellä met sitten söimme ja joimmekin, kuuntelimme musiikkia sekä näimme Steppen uusimman musiikkivideon, joka oli aika...päräyttävä. Taattua Steppeä. Video on muutaman viikon sisään julkisessa levityksessä.

Festareiden parasta antia oli ehkä kuitenkin kaikki tutut neuletutut ja ne vähän tuntemattomatkin. Koska kyllähän se tuntuu mukavalta kun joku tulee esittäytymään ja sanoo tykkäävänsä mun blogista ja neuleista, joita olen tehnyt. Toki tunnen itseni vähän hämmentyneeksi kun joku tulee ja esittäytyy minun faniksi, niinkuin vaikka Napit puuttuu -blogin Tiina. Erityisterveisiä sinne, sinulla on maailman hienoimmat poseeraukset! Kiitos myös Outille ja Sannalle seurasta. Tietysti Titytyyn porukalle iso käsi festareitten järjestämisestä! Olette te vaan uskomattomia.

Mitä sitten ajattelin hankkimistani langoista tehdä? Italialaiset silkit neuloontuvat Andrea Mowryn Goldfinch-huiviksi

Iso kasa Holst Garnin lankoja muotoutuu Kieran Foleyn Atlas-shaaliksi. Ja jos totta puhutaan minulla on aivan hirveä hinku laittaa tämä just nyt heti puikoille.

Mutta ensin pitää saada valmiiksi festareillakin neulomani Piccadilly-huivi valmiiksi. Siinä on menossa jos reunus, jossa on sen verran syynäystä vaativa ruutupiirustus, että tovi saattaa mennä. Onneksi se Atlas on ihan helppo nakki....


tiistaina, heinäkuuta 12, 2016

Täti harrastaa

Taitaa tuo ihanasti paistava aurinko ja lämpö saada pään sekaisin. Sen verran villejä ajatuksia sinne on viime päivinä pesiytynyt.

Kaikki on varmaan saanut alkunsa viime vuoden myöhäissyksynä. Silloin aloin useimmissakin yhteyksissä törmätä pieniin miniryijyihin. Yhden Mollie Makes -lehden mukana tuli pieni kudontakehyskin, mutta jotenkin touhu ei minuun iskenyt, ei sitten yhtään. Ilimanaikuista vouhotusta.  Jotain taisi kuitenkin jäädä takaraivoon kihisemään, koska viime lauantaina iski Tarve. 

Kaivoin kudontakehyksen arkistoistani esille ja Mollien ohjeilla aloitin puuhaamaan suupielet vaahdossa. Aika äkkiä kuitenkin huomasin, ettei lehden ohje oikein ollut minunlaiseni. Pätkäsin työn poikki ja laitoin uudet loimet. Sitten tein niinkuin itsestä sillä hetkellä hyvälle tuntui. Ei mitään liian fancyä vaan tavallisia neliöitä. 


Seuraavana aamuna oli mitä ilmeisemmin fiinimpi meininki, koska sitten piti saada tehdä jotain villimpää, mutta silti pitäytyä "järkevissä" väreissä. Kokeilin erilaisia tapoja kieputella lankaa loimeeen.


Ja voi pojat. Tästä se hurahdus sitten taisi lähteä.


Eilen illalla, kun olisi jo pitänyt olla nukkumassa, tiirasin theweavingloom.com -sivustolta jos jonniinmoista ohjetta ja vinkkiä. Eikä siitä nukkumisesta sitten meinannut tulla mitään kun päähän puski yhtä jos toista ideaa. Aamupalalla pinnitin sormet tönkkönä Pinterestiin kaikenmaailman kudontaideoita. Hassua miten aivan yhtäkkiä jostain mikä on tuntunut aluksi lähinnä omituiselta puuhastelulta tuleekin yhtäkiä näin valtavan kiinnostuksen kohde. 

Niin ja uusi kudontakehys on saatava.

sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2016

Karkkiöverit

Jos joku neulomus on kulkenut työnimellä Candy Crush niin missä paikassa se pitäisi sitten kuvata kun se on valmis? Karkkikaupssa tietty. 

Candy Crush
Malli: Stephen Westin Exploration Station
Lanka: Hedgehog sock väreissä Tea Cup ja Villain, Hedgehog Skinny singles, väreissä Fools Gold ja  Life in the Long Grass värissä Turf
Puikot: 3,5 mm
Fiilis: alkujännistyksen jälkeen jestapa jepulis
Kuvauspaikka: Haaparannan Candy World



Tämä huivi jotenkin hiipi varkain puikoille. En ollut tietoisesti suunnitellut tekeväni sitä. Sitten yksi ilta järkkäilin kivoja lankoja ja salaman lailla se sitten iski. Ei kun puikot teräviksi ja mennään.

Alkumetreillä iski pientä paniikkia. Jotenkin tuntui, että nyt mennään väriälämölön puolelle. Varmaan osasyynsä oli myöhäinen vuorokauden aika: olisi pitänyt olla jo nukkumassa ja sekä keittiön kellertävä valo, jossa mikään väri ei ole edukseen. Päätin mennä nukkumaan ja katsoa miltä se aamulla näyttää.



Paremmalta. Päätin tehdä muutaman kiilan lisää ja kun päästiin briocheen niin totesin kaikean olevan hyvin. Briocheen tosin sain ujutettua aika monta virhettä. Totan vain, että piilosanojen etsiminen samalla kun neuloo briochea ei ehkä ole se viisain liikku. 

Huivista tuli vähän pienempi kuin mallissa, koska ohuempi lanka ja puikot. Vähän olen pohtinut, että syksymmällä voisi tehdä toisen talvisemmissa väreissä. Tämän kun on ehdottomasti kesän trooppinen huivi. Tällä hetkellä on ainakin juuri niin lämmintä kuin olen jo pitkään odottanut. Vielä viikko ja sitten päästään kesälaitumille!


tiistaina, kesäkuuta 28, 2016

Syvissä vesissä

Tiskiräteistä tiedämme, että nyt uidaan syvissä vesissä. Sunnuntaina neuleangsti vain syveni. Löysin itseni neulomasta tiskirättiä ja etsimässä piilosanoja lapselle ostetusta ristikkolehdestä. Silloin tietää ettei ihmisellä mene hyvin. Tiskirätti on kyllä mitä tärkeellisin tuote, jota käytetään joka päivä ja monta kertaa. Mutta ei niitten tekeminen erityisen jännää puuhaa ole. Vähän kuin maidon ostaminen kaupasta. Toki jos jännitysmomentiksi lasketaan se saako bambulangan silmuuntumaan ja kuinka monta tuhatta kertaa, kyllä niitä momentteja sitten piisaa. 

Kesken ikävimmän tiskirätissä rypemisen, muistin Outin maininnan Tuin ja Laikan hulvattomista podcasteista. Minä kun olen tämmöinen ikäluokkaa fossiili, olen käsittänyt kaikki nettivideot sun muut kaameaksi älämölöksi, tai semmoisia mun lapset ainakin Juutuupista kattovat. Avasin sitten rouvien kanavan. Tällä kertaa se oli lapsi, joka ei ymmärtänyt äiti katsoo netistä videoita -konseptia. Jäi mokoma mun selän taakse töllistelemään ja kommentoimaan. Lähdetin se terveellisempien harrastusten pariin ja jatkoi itse tuijottamista. Ja siinä yhtäkkiä tyhmä tiskirätti olikin valmis ja mieli pirteä.

Eilen illalla se pirteys sitten karkasi käsistä ja hups heijaa ostin Exploration Station -neuleohjeen ja alkoi raivoisa tikuttaminen. Joka toki vähän kärjistyi kello 22.30 kauheaan väriangstiin. Katsoin parhaimmaksi mennä nukkumaan ja katsoa tekelettä seuraavana päivänä uusilla silmillä ja muutenkin, kirjaimellisesti, paremassa valossa. 

En toki ihan vieläkään ole vakuuttunut siitä, ovatko värit oikeassa vai missä järjestyksessä ja onko ne ylipäätään oikeita. Teen kuitenkin vielä ne loput wedget, mikä tämä sana on suomeksi!?, ja tuomitsen sitten lopullisesti.

Värivaihtoehtoja kun on loputtomiin. Olen miettinyt, että jos tuon tumman lilan tilalla olisikin tuo puna-pinkki Villain. Tai sitten tuo keltainen Fools Gold. Tai jos Villainin tilalla olisikin turvaväri harmaa? Tai onko tuo valkoinen Teacup liian valkoinen? Tai lila liian tumma? Kaikeanlaisia kysymyksiä sitä ihmisen päässä voikin pyöriä. Talveksi taidan tehdä sellainen harmaa-keltaisen version. Jos nainen nyt eka tekisit tämän ensimmäisen?

sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2016

Sukkapuikko vs. sukkapuikko

Lankamaailman möötistä ostetut Knit Pron Zing -sukkapuikot pääsivät testiin. Zing-puikot ovat kevyttä nikkelitöntä alumiinia. Puikko on yhdestä "kappaleesta" eli tuo keskellä oleva väri on maalia. 

Ensituntuma oli, että en tykkää. Puikot olivat todella nihkeät. Aivan kuin niissä olisi ollut vahaa tai jotain. Silmukat eivät luistaneet ja kädet tarttuivat kiinni puikkoihin. Ja ei, täällä päin Suomea ei ole ollut hellettä. (Pientä katkeruutta havaittavissa?) Olisin voinut vaikka vannoa, että nenään tuoksui kumi. Ihmettelin kovasti, kuinka joku saattaisi millään asteella pitää moisista puikoista. Mutta kun vaan jaksoi paahtaa niin se vahamaisuus katosi johonkin ja puikoista tuli suht luistavat. Nyt vaan mietityttää, että mihin se "vaha" meni? Pätkyttelin puikoilla kuitenkin pakkopullasukat loppuun. 

Lopputulemaksi voisi sanoa, että ihan kelpo puikot. Se, että erikokoiset puikot ovat erivärisiä on iso plussa ja jos kokomerkintä ihan oikeasti pysyy paikoillaan niin siitä vielä isompi plussa. Puikot ehkä kilisevät jonniin verran ja vilpoisemmalla kelillä ne ovat kylmät. (Ei hellettä täällä edelleenkään.) Kärjet olivat terävät, huonolla tavalla. Sellaiset terävän karkeat mutta tylpät. Hyvin määritelty, eh. Kevyet ne toki ovat. Arvosana voisi olla vaikka 8,5 kun otetaan huomioon se alkunahkeus. 


Taistelukaverina on samaisen valmistajan Karbonz-puikot, jotka ovat kärkeä lukuunottamatta hiilikuitua. Kärki on messinkiä, jossa on seassa nikkeliä. Nämä puikot olen ostanut jo vuosia sitten ja ovat siitä lähtien olleet sukkapuikkosuosikkini. Paha vastus siis kaikille kilpailijoille. Näitten myötä esim. puiset puikot ovat saaneet olla aika rauhassa. Ykköstä hiilikuituisissa on erityisesti keveys, lämpimyys ja suht pieni kilinä. Hiilikuitupuikkoja en ole saanut kovasta käytöstä huolimatta taipumaan. Yhden puikon kärjelle on tapahtunut jotain, se on vähän karkea, muuten kärjet ovat minusta sopivan terävät. Miinusta kokomerkinnän haihtumisesta ja hinnasta. Hiilikuituiset ovat esim. Zingiin verrattuna liki kaksi kertaa kalliimmat. Toisaalta nämä puikot taivavat kestää tästä ikuisuuteen, joten voi niistä sen pyydetyn hinnan ihan iloisesti maksaakin. Karbonzit saavat arvosanakseen 9,5. 

Seuraava puikkouutuus, joka kummallisuudellaan kiinnostaa kovasti ovat Prym ergonomics -puikot. Kun niitä pisaranmallisia kärkiä kattoo niin ei voi kuin vain ajatella...ne lukkiutuvat puikot ovat hieno keksintö. Tosin eipä ole tullut suorilla pitkillä puikoilla neulottua sitten...ööö...kauan aikaa sitten? Prymin puikot ovat käsittääkseni tulossa marraskuussa. Sitä odotellen siis. Katsotaan onko niistä Karbonzin voitajaksi.

Pakkopullasukat ovat nämä kuvan siniset. Lankana on Arnea ja Carlosia. Keltaorassit ovat samojen poikien ja ne on aloitettu joskus viime vuonna ja nyt vätkytin ne loppuun. Pakkopullasukkien (ovat siis tilauksesta tehty) myötä katosi neule-elämänilmo. Olen tainut joskus mainita sanan inspiraatio. Se ei yleensä ole mukana töissä, jotka pitäisi pyynnöstä saada johonkin päivämäärään mennessä valmiiksi. Sellaisia yleensä väännetään hampaat irvessä, eikä silmukoihin ole kovin montaa kaunista ajatusta tuhlattu. Sukkien myötä kaikki neulominen muuttui jotenkin tympeäksi. Jos vaikka juhannuksena tulinkin postanneeksi Instaan kuvan: rentoa juhannusvirkkausta, niin sekin muuttui ihan tyhmäksi. Tyhmäksi muuttumiseen saattaa toki vaikuttaa se, että olin laskenut silmukoita huonosti ja piti purkaa ja ähertää ja kaikkea muutakin tyhmää. Itikoitakin taisi olla liikaa. Eikä sitä hellettäkään ole nähty. 


sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2016

Ravista, vauva, neulo ja liu'uta

Ensimmäistä kertaa tuli neulottua neule, joka vasta päättelykierroksella sai muotonsa. 


Knit'n'slide
Malli: Stephen West, Knit'n'slide
Lanka: Hegdehog Socks, värissä Teacup, Walk Collection, värissä Cosmic Chaos ja Hedgehog Skinny Singles, värissä Fools gold
Puikot: vahingossa 3 mm, olisi pitänyt olla 3,5 mm
Fiilis: ou jee beibi!


Langat huiviin tarttuivat Tampereen neulekurssin tiimellyksestä. Niitä siinä tuumasin, että mitähän näistä teksi ja samalla pengoin Steppen näytille tuomia huiveja. Sitten vähän jututin maestroa, että jos nämät laittaisin raidoiksi ja tämän reunaan. Että eikös se olisi aika jees? Herra oli samaa mieltä, joten kauaan ei nenä tuhissut kun jo neulottiin suunapäänä. 


Huivi oli siitä kummallinen tapaus, että kaikki siinä kulminoitui päättelykierrokselle. Sitä ennen nuot reunapömpylät olivat vaan kummallisia myttyjä täyteen ahdetulla pyöröpuikolla: reilu 1 200 silmukkaa on aika paljon, jos puikoilla on mittaa vain 80 senttiä. Päättelykierros nirkkoineen sitten kestikin useamman tovin. Taisin neljänä iltana päätellä silmukoita. Kuten pahasti pelkäsin, niin lanka loppui kesken. Oli katsos raitaosuudessa unohtanut muutaman langankierron, joten kompensoin puuttuvat silmukat lisäämällä muutaman kierroksen. Sehän oli tietty virhe, niinhän sen langan saa loppumaan kesken. Onneksi oli Outi, joka oli ostanut samaista lankaa. Häneltä sain puuttuvan 10 metriä ja huivista tuli valmis.

Huivi on tehty pienemmän koon mukaan, mutta kuten näkyy ei tämä mitään nenäliina osastoa ole. Hieman kyllä hermostuttaa nuot reunaläpyskät, sen verran ohuen langan siiman varassa ne roikkuvat. Toivottavasti eivät jää mihinkään kiinni.


Koko sen ajan, mitä neuloin huivia, päässä soi Beatlesin Twist and shout. Lisäksi viime yönä minusta tuli triplatäti. Vauvanpuklun tuoksuiset onnittelut sinne Keski-Suomeen!